Nykyään Sully Prudhomme:stä on tullut erittäin kiinnostava aihe laajalle ihmisjoukolle ympäri maailmaa. Yhteiskuntavaikutuksistaan ihmisten jokapäiväiseen elämään Sully Prudhomme on aihe, joka on herättänyt suurta kiinnostusta eri alueilla. Sekä alan asiantuntijat että tavalliset ihmiset ovat omistaneet aikaa ja vaivaa Sully Prudhomme:n ymmärtämiseen ja analysoimiseen pyrkien ymmärtämään paremmin sen tärkeyttä ja vaikutuksia elämän eri osa-alueisiin. Tässä artikkelissa tutkimme joitain tärkeimmistä Sully Prudhomme:een liittyvistä näkökohdista, jotta voimme tarjota kattavan näkemyksen tästä aiheesta, joka on erittäin tärkeä nykyään.
Sully Prudhomme | |
---|---|
![]() |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 16. maaliskuuta 1839 |
Kuollut | 6. syyskuuta 1907 (68 vuotta) |
Kirjailija | |
Salanimi | Sully Prudhomme [1] |
![]() Nimikirjoitus |
|
Palkinnot | |
Aiheesta muualla | |
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
|
René-François-Armand Prudhomme, kirjailijanimeltään Sully Prudhomme (16. maaliskuuta 1839 – 6. syyskuuta 1907) oli ranskalainen runoilija ja esseisti, joka sai ensimmäisen Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1901.[2] Runoilijana Prudhomme pyrki luomaan modernin ajan tieteellistä runoutta.
Prudhomme syntyi Pariisissa ja menetti isänsä kaksivuotiaana. Koulussa häntä kiinnostivat klassinen kirjallisuus ja matematiikka. Hän harkitsi vähän aikaa dominikaaniveljestöön liittymistä. Lyseon jälkeen hän luki luonnontieteiden kandidaatiksi.[3] Hän aloitti insinööriopinnot, mutta joutui keskeyttämään ne silmäsairauden takia ja siirtyi kirjallisuuden opiskelijaksi. Prudhomme oli Conference La Bruyère -opiskelijajärjestön jäsen. Opiskelutoverien rohkaisevat kommentit nuoruudentöistä rohkaisivat häntä jatkamaan runojen kirjoittamista. Jo esikoisteos Stances et Poèmes (1865) teki hänestä kuuluisan. Prudhomme oli Ranskan akatemian jäsen vuodesta 1881 kuolemaansa asti.[4]
Prudhommen varhaiset teokset ovat lyyrisiä ja heijastelevat surumielistä maailmankuvaa, mutta myöhemmässä tuotannossa hän välttää henkilökohtaista otetta ”parnassolaisiksi” kutsutun ryhmän tapaan, joka kaihtoi romantiikan ylenpalttista tunteellisuutta.[3]
Teoksissa:[5]
Runot: