Artikkeli, jonka aiot lukea, koskee Taavetti Lapveteläinen:tä, aihetta, joka on viime aikoina kiinnittänyt monien huomion. Taavetti Lapveteläinen on aihe, joka on herättänyt keskustelua, kiinnostusta ja uteliaisuutta eri alueilla. Se on ollut tutkimuksen, kiistan ja spekuloinnin kohteena, ja sen vaikutus on ollut merkittävä nyky-yhteiskunnassa. Tässä artikkelissa tutkimme Taavetti Lapveteläinen:een liittyviä eri näkökohtia sen alkuperästä sen mahdollisiin seurauksiin. Analysoimme sen vaikutusta populaarikulttuuriin, politiikkaan, tieteeseen ja jokapäiväiseen elämään. Tutkimme myös erilaisia näkökulmia Taavetti Lapveteläinen:een, jotta voimme tarjota kattavan ja rikastuttavan näkemyksen tästä erittäin tärkeästä aiheesta. Syvän ja yksityiskohtaisen analyysin avulla yritämme valaista Taavetti Lapveteläinen:tä ja sen merkitystä nykyisessä skenaariossa.
Taavetti Lapveteläinen | |
---|---|
![]() |
|
Kansanedustaja | |
1.2.1911–16.5.1918
|
|
Ryhmä/puolue | SDP |
Vaalipiiri | Kuopion läntinen |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 19. marraskuuta 1860 Maaninka |
Kuollut | 1. heinäkuuta 1919 (58 vuotta) Helsinki |
Ammatti | kirvesmies |
|
Daavid (Taavetti) Lapveteläinen (19. marraskuuta 1860 Maaninka – 1. heinäkuuta 1919 Helsinki) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1911–1918. Sisällissodan aikana hän oli työväen pääneuvoston ja vallankumouksellisen ylioikeuden jäsen. Lapveteläinen vangittiin sodan loppuvaiheessa ja hän kuoli vankeudessa vuonna 1919.[1]
Maaningan Käärmelahdessa syntyneen Taavetti Lapveteläisen vanhemmat olivat Petter Lapveteläinen (1821–1869) ja Maria Hoffren (s. 1826). Petter Lapveteläisen kuoltua hänen viljelemänsä Rantalan tila joutui pakkohuutokaupattavaksi ja perhe hajosi. Setä Pärtty Lapveteläinen otti Taavetin hoiviinsa, mutta hän joutui yhdeksänvuotiaasta saakka elättämään itsensä maatöillä. Lapveteläinen työskenteli kotiseudullaan renkinä vuoteen 1885, jolloin hän lähti radanrakentajaksi kiertäen työmaita Pohjois-Pohjanmaalla, Savossa ja Karjalassa. Vuonna 1897 Lapveteläinen muutti Kuopioon saatuaan työpaikan Nikolai Bomanin huonekalutehtaasta. Myöhemmin hän työskenteli myös kirvesmiehenä Leppävirralla toimineessa laivanveistämössä.[2]
Lapveteläinen lähti työväenliikkeen toimintaan vuonna 1900, jolloin hän liittyi Kuopion työväenyhdistykseen[3] Lapveteläinen kuului sosialidemokraattiseen piiritoimikuntaan sekä vaikutti muun muassa Kuopion puuseppien ammattiosastossa ja Kuopion Työväen Osuuskaupan hallituksessa.[2] Hän oli myös Kuopion kaupungin valtuusmies vuosina 1903–1905. Kansanedustajaksi Lapveteläinen valittiin vuonna 1911.[1]
Sisällissodan sytyttyä Lapveteläinen valittiin maaliskuussa 1918 Työväen pääneuvoston sekä vallankumouksellisen ylioikeuden jäseneksi. Hän jätti molemmat tehtävät 5. huhtikuuta, jolloin punaisten johto evakuoitiin Viipuriin. Lapveteläinen vangittiin Helsingin taistelun jälkeen 24. huhtikuuta asunnoltaan Kruununhaasta ja vietiin aluksi Suomenlinnan vankileirille Iso-Mjölön saareen, josta kansanedustajat siirrettiin pian Sörnäisten vankilaan. Marraskuussa 1918 valtiorikosylioikeus tuomitsi Lapveteläisen elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen valtiopetoksesta, mutta myöhemmin tuomio muutettiin armahduslakien nojalla 12 vuoden vankeudeksi.[2]
Lapveteläinen löydettiin kuolleena sellistään aamulla 1. heinäkuuta 1919. Samana yönä Sörnäisten kuritushuoneessa kuoli itsemurhan tehnyt kansanedustaja Juho Kujala. Lapveteläisen kuolemaa epäiltiin myös itsemurhaksi, minkä johdosta hänen sellissään olleet elintarvikkeet tutkittiin mahdollisten myrkkyjen varalta.[2][4] Ruumiinavauksessa kuolinsyyksi todettiin kuitenkin aivohalvaus.[5]
Lapveteläinen haudattiin Kuopion isolle hautausmaalle 6. heinäkuuta 1919. Kuopion työväentalolta lähteneestä hautajaissaattueesta muodostui suuri työväenliikkeen mielenosoitus, johon lehtitietojen mukaan osallistui noin 3 000 saattajaa. Lapveteläisen haudalla puhui muun muassa kansanedustaja Ville Vainio.[6]
Lapveteläisen puoliso oli Jaakkimasta kotoisin ollut Amanda Stulanderin (s. 1868), jonka kanssa hän avioitui Sortavalassa vuonna 1891. Pariskunnalla oli kaksi tytärtä.[1]