Novasolkka

Nykymaailmassa Novasolkka:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe monenlaisia ​​ihmisiä kohtaan. Olipa kyse yhteiskuntavaikutuksestaan, historiallisesta merkityksestään, teknisestä kehityksestään tai kulttuurisesta vaikutuksestaan, Novasolkka on kiinnittänyt kaiken ikäisten ja -ympäristöjen huomion. Tässä artikkelissa tutkimme aihetta Novasolkka perusteellisesti, analysoimme sen eri ulottuvuuksia ja sen kehittymistä ajan myötä. Alkuperäistään nykyiseen tilaan Novasolkka on ollut tutkijoiden, harrastajien ja uteliaiden tutkimuksen, keskustelun ja ihailun kohteena.

Novasolkka
Новосёлки, Novosjolki
Novasolkan kirkko vuonna 1911.
Novasolkan kirkko vuonna 1911.

Novasolkka

Koordinaatit: 59°27′12″N, 28°48′27″E

Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Piiri Jaaman piiri
Kunta Opolja
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Väkiluku (2010) 8











Inkerin luterilaiset seurakunnat.
Novasolkan kirkko 1930-luvulla.
Kirkko vuonna 1943.

Novasolkka[1] (ven. Новосёлки, Novosjolki) on kylä Venäjällä Leningradin alueen Jaaman piirin Opoljan kunnassa ja entinen luterilainen seurakunta Inkerissä. Se sijaitsee Länsi-Inkerin ylängöllä kaksi kilometriä Opoljasta luoteeseen. Kylässä on kahdeksan asukasta (vuonna 2010)[2].

Kylä

Jaaman ujestin Ratsinan pogostaan kuulunut kylä mainitaan nimellä Novoje Novgorodin Vatjan viidenneksen verokirjassa vuonna 1499/1500[3]. Peter von Köppenin mukaan vuonna 1848 siellä asui 63 venäläistä ja 53 savakkoa[4]. Kylän talonpojat olivat 1860-luvulle saakka tilanomistajan maaorjia[5]. Myöhemmin he kuuluivat kyläkuntana Opoljan volostiin. Vuonna 1899 Novosolkassa oli 90 asukasta, joista 41 oli suomalaisia, 22 virolaisia, 21 venäläisiä ja 6 ”sekoittuneita”. Luterilaisia 62 henkeä.[6]

Seurakunta

Jaaman läänin Opoljan ja Jastrebinon pogostat käsittänyt Novasolkan seurakunta perustettiin lakkautetun Jaaman seurakunnan tilalle 1670-luvun lopulla. Ruotsalaisajan lopulla sillä oli kappeli Poretšjen kylässä Laukaanjoen varrella.[7]

Venäläisten valloitettua Inkerin Novasolkka yhdistettiin Moloskovitsaan. Vuonna 1759 se sai jälleen oman kirkkoherran. Vuodesta 1825 lähtien papinvirkaa hoitivat Moloskovitsan ja Kattilan–Soikkolan kirkkoherrat, kunnes vuonna 1834 Novasolkka liitettiin jälkimmäiseen seurakuntaan, joka sen jälkeen kantoi nimeä Kattila, Soikkola ja Novasolkka.[8]

Vuoden 1860 tienoilla Kattilassa, Soikkolassa ja Novasolkassa oli yhteensä noin 1 800 luterilaista, joista 29 oli saksalaisia ja loput suomalaisia. Vuonna 1904 seurakunnassa oli noin 1 600 suomalaista, noin 300 virolaista ja 30 saksalaista.[8] Novasolkan alueella luterilaisia oli noin 600 henkeä[9]. 1900-luvun alussa kirkkoherranvirka oli pitkään täyttämättä, koska köyhään seurakuntaan, jonka kolme kirkkoa sijaitsivat kaukana toisistaan, oli vaikeaa löytää hakijoita[8].

Vuonna 1919 kolme seurakuntaa erosivat jälleen toisistaan, ja Novasolkan virolaiset liittyivät Moloskovitsan virolaiseen seurakuntaan. Novasolkassa kirkollinen toiminta jatkui vuoteen 1937 saakka.[8]

Novasolkan 150-paikkainen[10] puukirkko oli rakennettu ilmeisesti 1700-luvulla. Kirkon sisustus tuhottiin talvisodan aikana suomalaisvastaisessa mielenosoituksessa.[8]

Novasolkan kylät

Novasolkkalaisia pidettiin savakkoina. Seurakunnan alueella oli myös keskiajalta periytyvää venäläistä asutusta. Suomalaiset elivät enimmäkseen sekakylissä ja olivat kaksikielisiä. Myös venäläiset sukunimet olivat virallisessa käytössä yleisiä.

E – virolaisia, s – suomalaisia, v – venäläisiä.[9]

Nykyään seurakunnan alue kuuluu Leningradin alueen Jaaman piirin Opoljan ja Pustoperän kuntiin. Inkeriläistä asutusta on säilynyt jonkun verran. Lähetyssaarnaaja Martti Rautanen oli kotoisin Novasolkan Tikanpesän kylästä[10].

Lähteet

  1. ↑ Venäjän federaation paikannimiä, s. 165. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2 Teoksen verkkoversio Viitattu 9.10.2015.
  2. ↑ Itogi Vserossijskoi perepisi naselenija 2010 goda: Leningradskaja oblast (taulukko Tšislennost LO) petrostat.gks.ru. Arkistoitu 15.6.2018. Viitattu 11.2.2016. (venäjäksi)
  3. ↑ Perepisnaja obrotšnaja kniga Votskoi pjatiny, 1500 goda: Pervaja polovina, s. 938. Sankt-Peterburg: Arheografitšeskaja komissija, 1868.
  4. ↑ v. Köppen, Peter: Erklärender Text zu der Ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 85. St.-Petersburg. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio.
  5. ↑ Sankt-Peterburgskaja gubernija: Spisok naseljonnyh mest po svedenijam 1862 goda, s. 199. Sankt-Peterburg: Tsentralnyi statistitšeski komitet ministerstva vnutrennih del, 1864. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Materialy k otsenke zemel v S.-Peterburgskoi gubernii. Tom I: Jamburgski ujezd, vypusk II, s. 274–280. Sankt-Peterburg: Otsenotšno-statistitšeskoje bjuro S.-Peterburgskogo gubernskogo zemstva, 1904. Teoksen verkkoversio.
  7. ↑ Väänänen, Kyösti: Herdaminne för Ingermanland I: Lutherska stiftsstyrelsen, församlingars prästerskap ock skollärare i Ingermanland under svenska tiden, s. 38, 129. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 1987. ISBN 951-9018-28-X
  8. ↑ a b c d e Luther, Georg: Herdaminne för Ingermanland II: De finska och svenska församlingarna och deras prästerskap 1704–1940, s. 187, 152–155. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2000. ISBN 951-583-052-4
  9. ↑ a b Mustonen, Juuso (toim.): Inkerin suomalaiset seurakunnat, s. 61. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1931.
  10. ↑ a b Virtuaali-Inkeri inkeri.com. Viitattu 11.2.2016.
Inkerin historialliset luterilaiset seurakunnat