Katkeralinnunruoho
Katkeralinnunruoho:n puitteissa on tarpeen pohtia tämän näkökohdan tärkeyttä nykyään. Olipa kyseessä henkilökohtaisella, sosiaalisella tai ammatillisella tasolla, Katkeralinnunruoho:llä on ratkaiseva rooli jokapäiväisessä elämässämme. Sen alkuperästä sen merkitykseen nyky-yhteiskunnassa on olennaista ymmärtää, miten Katkeralinnunruoho on kehittynyt ajan myötä ja miten se vaikuttaa nykymaailmaan. Tässä artikkelissa tutkimme Katkeralinnunruoho:een liittyviä eri näkökohtia, analysoimme sen vaikutusta eri yhteyksissä ja tarjoamme kattavan kuvan sen merkityksestä nykyään.
| Katkeralinnunruoho | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Vaarantunut [1] |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Fabales |
| Heimo: | Linnunruohokasvit Polygalaceae |
| Suku: | Linnunruohot Polygala |
| Laji: | amarella |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Polygala amarella |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Katkeralinnunruoho (Polygala amarella) on suuressa osassa Eurooppaa kasvava sinikukkainen linnunruohokasvi. Suomessa laji on harvinaistunut ja luokiteltu uhanalaiseksi.[1]
Ulkonäkö ja koko
Katkeralinnunruoho kasvaa 5–15 senttimetriä korkeaksi. Varret ovat kohenevia, mutta eivät tyvestä puutuneita. Kukinta-aikaan kasvin tyvellä on lehtiruusuke. Lehdet ovat ehyitä, suikeita tai pitkulaisia, ruusukelehdet ovat varsilehtiä leveämpiä ja pidempiä. Varsilehdet ovat varressa kierteisesti. Kukinto on tiheä, 10–25 kukkainen latvaterttu. Kukkien esilehdet varisevat varhain. Kukka on 3–4 mm pitkä, syvänsininen tai joskus ruusunpunainen tai valkoinen. Kukassa verholehtiä on viisi ja terälehtiä kolme kappaletta. Terälehtimäiset verholehdet ovat kotaa lyhyempiä. Katkeralinnunruoho kukkii Suomessa kesä-heinäkuussa.[1] Siemenet ovat karvaisia.[2]
Katkeralinnunruoho muistuttaa sukulaislajejaan tupsulinnunruohoa (P. comosa) ja isolinnunruohoa (P. vulgaris), mutta näillä lajeilla ei ole kukinta-aikaan ruusukelehtiä.[3]
Levinneisyys
Katkeralinnunruohoa tavataan Yhdistyneestä kuningaskunnasta, Ranskasta ja Pohjois-Italiasta itään läpi Keski- ja Itä-Euroopan Uralille saakka. Pohjoisessa levinneisyysalue ulottuu Fennoskandian ja Länsi-Venäjän pohjoisosiin.[3]
Suomessa katkeralinnunruoho on eteläinen ja itäinen laji. Sen vahvinta aluetta on Ahvenanmaa. Manner-Suomessa sitä on tavattu satunnaisesti Varsinais-Suomesta Pohjois-Karjalaan ulottuvalla alueella. Laji on myös tavattu Kuusamosta. Se on suuresti harvinaistunut ja lähes kadonnut Manner-Suomesta.[4] Laji on luokiteltu Suomessa vaarantuneeksi.[1]
Elinympäristö
Katkeralinnunruoho kasvaa tuoreilla ranta- ja lehtoniityillä ja ojanpientareilla. Laji on kalkinsuosija.[2] Katkeralinnunruoho on suuresti harvinaistunut Suomessa, mikä on pääasiassa seurausta maatalouden muuttumisesta. Tämä on johtanut kasvin suosimien avointen kasvupaikkojen umpeenkasvuun[1] ja kuivumiseen.[5]
Käyttö
Keski-Euroopassa katkeralinnunruohoa on käytetty kuivattuna astman ja keuhkoputkentulehduksen hoitoon. Sitä on myös annettu imettäville äideille sekä sekoitettu lehmien ja vuohien rehuun maidon erittämisen lisäämiseksi.[6]
Lähteet
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.
- Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.
Viitteet
- ↑ a b c d e Katkeralinnunruoho (PDF) Suomen ympäristökeskus. Viitattu 4.9.2022.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 310–311.
- ↑ a b Den virtuella floran: Rosettjungfrulin (Arkistoitu versio) Viitattu 6.1.2010. (ruotsiksi)
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2009: Kasviatlas 2020: Katkeralinnunruohon levinneisyys Suomessa Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 4.9.2022.
- ↑ Uusitalo 2007, s. 43.
- ↑ Suomen terveyskasvit 1982, s. 119.