Mesoamerikan intiaanit

Tämä artikkeli käsittelee aihetta Mesoamerikan intiaanit, joka on kiinnittänyt tutkijoiden, asiantuntijoiden ja suuren yleisön huomion. Mesoamerikan intiaanit on aihe, joka on herättänyt kiinnostusta sen merkityksen vuoksi tämän päivän yhteiskunnassa, sen vaikutuksista eri alueilla ja sen vaikutuksista ihmisten jokapäiväiseen elämään. Tämän mukaisesti tutkitaan Mesoamerikan intiaanit:een liittyviä eri näkökohtia, joissa käsitellään sen alkuperää, kehitystä, ominaisuuksia, seurauksia ja mahdollisia ratkaisuja. Lisäksi esitellään viimeaikaisia ​​Mesoamerikan intiaanit:een liittyviä tutkimuksia, asiantuntijalausuntoja ja kokemuksia, joiden tavoitteena on tarjota kattava ja rikastuttava näkemys aiheesta.

Tämä artikkeli käsittelee Mesoamerikan alkuperäiskansoja nykyään. Alueen historiallisista kulttuureista kertoo artikkeli Mesoamerikan kronologia.

Mesoamerikan intiaanit ovat Meksikon ja Väli-Amerikan alkuperäisasukkaita.[1] He jakautuvat lukuisiin eri kieliä puhuviin kansoihin. Alueella on kuitenkin myös yhtenäisiä kulttuuripiirteitä, joissa sekoittuvat Mesoamerikan perinteiset tavat ja eurooppalaiset vaikutteet.

Mesoamerikka

Pääartikkeli: Mesoamerikka

Mesoamerikka on nimitys Keski-Meksikosta Nicaraguaan tai Costa Rican pohjoisosiin ulottuvalle alueelle. Aluksi termillä viitattiin Keski-Amerikan esikolumbiaanisiin kulttuureihin, mutta nimitys on laajentunut käsittämään alueen alkuperäiskansojen historian ja kulttuurin aina nykypäivään saakka.[2]

Mesoamerikassa on ollut asutusta jo yli 10 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Hidas siirtymä maanviljelyyn ja pysyvään asutukseen alkoi noin vuonna 7000 eaa. Toisella vuosituhannella eaa. väestö keskittyi maata viljeleviin kyliin ja keramiikka tuli yleiseen käyttöön. Maatalouden ylijäämä mahdollisti monimutkaisten yhteiskuntien synnyn ja työvoiman erikoistumisen. Ensimmäisellä vuosituhannella eaa. syntyivät Mesoamerikan ensimmäiset kaupungit, jotka vähitellen laajenivat suurvalloiksi. Tuolloin kehittyivät myös Mesoamerikan ensimmäiset kirjoitus- ja kalenterijärjestelmät.[3]

Mesoamerikan merkittävimpiä sivilisaatioita olivat olmeekit, sapoteekit, mayat ja tolteekit. Esikolumbiaanisen Mesoamerikan viimeinen suuri imperiumi, asteekkien Kolmiliitto, kärsi tappion Hernán Cortésin johtamille espanjalaisille vuonna 1521.[3] Espanjalaisten valta levittäytyi sen jälkeen kaikkialle Mesoamerikkaan. Alkuperäisväestö käänntytettiin kristinuskoon ja suuri osa paikallisten vauraudesta ryöstettiin Espanjaan. Syntyi synkretistinen kulttuuri, jossa mesoamerikkalaiset ja eurooppalaiset vaikutteet yhdistyivät.[4]

Kielet ja kansat

Pääartikkeli: Mesoamerikan kielet

Mesoamerikan intiaanit puhuvat yli 125 kieltä, jotka jakaantuvat noin kymmeneen kielikuntaan ja useisiin isolaatteihin.[5] Suurimmat kielikunnat ovat mayakielet, otomangelaiset kielet ja uto-asteekkilaiset kielet.[1] Pitkään jatkuneen vuorovaikutuksen seurauksena monilla Mesoamerikan kielillä on yhteisiä piirteitä, vaikka kielet eivät polveutuisikaan yhteisestä kantakielestä. Varsinkin olmeekkien puhumilla mixeläis-zoquelaisilla kielillä on historiallisesti ollut suuri vaikutus Mesoamerikan kieliin.[5]

Mayakielten puhujat asuvat lähinnä Kaakkois-Mesoamerikassa, poikkeuksena pohjoisempana elävät huasteekit. Otomangelaisia kieliä puhutaan maya-alueen pohjois- ja itäpuolella. Aiemmin niitä puhuttiin myös etelämpänä Hondurasin ja Nicaraguan alueella, mutta nämä kielet ovat kuolleet. Astekkivaltakunnan ydinaluetta oli Meksikon laakso, mutta valtakunnan laajenemisen seurauksena uto-asteekkilaisten kielten puhujia elää laajoilla alueilla eri puolilla Mesoamerikkaa. Michoacánin ylängöllä puhutaan purépechan kieltä.[1] Esikolumbiaanisena aikana se oli Länsi-Meksikoa hallinneen imperiumin valtakieli.[6]

Kulttuuri

Yhteisöt ja asuminen

Mesoamerikkalaisissa yhteisöissä keskeinen hallinnollinen yksikkö on municipio.[1] Municipion koko vaihtelee: Guatemalassa siihen kuuluu yleensä vain yksi kylä, Meksikossa taas useita.[7] Municipion keskuspaikassa toimitetaan hallintoon, kaupankäyntiin ja uskontoon liittyviä asioita.[1]

Keskuspaikka on yleensä seudun isoin asutuskeskus. Kylän tai kaupungin keskellä on aukio, jonka ympärillä sijaitsevat tärkeimmät hallinnolliset ja uskonnolliset rakennukset. Myös yhteisön vaikutusvaltaisimmat jäsenet asuvat torin lähettyvillä. Järjestelmä on peräisin siirtomaa-ajalta. Syrjäseuduilla keskuskaupunki voi olla suurimman osan vuodesta tyhjä, ja siellä asuu vain virkamiehiä, pappeja ja kauppiaita. Suurin osa väestöstä elää pienissä kylissä tai yksittäisillä maatiloilla, mutta siirtyy joksikin aikaa kaupunkiin esimeriksi juhlapyhien tai liikeasioiden merkeissä. Tämä järjestelmä on vanhempi ja edelleen käytössä esimerkiksi joidenkin mayakansojen (etelässä) ja wixarikojen (pohjoisessa) parissa.[1]

Uskonnolliset ja poliittiset tehtävät on varattu miehille. Kaikkien miesten odotetaan palvelevan alemmissa virkatehtävissä ainakin vähän aikaa, mutta korkeampiin asemiin nousu ei ole itsestäänselvyys. Yhteisön arvoasemissa nouseva mies yleensä vuorottelee uskonnollisissa ja maallisissa tehtävissä. Arvostetuimmat valitaan vanhimmistoon, joka antaa koko yhteisöä koskevia neuvoja ja määräyksiä. Uskonnon ja poliittisen vallan välille ei tehdä suurta eroa.[1]

Perhe ja sukulaiset

Alkuperäiskansat elävät yleensä suurperheinä, joihin kuuluu 2–4 sukupolvea. Ajan mittaan suurperhe hajoaa ydinperheiksi, joihin kuuluu pariskunta lapsineen. Sukulaisuus määritellään yleensä tasapuolisesti, eikä isän ja äidin sukulaisia erotella. Poikkeuksen muodostavat esimerkiksi tzeltal-mayat, jotka esikolumbiaanisena aikana ilmeisesti jakautuivat patrilineaarisiin klaneeihin. Muutamissa yhteisöissä klaanit ja sukulinjat ovat säilyneet nykypäivään saakka.[1]

Avioliitto nähdään kahden suvun välisenä sopimuksena, jonka sulhasen perhe järjestää. Sulhasella on velvollisuus palvella morsiamen perhettä määräaika, ja hän saattaa asua morsiamen luona jonkin aikaa. Avioliiton jälkeen perhe muuttaa sulhasen suvun kotiseuduille asumaan. Omaisuus periytyy yleensä isältä pojalle ja sukunimi isältä lapsille. Sukunimet ovat nykyään lähinnä espanjalaista alkuperää, mutta mayat ovat paikoin säilyttäneet alkuperäisiä sukunimiään. Misteekeillä isän etunimestä voi tulla seuraavan sukupolven sukunimi.[1]

Uskonto ja siirtymäriitit

Uskonto on sekoitus alkuperäiskansojen perinteisiä uskomuksia ja kristinuskoa. Perinteiset jumal- ja henkiolennot ovat usein saaneet uuden tulkinnan kristillisinä pyhimyksinä. Pyhissä paikoissa annetaan lahjoja tai uhrataan eläimiä erilaisille luonnonhengille. Ihmisillä voi olla suojelushenkiä, jotka ilmenevät eläinten hahmossa tai erilaisina luonnonilmiöinä. Sairauksia selitetään noituudella tai henkien laiminlyömisellä.[1]

Kristillinen kaste on ensimmäinen tärkeä siirtymäriitti, eikä kastamatonta lasta välttämättä vielä pidetä täysin inhimillisenä. Lasta imetetään jopa 3–4-vuotiaaksi. Pikkulapsilla ei ole erityisiä velvollisuuksia, ja heidän elämänsä on hyvin vapaata. Isompien lasten vastuulla on valvoa pienempiä vanhempien työskennellessä.[1]

Aikuistumista ei erikseen juhlisteta. Tytön aikuisuuden katsotaan alkavan avioliitosta. Poika aikuistuu avioituessaan tai noin 14–15-vuotiaana, kun hänestä tulee yhteisön täysivaltainen jäsen. Aikuisella miehellä on erilaisia kansalaisvelvollisuuksia, jotka liittyvät yhteisen omaisuuden huoltamiseen ja yhteisten menojen maksuun. Aikuisuuden saavuttaneelle pojalle voidaan myös antaa erilaisia uskonnollisia ja hallinnollisia tehtäviä. Aluksi hän saa vain vähäarvoisimpia tehtäviä, mutta osa miehistä kohoaa vähitellen yhteisön johtoasemiin.[1]

Kuolleet haudataan vuorokauden sisällä. Hautajaisten yhteydessä soitetaan kirkon kelloja, poltetaan suitsuketta ja luetaan ja lauletaan rukouksia. Hautaamiseen liittyviä rituaaleja toistetaan säännöllisin väliajoin. Joskus ne loppuvat yhdeksäntenä päivänä, joskus ne toistetaan vielä kuoleman vuosipäivänä.[1]

Koulutus

Mesoamerikan intiaaneilla oli pitkään vaikeuksia saada koulutusta. Nykyään kouluja on jo melkein kaikkialla, mutta opiskelu ei välttämättä kestä kuin muutaman vuoden. Opetus annetaan yleensä espanjaksi, mikä vaikeuttaa yksikielisten lasten opiskelua.[1]

Talous

Maanviljely

Maanviljelyä Meksikon Pueblassa.

Tärkein elintarvike on maissi. Lisäksi viljellään papuja, kurpitsaa, chiliä ja tomaattia. Paikallisesti viljellään ilmaston ja maaston salliessa ananasta, annoonaa, avokadoa, bataattia, kajottikurpitsaa, ruokakaktusta (nahuatliksi nohpalli), maniokkia, papaijaa ja vaniljaa. Kaakaolla, puuvillalla, ja tupakalla oli suuri kaupallinen merkitys jo esikolumbiaanisena aikana. Myös agaavea viljeltiin siitä saatavan kuidun vuoksi. Kaakaopapuja käytettiin valuuttana. Tärkeitä kolumbiaanisessa vaihdossa omaksuttuja viljelykasveja ovat banaani, kahvi, maapähkinä, seesami ja sokeriruoko sekä vanhan maailman viljat kaura, ohra ja vehnä.[1]

Kaskiviljely oli esikolumbiaanisena aikana tärkeä maatalouden muoto, mutta nykyään sitä harjoitetaan vain syrjäseuduilla. Toinen perinteinen maatalouden muoto chinampa on edelleen käytössä. Siinä viljypalstoiksi rakennetaan pieniä keinotekoisia saaria järven pohjamudasta ja kasvillisuudesta. Nykyään myös aura- ja kasteluviljely ovat yleisiä.[1]

Käsityöt

Käsitöillä on perinteisesti ollut suuri merkitys Mesoamerikan alkuperäiskansoille, ja ennen teollisuustuotteiden yleistymistä naiset valmistivat kotitaloutensa kankaat itse. Nykyään kankaat yleensä ostetaan valmiina. Kangaspuita ei esikolumbiaanisella ajalla tunnettu, mutta siirtomaa-ajalla myös osa miehistä alkoi työskennellä vaateteollisuuden parissa. Sekä miehet että naiset punovat hattuja ja koreja. Materiaalina käytetään erilaisia ruoho- ja ruokokasveja, palmunlehviä ja alamailla myös köynnöstä.[1]

Savityöt ovat perinteisesti kuuluneet naisille. Dreijaa ei esikolumbiaanisella ajalla tunnettu. Mesoamerikan nykyinen keramiikka sekoittaa perinteisiä ja eurooppalaisia käytäntöjä. Lakkaamista ja muuta koristelua harjoitettiin jo esikolumbiaanisella ajalla. Nykyään sillä on suuri taloudellinen merkitys turismin vuoksi. Koristeellisia astioita valmistetaan sekä arkikäyttöön että uskonnollisiin tarkoituksiin.[1]

Kauppa

Markkinoita järjestetään säännöllisesti. Usein markkinat kiertävät kylästä ja kaupungista toiseen niin, että jokaisena viikonpäivä on markkinat jossakin lähiseudun kylässä. Kauppiaat toimivat yleensä perheisiin ja kotitalouksiin perustuvina yksiköinä. Suurin osa Mesoamerikan yhteisöistä ei ole erikoistunut mihinkään yksittäiseen tuotteeseen, mutta osa tullut tunnetuksi esimerkiksi taidokkaasta keramiikasta tai korinpunonnasta.[1]

Yhteiskunnallinen asema

Mesoamerikan intiaanien yhteiskunnallinen asema oli pitkään huono. Monet alkuperäiskansat reagoivat 1800-luvun teollistumiseen ja kaupallistumiseen eristäytymällä muusta yhteiskunnasta. Se suojasi heidän kulttuuriaan ulkoisilta vaikutteita mutta johti köyhyyteen. 1900-luvulla valtiot alkoivat poistaa syrjivää lainsäädäntöä, minkä seurauksena intiaanien poliittinen, taloudellinen ja taiteellinen toiminta alkoi vahvemmin näkyä koko yhteiskunnan tasolla. Vuosisadan lopulla syntyi aktivistiliikkeitä, jotka vaativat alkuperäiskansojen yhteiskunnallisen ja taloudellisen aseman parantamista. Belizessä ja Costa Ricassa tuloksena oli alkuperäiskansojen ja valtaväestön kulttuurien entistä tiiviimpi integroituminen, mutta Guatemalassa aktivismi johti intiaanien vakaviin vainoihin.[4]

Useimmat Mesoamerikan intiaanit ovat nykyään riippuvaisia teollisesti valmistetuista tuotteista ja kansainvälisen rahatalouden tapahtumista. Osa yhteisöistä on pyrkinyt ylläpitämään myös perinteistä käsityötä ja muita taitoja. Chiapasin viidakkoalueella elävät lakantunit käyttävät päivittäin erilaisia teollisuustuotteita, kuten työkaluja, aseita ja tulitikkuja. Yhteisön jäsenet opettelevat kuitenkin myös perinteisiä selviytymistaitoja, kuten piikiven työstämistä, tulentekoa, savenvalantaa ja kutomista. Alkuperäiskansat ovat yleensä omaksuneet teknologisen yhteiskunnan tuotteet, jos niiden on koettu parantavan elintasoa, mutta torjuneet ulkopuolelta pakotetut yhteiskunnalliset uudistukset. Monien alkuperäiskansojen perinteistä elämäntapaa uhkaavat Keski-Amerikan valtioiden sisäiset levottomuudet ja väkivaltaiset selkkaukset.[1]

Lukumäärä

Taulukosta ilmenee Mesoamerikkaan osin tai kokonaan kuuluvien valtioiden alkuperäisväestön lukumäärä ja suhteellinen osuus koko väestöstä.

Valtio Väkiluku Osuus Lähde
 Belize 36 507 (mayat) 11,3 % [8]
 Costa Rica 100 000 2,4 % [9]
 El Salvador 600 000 n. 10 % [10]
 Guatemala 6,5 miljoonaa 43,75 % [11]
 Honduras 717 618 n. 9 % [12]
 Meksiko 17 miljoonaa 15,1 % [13]
 Nicaragua 566 500 43,75 % [14]

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Mesoamerican Indian Encyclopædia Britannica. 30.1.2025. Encyclopædia Britannica, Inc.. Viitattu 23.2.2025. (englanniksi)
  2. ↑ Suhonen, Mervi & Kanner, Antti: periodisaatio | periodijako Tieteen termipankki. 22.5.2014. Viitattu 23.2.2025.
  3. ↑ a b Mesoamerican civilization Encyclopædia Britannica. 13.1.2025. Encyclopædia Britannica, Inc.. Viitattu 23.2.2025. (englanniksi)
  4. ↑ a b Pauls, Elizabeth Prine: Indigenous American peoples Encyclopædia Britannica. 27.2.2025. Encyclopædia Britannica, Inc.. Viitattu 1.3.2025. (englanniksi)
  5. ↑ a b Campbell, Lyle: Mesoamerican Indian languages Encyclopædia Britannica. 29.8.2022. Encyclopædia Britannica, Inc.. Viitattu 8.4.2025. (englanniksi)
  6. ↑ von Hagen, Victor Wolfgan & Sanders, William T.: pre-Columbian civilizations Encyclopædia Britannica. 7.2.2025. Encyclopædia Britannica, Inc.. Viitattu 1.3.2025. (englanniksi)
  7. ↑ municipio Encyclopædia Britannica. 20.7.1998. Encyclopædia Britannica, Inc.. Viitattu 1.3.2025. (englanniksi)
  8. ↑ Belize Minority Rights Group. December 2017. Viitattu 8.4.2025. (englanniksi)
  9. ↑ Indigenous peoples in Costa Rica International Work Group for Indigenous Affairs. Viitattu 8.4.2025. (englanniksi)
  10. ↑ Indigenous peoples in El Salvador Minority Rights Group. May 2018. Viitattu 8.4.2025. (englanniksi)
  11. ↑ Indigenous peoples in Guatemala International Work Group for Indigenous Affairs. Viitattu 8.4.2025. (englanniksi)
  12. ↑ Honduras Minority Rights Group. May 2018. Viitattu 8.4.2025. (englanniksi)
  13. ↑ Indigenous peoples in Mexico International Work Group for Indigenous Affairs. Viitattu 8.4.2025. (englanniksi)
  14. ↑ Indigenous peoples in Nicaragua International Work Group for Indigenous Affairs. Viitattu 8.4.2025. (englanniksi)