Vetysyanidi

Nykymaailmassa Vetysyanidi on saavuttanut ennennäkemättömän merkityksen. Sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti Vetysyanidi:stä on tullut suuren kiinnostuksen ja keskustelun aihe. Monipuolinen ja yhteiskuntavaikutteinen Vetysyanidi on aihe, joka herättää kaikenikäisten ja -taustaisten ihmisten uteliaisuutta ja kiinnostusta. Syntymisestään nykypäivään Vetysyanidi on käynyt läpi merkittäviä muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet tapaamme elää, työskennellä ja olla tekemisissä. Tässä artikkelissa tutkimme Vetysyanidi:n eri näkökulmia ja ulottuvuuksia ja analysoimme sen merkitystä ja merkitystä nykymaailmassa.

Vetysyanidi
Tunnisteet
Muut nimet Sinihappo
syaanivety
syaanivetyhappo
formonitriili
CAS-numero 74-90-8
PubChem CID 768
Ominaisuudet
Molekyylikaava HCN
Moolimassa 27,03 g/mol
Ulkomuoto Väritön kaasu tai vaaleansininen
helposti haihtuva neste
Sulamispiste −13,4 °C (259,75 K)
Kiehumispiste 26 °C (299,15 K)
Tiheys 0,687 g/cm3 (neste)
Liukoisuus veteen Liukenee kokonaan

Syttyvää Erittäin myrkyllinenYmpäristölle vaarallinen

Vetysyanidi (HCN) on myrkyllinen, hyvin heikko happo. Se salpaa soluhengityksen ja suurina annoksina aiheuttaa välittömän kuoleman ihmiselle ja muille eliöille. Vetysyanidin suoloja kutsutaan syanideiksi. Yhdisteen vesiliuosta kutsutaan sinihapoksi. Sinihappo-nimitys tulee siitä, että sinihappo muodostaa raudan kanssa kompleksiyhdisteitä, jotka ovat väriltään sinisiä.[1]

Valmistus

Vetysyanidia valmistetaan suuria määriä kahdella eri tavalla. Degussan prosessissa ammoniakki ja metaani[1] reagoivat 1 200 °C:n lämmössä. Katalyyttinä käytetään platinaa.

CH4 + NH3 → HCN + 3H2

Andrussovin prosessissa lisätään myös happea[1].

2CH4 + 2NH3 + 3O2 → 2HCN + 6H2O

Laboratorioissa pieniä määriä sinihappoa valmistetaan jostakin sinihapon alkalimetallisuolasta, esimerkiksi natriumsyanidista:

H+ + NaCN → HCN + Na+

Käyttö

Vetysyanidia käytetään hyönteismyrkkynä sekä orgaanisessa synteesissä muun muassa nitriilejä valmistettaessa.[1]

Joissain USA:n osavaltioissa käytetyissä kaasukammioissa vetysyanidia käytettiin surmaamaan teloitettava. Reaktiossa munan kokoinen määrä kaliumsyanidia pudotettiin rikkihappoa sisältävään astiaan, jolloin tapahtui reaktio, joka vapauttaa sinihapon (HCN):

2 KCN + H2SO4 → K2SO4 + 2 HCN (g)

Myrkyllisyys ja vaarallisuus

Vetysyanidi voi kaasuuntuneena räjähtää yli 5,6 % pitoisuuksilla.[2]

Vetysyanidi luonnossa

Karvasmanteli (Prunus amygdalus) sisältää amygdaliinia, josta syntyy ihmisen ruuansulatuskanavassa vetysyanidia. Kuumennetuista ja ruuaksi valmistetuista karvasmanteleista sitä kuitenkin kertyy vain harmiton määrä. Kuumentamattomien karvasmanteleiden nauttiminen on vaarallista, joskin karvasmantelin epämiellyttävä maku tavallisesti estää myrkytysvaaran. Terveysviranomaisten kanta on rauhoittava: karvasmanteli on myrkyllinen, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita.[3] Mikäli altistus kuitenkin tapahtuu, myrkytyksen oireet kuten oksentelu, mahakipu, nopeutunut hengitys ja takykardia ilmenevät viimeistään kahden tunnin kuluttua.[4]

Vetysyanidia sisältävät karvasmantelin lisäksi monet muutkin yleisesti käytettyjen kasvien siemenet, lapakot tai kivet, joita ei tavallisesti käytetä ihmisravinnoksi. Näitä ovat esimerkiksi aprikoosi, kirsikka, luumu ja omena mutta myös pellavansiemenet.[4]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ a b c d Karamäki, E. M.: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 146. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
  2. ↑ Industrial Scientific Gas Detectors: Hydrogen Cyanide – HCN (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ HUS Myrkytystietokeskus: Kasviluettelo – Karvasmanteli
  4. ↑ a b Marja Forsell, Harriet Mustonen, Tiina Pohjalainen ja Kalle Hoppu: Kasvi- ja sienimyrkytykset – tarua ja totta Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2000;116(15):1643–1654. Lääketieteellinen Lääkäriseura Duodecim. Viitattu 6. toukokuuta, 2016.

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vetysyanidi.