Sopulinkallioinen
Tämän päivän artikkelissa aiomme sukeltaa Sopulinkallioinen:n kiehtovaan maailmaan. Sen alkuperästä sen vaikutukseen nykypäivän yhteiskuntaan tutkimme eri näkökohtia, jotka tekevät Sopulinkallioinen:stä merkityksellisen nykyään. Analysoimme sen kehitystä ajan myötä, sen vaikutusta eri alueilla ja sen roolia jokapäiväisessä elämässä. Laajan ja objektiivisen näkökulman avulla pyrimme lähestymään Sopulinkallioinen:tä eri näkökulmista ymmärtääksemme sen todellisen merkityksen ja laajuuden nykymaailmassa. Liity kanssamme tälle matkalle Sopulinkallioinen:n läpi ja löydä kaikki tämän jännittävän aiheen takana.
| Sopulinkallioinen | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Asterales |
| Heimo: | Asterikasvit Asteraceae |
| Suku: | Kallioiset Erigeron |
| Laji: | borealis |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
|
|
|
Sopulinkallioinen (Erigeron borealis) on monivuotinen asterikasveihin kuuluva arktisten alueiden ja vuoristojen kasvi. Sitä tavataan lähinnä Pohjois-Euroopassa. Suomessa laji on hyvin harvinainen ja rauhoitettu.[1]
Ulkonäkö ja koko
Sopulinkallioinen kasvattaa 15–25 cm pitkän haarattoman, toisinaan kaarevan varren. Varsi on harmaakarvainen ja usein punaruskea. Kasvin ruusukelehdet ovat lusikkamaisia tai vastapuikeita. Varsilehdet ovat suippoja, joskus myös otakärkisiä. Mykeröitä on tavallisesti yksi, hyvin harvoin kaksi tai kolme. Mykeröt koostuvat kolmenlaisista kukista. Keskellä on torvikukkia, laidoilla kielikukkia ja näiden välissä yksi kiehkura välikukkia. Kukka on aluksi valkoinen mutta muuttuu pian sinipunaiseksi. Sopulinkallioinen kukkii heinä-elokuussa.[2][3]
Sopulinkallioinen risteytyy ainakin tunturikallioisen (Erigeron uniflorus) kanssa.[4]
Levinneisyys
Sopulinkallioista tavataan Islannissa, arktisilla alueilla Fennoskandiassa ja Jäämeren tuntumassa Pohjois-Venäjällä. Fennoskandiassa laji on yleinen Norjassa. Ruotsissa ja Kuolan niemimaalla esiintymiä on jonkin verran.[4] Suomessa sopulinkallioista tavataan ainoastaan Enontekiöllä Käsivarren suurtuntureilla. Laji löydettiin Suomesta ensi kerran vuonna 1867. Suomen kasvustot liittyvät Norjan esiintymiin.[3]
Elinympäristö
Suomessa sopulinkallioista tavataan tuntureiden metsänrajalla ja alapaljakalla korkeimmillaan 850 metrissä. Muulla, esimerkiksi Pohjois-Norjassa, laji kasvaa meren pinnan tasolla saakka ja Etelä-Norjassa aina 1 600 metriin asti. Kasvupaikat ovat avoimia ja jyrkkiä tunturiniittyjä, ketomaisia kankaita ja kalliokielekkeitä. Sopulinkallioista on tavattu myös tunturikoivikoista. Laji on kalkinsuosija. Suomessa lajia uhkaa lähinnä laiton keräily.[3][4]
Lähteet
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Väre, Henry: Sopulinkallioinen. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 151.
Viitteet
- ↑ Luonnonsuojeluasetuksessa tauhoitetut lajit Viitattu 13.9.2010.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 411.
- ↑ a b c Väre 1997, s. 151.
- ↑ a b c Den virtuella floran: Rosenblinka (ruotsiksi) Viitattu 13.9.2010.