Keltto

Tässä artikkelissa aiomme tutkia Keltto:tä ja sen vaikutusta nyky-yhteiskuntaan. Keltto on ollut kiinnostava ja keskustelunaihe vuosia, ja sen vaikutus on levinnyt monille elämämme alueille. Poliittisella, yhteiskunnallisella, kulttuurisella tai tieteellisellä alalla Keltto on jättänyt syvän jäljen yhteiskuntaamme. Tämän artikkelin avulla yritämme ymmärtää paremmin, mitä Keltto on ja miten se on kehittynyt ajan myötä, sekä analysoida sen roolia nykymaailmassa.

Tämä artikkeli käsittelee Venäjällä sijaitsevaa kylää. Keltot on kasvisuku asterikasvien heimossa.

Keltto[1] (ven. Колтуши, Koltuši, ruots. Keltos, Kieltis) on maaseutuasutus Seuloskoin piirissä Leningradin alueella Venäjällä. Siellä on asukkaita on 9 085, ja sen keskus sijaitsee 12 kilometriä Pietarista itään.

Keltossa on myös Inkerin kirkon luterilainen seurakunta, joka nykymuodossaan perustettiin vuonna 1989. Kelton kirkko rakennettiin Kolpinan kylään (ven. Колбино, Kolbino), ja se vihittiin käyttöön vuonna 1992. Samassa kylässä on myös S. J. Laurikkalalle nimetty teologinen instituutti, josta valmistuu muun muassa pappeja Inkerin kirkolle. Utsjoen seurakunta tukee Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen välityksellä Inkerin kirkon Kelton koulutuskeskuksen toimintaa.[2] Sen vieressä on vanhusten palvelutalo, jossa noin puolet asiakkaista on inkeriläisvanhuksia. Keltossa on myös nuorempia inkeriläisiä yksityisyrittäjiä, jotka ovat perustaneet muun muassa matkailu- ja majoituspalveluja.

Historia

Keltto -nimen alkuperä on epäselvä[3]. Vielä 1900-luvun alussa käytettiin lajasti rinnakkain muotoa "Kelttu". Kansatieteilijä E. H. Buschin mukaan se merkitsisi autiomaata. Myös lausuttu otaksuma, että nimi olisi yhteydessä "keltaisen" kanssa, koska hiekkamaa on senväristä[4]. Seurakunnan tarkkaa perustamisajankohtaa ei tiedetä, mutta vuonna 1628 se oli jo olemassa. Kirkonkylä sijaitsi Ruotsin vallan aikana Uudessakylässä. Pohjansodassa kirkko hävitettiin ja rakennettiin uudelleen Kirkonpellonkylään. Kirkko otettiin seurakunnalta pois vuonna 1939, ja se purettiin vuonna 1941, ja sen puutavara käytettiin raaka-aineeksi ampumahautoihin. Seurakuntalaiset kokoontuivat vielä tämän jälkeen muun muassa jumalanpalveluksiin vanhalla hautausmaalla kirkon lähellä.

Keltossa toimi Ivan Pavlov, joka tutki neurologiaa vuonna 1926 perustetussa tutkimuslaitoksessaan. Hänet tunnetaan varsinkin koirien kanssa tekemiensä kokeiden perusteella muodostamastaan Pavlovin teoriasta. Pavlovin asunto on museo, jonne pääsee tilauksesta.

Kelton pohjoispuolella Pietarista Seuloskoin kaupungin kautta Laatokan rantaan kulkee Elämän tie, joka vuosina 1941–1943 yhdisti saksalaisten piirittämän Leningradin maan pääosaan. Elämän tietä pitkin piiritykseen joutuneille tuotiin ruokaa, ja tätä tietä pitkin maaliskuussa 1942 inkeriläiset karkotettiin piirityksestä Siperiaan. Elämän tien varrella on runsaasti muistomerkkejä ja Laatokan rannassa on museo.

Kelton kylät

Ala-Kalttina, Ansareinmäki, Autio (Pappilanautio), Tuprova, Haapoja, Hirvonen (Hirvosi), Hännikäinen, Häsälä, Jaanila, Jorohkova, Kankurinmäki, Kanninen, Karjalankylä, Keltto, Kirkonpelto, Kolpina, Korkkina, Koski, Likolampi, Maaslova, Mustapää, Määhnälä, Ollikkaismäki, Orava, Pieni-Manuskala, Poru, Puntala, Pustoska, Rosmittala, Saakrova, Sarvela, Seltsoi (Voeikovo), Suoranta (Suoranda), Suuri-Manuskala, Tauru, Tokkari, Valittula, Vanhakylä, Virkkilä, Ylä-Kalttina

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Venäjän federaation paikannimiä, s. 103. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2 Teoksen verkkoversio (pdf) Viitattu 9.10.2015.
  2. ↑ Lähetyskohteet Ohcejoga searvegoddi - Utsjoen seurakunta. Viitattu 6.11.2023.
  3. ↑ Kepsu, Saulo: Inkerin pogostat, s. 294. Helsinki: Kotus, 2020. Teoksen verkkoversio.
  4. ↑ Kolmisatavuotinen Keltto. Helsingin Sanomat Viikkoliite, 27.04.1930, nro 17, s. 3. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla

  • Kolmisatavuotinen Keltto, Helsingin Sanomat Viikkoliite, 27.04.1930, nro 17, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot


Inkerin historialliset luterilaiset seurakunnat