Kalevi Kivistö

Alla esitellyssä artikkelissa Kalevi Kivistö:n aihetta käsitellään eri näkökulmista ja lähestymistavoista. Sen alkuperää, sen kehitystä ajan myötä ja sen merkitystä nykyään analysoidaan. Lisäksi tarkastellaan sen vaikutuksia eri aloilla sosiaalisista tieteellisiin, mukaan lukien kulttuuriset ja taloudelliset näkökohdat. Pyrimme tarjoamaan kattavan ja globaalin näkemyksen Kalevi Kivistö:stä, jotta lukija ymmärtää sen merkityksen ja vaikutuksen nykymaailmassa. Monitieteisen lähestymistavan avulla pyrimme syventymään eri näkökohtiin, jotka määrittelevät Kalevi Kivistö:n, tarjoamalla yksityiskohtaista ja ajan tasalla olevaa tietoa tästä laajasta ja monipuolisesta aiheesta.

Kalevi Kivistö
Ministeri opetusministeriössä (kulttuuriministeri)
Miettusen II hallitus
30.11.1975–29.9.1976
Sorsan II hallitus
15.5.1977–26.5.1979
Koiviston II hallitus
26.5.1979–19.2.1982
Edeltäjä Marjatta Väänänen
Seuraaja Kaarina Suonio
Opetusministeri
Sorsan III hallitus
19.2.1982–31.12.1982
Edeltäjä Pär Stenbäck
Seuraaja Kaarina Suonio
Kansanedustaja
22.01.1972–25.03.1983, 26.03.1983–31.12.1984
Ryhmä/puolue Suomen Kansan Demokraattinen Liitto
Vaalipiiri Keski-Suomen vaalipiiri
Helsingin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt25. maaliskuuta 1941
Kurikka
Tiedot
Puolue SKDL
Kalevi Kivistö vuonna 1980.

Kalevi Johannes Kivistö (s. 25. maaliskuuta 1941 Kurikka) on suomalainen poliitikko.[1] Hän toimi Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) kansanedustajana 1972–1984 ja ministerinä 1975–1976 ja 1977–1982.[2] Hän oli SKDL:n puheenjohtaja 1979–1985. Kivistö oli presidenttiehdokkaana 1982 ja 1988.[2] Eduskunnasta hän siirtyi Keski-Suomen läänin viimeiseksi maaherraksi (1985–1997).[3] Kivistö promovoitiin vuonna 1982 Jyväskylän yliopiston liikuntatieteiden kunniatohtoriksi.[4]

Kivistö edustaa nykyisin Vasemmistoliittoa. Hänet valittiin Espoon kaupunginvaltuustoon kunnallisvaaleissa 2008.[5] Hän uusi paikkansa vuoden 2012 kuntavaaleissa.[6] Vuoden 2017 kuntavaaleissa hän ei enää asettunut ehdolle vaan kertoi jättävänsä politiikan.[7]

Ura

Kivistö valmistui ylioppilaaksi Kurikan yhteiskoulusta 1960, humanististen tieteiden kandidaatiksi 1963 ja kasvatustieteiden kandidaatiksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 1966. Valtiotieteen lisensiaatiksi hän valmistui Helsingin yliopistosta vuonna 1969.[2] Hän työskenteli vuosina 1964–1984 tutkijana ja opettajana Jyväskylän yliopistossa, muun muassa kasvatussosiologian lehtorina 1968–1984 sekä vt. apulaisprofessorina 1970–1971.[1]

Kivistö valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuoden 1972 vaaleissa SKDL:n listalta Keski-Suomen vaalipiiristä. Hän kuului SKDL:n liittoneuvostoon vuosina 1970–1973 ja liittohallitukseen vuosina 1973–1979.[2] Puolueen puheenjohtajana hän toimi vuodet 1979–1985. Kivistö lukeutui SKDL:n maltilliseen enemmistöön, ja kuului SKDL:n sosialisteihin. Kun Kivistö oli presidenttiehdokkaana vaaleissa vuosina 1982 ja 1988 (ks. Liike 88), vähemmistökommunistit vastustivat hänen valintaansa. Vuoden 1982 presidentinvaalissa Kivistö kehotti SKDL:n valitsijamiehiä asettumaan SDP:n ehdokkaan Mauno Koiviston taakse. Enemmistö noudatti Kivistön vetoomusta, mutta taistolaisiksi kutsutun vähemmistön valitsijamiehet äänestivät aiemmin vastustamaansa Kivistöä. Taistolaisten menettely vaalissa pahensi SKDL:n sisäistä kriisiä entisestään.[8]

Kivistö toimi kulttuuriministerinä vuosina 1975–1976 (Miettunen II) ja 1977–1982 (Sorsa II/Koivisto II) sekä opetusministerinä vuonna 1982 (Sorsa III).[3] Kivistön ajamaan kulttuuripolitiikkaan kuului niin sanottu Pasila-projekti, joka tarkoitti Taideteollisen korkeakoulun, Teatterikorkeakoulun ja Suomen elokuva-arkiston yhteisen toimitilan rakentamista Pasilan kaupunginosaan Helsingissä, josta sille oli katsottuna tontti. Hanke ei kuitenkaan toteutunut.[9]

Vuonna 1983 Kivistö valittiin eduskuntaan Helsingistä. Hän luopui kansanedustajuudesta vuonna 1984 kun hänet nimitettiin seuraavan vuoden alusta kotilääninsä Keski-Suomen maaherraksi. Muun muassa Keskustapuolueen äänenkannattaja Keskisuomalainen vastusti erittäin jyrkästi Kivistön nimitystä ja vaati maaherraksi Keskustan omaa miestä tai ainakin jotakin ei-sosialistia, mutta presidentti Mauno Koivisto ajoi paikalle Kivistön. Muun muassa Helsingin Sanomat epäilikin Kivistön maaherranimitystä palkkioksi Kivistön tuesta Koivistolle vuoden 1982 presidentinvaalissa.[10] Vuoden 1997 lääniuudistuksessa Keski-Suomen lääni lakkautettiin ja Kivistö siirtyi opetusministeriön kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osaston ylijohtajaksi.[3] Tästä virasta hän jäi eläkkeelle 2004.[11]

Luottamustehtävät

Kivistö aloitti Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajana vuonna 1999. Hänet valittiin kolmen vuoden jatkokaudelle 1. syyskuuta 2002.[12] Kivistö toimi SPR:n puheenjohtajana kesäkuuhun 2008, jolloin hänen tilalleen valittiin Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.

Kivistö oli sanomalehti Keskisuomalaisen lukija-asiamies vuosina 1999–2005. Tasavallan presidentti myönsi Kivistölle ministerin arvonimen toukokuussa 2005. Kivistö on ollut Sibelius-Akatemian hallituksen jäsen sekä Jyväskylän yliopiston hallituksen varajäsen.[1]

Elokuussa 2005 Kivistö valittiin Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajaksi. Hän erosi luottamustehtävästä 24. syyskuuta 2007 närkästyttyään Yleisradion A-studio-ohjelmasta, jossa käsiteltiin kriittisesti Kivistön yhteyksiä sosialistimaihin 1970- ja 1980-luvulla. Kivistö käsitti ohjelman kostoksi JSN:n A-piste-ohjelmalle antamasta langettavasta päätöksestä.[13]

Kivistö toimi Eläkeläiset ry:n hallituksen puheenjohtajana kaudella 2012–2015.[14]

Lähteet

  • Jokinen, Pertti: Kivistö: Nykypolitiikka ei ole minun hommiani. Kansan Uutiset, 16.3.2007, s. 16–17.

Viitteet

  1. ↑ a b c Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 358–359. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
  2. ↑ a b c d Kalevi Kivistö Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  3. ↑ a b c Kivistö, Kalevi (Arkistoitu sivu) Finnica. Viitattu 26.3.2016.
  4. ↑ Kunniatohtorit kautta aikojen | Jyväskylän yliopisto www.jyu.fi. Viitattu 16.2.2025.
  5. ↑ Kalevi Kivistö meni Espoon valtuustoon Metro. 27.10.2008. Viitattu 16.12.2013.
  6. ↑ Uudenmaan vaalipiiri – Espoo – Uusi valtuusto Kuntavaalit 2012 tulospalvelu. 6.11.2012. Yle. Viitattu 16.12.2013.
  7. ↑ Koskinen, Tero: Eturivin poliitikkoja jää pääkaupunkiseudulla pois kuntavaaleista – "Mahdollisuudet vaikuttaa ohentuneet" Yle Uutiset. 22.12.2016. Viitattu 14.12.2017.
  8. ↑ Savola, Hannu (toim.): Näin saatiin presidentti: Raportti Kekkosen kauden päättymisestä ja vuosikymmenen presidentinvaalista 1982, s. 161. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö, 1982. ISBN 951-9134-83-2.
  9. ↑ Huovio, Ilkka: Menetettyjen sijaintien historia. Arttu! Taideteollisen korkeakoulun tiedotuslehti, 1996, nro 1. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.3.2019.
  10. ↑ Junnila, Tuure: Kekkosen valtakaudesta Koiviston aikaan, s. 83. Helsinki: Alea-Kirja, 1984. ISBN 951-9429-06-9.
  11. ↑ Ylijohtaja Kalevi Kivistö siirtyi eläkkeelle Etusivu. 9.12.2004. Viitattu 22.10.2010.
  12. ↑ Rusanen, Markku: Mitä Missä Milloin 2004, s. 13. Kustannusosakeyhtiö Otava, 2003. ISBN 951-1-18590-X
  13. ↑ Paakkanen, Mikko: Televisio-ohjelmasta närkästynyt Kalevi Kivistö erosi Julkisen sanan neuvoston johdosta (Arkistoitu sivu) Helsingin Sanomat. 24.9.2007. Viitattu 26.3.2016.
  14. ↑ Hallitus Eläkeläiset ry. Viitattu 16.12.2013.

Kirjallisuutta

  • Kivistö, Kalevi: Sanat vuosien saatteena: Maaherran uudenvuoden puheet vuosilta 1985–1997. (Toimittanut Esa Pirnes) Jyväskylä: Atena, 1997. ISBN 951-796-074-3
  • Leppänen, Veli-Pekka: ”Kivistö, Kalevi (1941–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 235–237. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0 Teoksen verkkoversio.
  • Pirnes, Esa: Kalevi Kivistö: Liian hyvä poliitikoksi? Helsinki: Edita, 1996. ISBN 951-37-2001-2

Aiheesta muualla

Edeltäjä:
Ele Alenius 		SKDL:n puheenjohtaja
1979–1985 		Seuraaja:
Esko Helle
Edeltäjä:
Marjatta Väänänen
(ei ministeriä) 		Suomen II opetusministeri (kulttuuriministeri)
1975−1976
1977−1982 		Seuraaja:
(ei ministeriä)
Kaarina Suonio
Edeltäjä:
Pär Stenbäck 		Suomen opetusministeri
1982 		Seuraaja:
Kaarina Suonio
Suomen kulttuuriministerit
Kansandemokraattien kansanedustajat