Hugo Rautapää

Nykymaailmassa Hugo Rautapää:stä on tullut jatkuvan kiinnostuksen ja keskustelun aihe. Tekniikan ja sosiaalisten verkostojen kehittymisen myötä Hugo Rautapää on ottanut tärkeän roolin yhteiskunnassamme. Olipa Hugo Rautapää henkilö, historiallinen tapahtuma, luonnonilmiö tai tieteellinen löytö, hänen vaikutuksensa on tuntunut kaikilla elämänalueilla. Tässä artikkelissa tutkimme edelleen Hugo Rautapää:n merkitystä ja analysoimme, kuinka se on muokannut maailmaamme eri tavoin. Lisäksi tarkastelemme Hugo Rautapää:n ympärillä olevia erilaisia ​​näkökulmia ja mielipiteitä sekä analysoimme sen vaikutusta nykyhetkeemme ja tulevaisuuteen. Lue lisää saadaksesi lisätietoja tästä jännittävästä aiheesta!

Hugo Valentin Rautapää (vuoteen 1906 Gröndahl, 28. helmikuuta 1874 Hämeenlinna – 9. joulukuuta 1922 Helsinki)[1] oli suomalainen virkamies, Suomalaista puoluetta edustanut poliitikko ja Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti 1919–1922. Hän toimi senaattorina ja kansanedustajana.

Rautapään isä oli vahtimestari Erik Gröndahl. Rautapää (silloinen Gröndahl) kirjoitti ylioppilaaksi 1891, valmistui ensin filosofian maisteriksi 1894, sitten lakitieteen kandidaatiksi 1899, sai varatuomarin arvon 1901 ja väitteli lakitieteen tohtoriksi 1903. Hän toimi vuosina 1903–1908 ja 1909–1918 Suomen senaatin finanssitoimituskunnan esittelijäsihteerinä. Eduskunnan jäsenenä Rautapää oli 1910–1914 Kuopion läänin itäisestä vaalipiiristä ja toimi ensin talous- ja 1913 toimitusvaliokunnan puheenjohtajana. Hän oli myös jääkäriliikkeen taustalla toimineen itsenäisyysliikkeen keskuskomitean jäsen.[2][1]

Kun Suomalainen puolue osallistui elokuussa 1908 muodostettuun Hjeltin senaattiin, Rautapää toimi ensin siviilitoimituskunnan apulaispäällikkönä ja nuorsuomalaisten erottua senaatista huhtikuussa 1909 sen päällikkönä aina senaatin eroon eli marraskuuhun 1909 asti. Tämän jälkeen hän palasi esittelijäsihteerin virkaansa.

Suomen itsenäistyttyä Rautapää oli senaatin ulkoasiain kanslian vt. päällikkönä keväällä 1918 ja kuului Carl Enckellin johtamaan komissioon, jonka tarkoitus oli neuvotella rauhasta Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä. Komissiossa Rautapää ajoi innokkaasti Itä-Karjalan liittämistä Suomeen.[1] 1918–1919 hän oli Korkeimman hallinto-oikeuden esittelijäsihteerinä ja 1. elokuuta 1919 hänet valittiin sen presidentiksi Suomen tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi valitun K. J. Ståhlbergin seuraajaksi.

Rautapää kuoli sydänkohtaukseen vain 48-vuotiaana.[1]

Teoksia

  • Sosialistimme ja salaiset järjestöt. Päivänkysymyksiä 19. Kansa, Viipuri 1908 (Teos pdf-tiedostona, Työväenliikkeen kirjasto Digitaalinen arkisto)
  • Asetus toimenpiteistä metsän hävittämisen ehkäisemiseksi 2 päivältä marraskuuta 1917 sekä siihen kuuluvat hallinnolliset määräykset ; selityksillä varustanut J. O. Peurakoski ja Hugo Rautapää. Suomen metsänhoitoyhdistys Tapio, Helsinki 1918, WSOY 1921
  • Suomen kaupallisesta edustuksesta ulkomailla. Esitelmä Helsingin kauppakamariyhdistyksen kokouksessa heinäkuun 16 p:nä 1918. Helsingin kauppakamari, Helsinki 1918
  • Tuulaakimaksun kehityksestä ja oikeudellisesta luonteesta. Yhteiskuntataloudellisia kirjoituksia 13. Kansantaloudellinen yhdistys, Helsinki 1918
  • Yksityismetsälaki 11 päivältä toukokuuta 1928 sekä siihen liittyvät asetukset, viittauksilla J. O. Peurakosken ja Hugo Rautapään laatimien metsän hävittämisen ehkäisemiseksi annetun asetuksen selityksiin ja lisäyksillä varustettuna sekä metsänparannuslaki asetuksineen. Keskusmetsäseura Tapio, Helsinki 1929

Lähteet

  1. ↑ a b c d Johanna Forsström: Rautapää, Hugo Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. ↑ Hugo Rautapää Suomen kansanedustajat. Eduskunta.

Kirjallisuutta

  • Håkon Holmberg: (Keisarillisen) Suomen senaatin talousosaston puheenjohtajat, jäsenet ja virkamiehet 1909–1918 – elämäkerrallinen luettelo, Helsinki, 1964.
Korkein hallinto-oikeus Edeltäjä:
K. J. Ståhlberg 		Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti
1919–1922 		Seuraaja:
Karl Söderholm
Suomalaisen puolueen kansanedustajat