Kiurunkannukset

Nykymaailmassa Kiurunkannukset:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe monille ihmisille. Puhummepa sitten Kiurunkannukset:stä julkisuuden henkilönä, Kiurunkannukset:een liittyvästä historiallisesta tapahtumasta tai ajankohtaisen keskustelun aiheesta, sen merkitykseen ja seurauksiin syventymisen tärkeys on kiistatonta. Tässä artikkelissa perehdymme Kiurunkannukset:n maailmaan ja tutkimme sen eri puolia ymmärtääksemme sen merkityksen ja vaikutuksen nyky-yhteiskuntaan.

Kiurunkannukset
Etelänkiurunkannus (Corydalis cava)
Etelänkiurunkannus (Corydalis cava)
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Putkilokasvit Tracheophyta
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Koppisiemeniset
Kladi: Aitokaksisirkkaiset
Lahko: Ranunculales
Heimo: Unikkokasvit Papaveraceae
Alaheimo: Fumarioideae
Suku: Kiurunkannukset Corydalis
DC.
Katso myös

  Kiurunkannukset Wikispeciesissä
  Kiurunkannukset Commonsissa

Kiurunkannukset (Corydalis) on kasvisuku unikkokasvien (Papaveraceae) heimossa ja aiemmin emäkkikasvien (Fumariaceae) heimossa. Suvussa on noin 530 lajia[1], joita kasvaa pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeilla alueilla ja Afrikan vuoristoissa. Eniten lajeja esiintyy Kiinan ja Himalajan alueella, noin 280.[2] Kiurunkannukset ovat emäkkien (Fumaria) lähisukulaisia.

Nimeltä mainitsemattoman kiinalaisen kiurunkannuksen käyttöä hermokipulääkkeenä tutkitaan sen sisältämän dehydrokorybulbiinin vuoksi.[3]

Lajeja

Tuntomerkkejä

Pohjoismaissa kasvavat kiurunkannuslajit ovat monivuotisia, jo varhain kukinnan aloittavia kevätkasveja. Niillä on maanalainen juurimukula tai maavarsi. Niiden kukintona on terttu ja kukat ovat kannuksellisia. Keltakukkaista jalokiurunkannusta lukuun ottamatta Pohjoismaiden lajit ovat purppuranpunakukkaisia.[6]

Kiurunkannukset Suomessa

Suomessa esiintyy neljä luonnonvaraista kiurunkannuslajia. Pystykiurunkannus kasvaa Etelä-Suomessa lehtokasvina ja yleisin se on Ahvenanmaalla. Hentokiurunkannus on harvinaisempi, erityisesti pähkinäpensaslehdoissa kasvava samannäköinen laji. Siperiasta kotoisin oleva jalokiurunkannus on edellisiä selvästi rotevakasvuisempi ja keltakukkainen. Sitä viljellään koristekasvina, ja paikoin se on villiintynyt Etelä-Suomessa pihoille ja puistoihin.[7] Etelänkiurunkannus on harvinainen, mutta äskettäin vakiintuneeksi arvioitu viljelykarkulainen.

Lähteet

  1. ↑ Govaerts, R. et al.: Corydalis DC. Plants of the World Online. 2022. Royal Botanic Gardens, Kew. Viitattu 23.10.2022. (englanniksi)
  2. ↑ Mabberley, D. J.: The plant-book. A portable dictionary of the vascular plants, second edition, s. 185. UK: Cambridge University Press, 1997. ISBN 0-521-41421-0
  3. ↑ Helsingin Sanomat.
  4. ↑ Räty, Ella (toim.): Viljelykasvien nimistö. Puutarhaliiton julkaisuja nro 363. Helsinki 2012. ISBN 978-951-8942-92-7.
  5. ↑ Suomen Lajitietokeskus: Kiurunkannukset – Corydalis Viitattu 1.12.2020.
  6. ↑ Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos, s. 203–205. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H.. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1
  7. ↑ Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9

Aiheesta muualla