Pihatatar

Tässä artikkelissa tutkimme Pihatatar:n vaikutusta nykyiseen yhteiskuntaamme. Alkuperäistään tämän päivän kehitykseen Pihatatar on ollut ratkaisevassa roolissa jokapäiväisen elämän eri osa-alueilla. Olipa kyseessä näkyvä historian henkilö, tämän päivän keskustelunaihe tai tapahtuma, joka merkitsi ennen ja jälkeen, Pihatatar on jättänyt lähtemättömän jäljen maailmaan, jossa elämme. Yksityiskohtaisen analyysin avulla tarkastelemme, kuinka Pihatatar on vaikuttanut eri alueisiin, sen merkityksellisyyttä nykyisessä tilanteessa ja mahdollisia vaikutuksia tulevaisuuteen. Liity mukaan tälle kiehtovalle matkalle saadaksesi lisää tietoa Pihatatar:stä ja sen vaikutuksista yhteiskuntaamme!

Pihatatar
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Tatarkasvit Polygonaceae
Suku: Niveltattaret Polygonum
Laji: aviculare
Kaksiosainen nimi

Polygonum aviculare
L.

Katso myös

  Pihatatar Wikispeciesissä
  Pihatatar Commonsissa

Pihatatar eli isopihatatar eli kotipihatatar (Polygonum aviculare) on nurmikoilla kasvava vaatimaton ruohovartinen yksivuotinen tatarkasvi. Se on Suomessa muinaistulokas. Pihatattarella on lukuisia alalajeja, joista viittä tavataan Suomessa: isopihatatar (Polygonum aviculare subsp. aviculare), pohjanpihatatar (Polygonum aviculare subsp. boreale), suippupihatatar (Polygonum aviculare subsp. rurivagum), kaitapihatatar (Polygonum aviculare subsp. neglectum) ja tannerpihatatar (Polygonum aviculare subsp. microspermum).[1][2]

Ulkonäkö ja koko

Varsi ja lehdet

Pihatattaren varret ovat 10–40 senttimetriä korkeita, mutta joskus metrinkin pituisia. Ne ovat suikertavia tai kohenevia, tyviosasta nivelikkäinä, usein haarovina versoina. Sen kierteisesti kasvavat lehdet ovat 3–20 millimetriä pitkiä. Niissä on 3–12 millimetriä pitkä korvaketuppi. Lehtilapa on muodoltaan pitkän soikea ja suikea tai vastapuikea, väriltään vihreästä–harmaanvihreään. Lehtilaita on ehyt.[1][2]

Kukat ja hedelmä 

Pihatatar kukkii kesä–syyskuussa. Sen kukinnot kasvavat lehtihangoista pieninä harsuina tähkämäisinä viuhkoina joissa on 3–8 kukkaa. Kukat ovat pieniä noin 2,5–5,5 millimetriä millimetrin pitkiä ja väriltään valkoiset, punavalkeat tai punaiset. Kehälehtiä on viisi joista kaksi sisempää muita pienempiä. Emiö muodostuu kolmesta yhteen kasvaneesta lehdestä. Emin vartaloita on kolme. Heteitä on 5–8.[1][2]

Hedelmä on kolmisärmäinen ruskea pähkylä.[1][2]

Levinneisyys ja kasvupaikat

Pihatatarta tavataan Pohjoismaissa tunturialueita lukuun ottamatta, muualla Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, sekä Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa samoilla leveysasteilla.[3]

Pihatattaren siemenet vaativat valoa, joten sen kasvupaikat ovat avoimia paikkoja.[1] Se kasvaa muun muassa joutomailla, pelloilla, pihoilla, merenrannoilla, tienvarsilla.[1][2][4] Pihatatar kasvaa pientareilla ja nurmikon seassa. Se kestää hyvin tallaamista.[1]

Muita nimiä

Pihatatarta on kutsuttu myös jäsenheinäksi, kananruohoksi, kartanoheinäksi, kusiruohoksi, pihanurmeksi ja sianheinäksi.[4] Sen ruotsinkielinen nimi trampört, tallausyrtti, kertoo kasvin tallauksen sietämisestä.

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f g Pihatatar Polygonum aviculare -ryhmä LuontoPortti. Viitattu 27.8.2020.
  2. ↑ a b c d e Pihatatar Polygonum aviculare Pinkka – Lajintuntemuksen oppimisympäristö. Viitattu 27.8.2020.
  3. ↑ Anderberg, Arne: Den virtuella floran Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 24.7.2007. (ruotsiksi)
  4. ↑ a b Pihatatar Farmit. Viitattu 24.7.2007.

Aiheesta muualla