Tässä artikkelissa tutkimme aihetta Henrik Pontoppidan, joka on viime aikoina herättänyt suurta kiinnostusta ja kiistaa. Henrik Pontoppidan on herättänyt akateemikkojen, ammattilaisten ja suuren yleisön huomion alkuperästään nykypäivän merkitykseen. Yksityiskohtaisen analyysin avulla tarkastelemme Henrik Pontoppidan:n ympärillä olevia erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä sekä sen vaikutuksia yhteiskunnan eri osa-alueisiin. Lisäksi perehdymme Henrik Pontoppidan:n historiaan ja kehitykseen korostaen sen saavutuksia ja haasteita ajan mittaan. Tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota kattava ja objektiivinen näkemys Henrik Pontoppidan:stä, mikä edistää keskustelua ja ymmärrystä sen merkityksestä nykymaailmassa.
Henrik Pontoppidan | |
---|---|
![]() Henrik Pontoppidan |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 24. heinäkuuta 1857 Fredericia, Tanska |
Kuollut | 21. elokuuta 1943 (86 vuotta) Ordrup, Tanska |
Kirjailija | |
Tuotannon kieli | tanska |
Tyylilajit | realismi |
![]() Nimikirjoitus |
|
Palkinnot | |
|
|
Aiheesta muualla | |
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
|
Henrik Pontoppidan (24. heinäkuuta 1857 Fredericia, Tanska – 21. elokuuta 1943 Ordrup, Tanska[1]) oli tanskalainen kirjailija. Hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto yhdessä maanmiehensä Karl Adolph Gjellerupin kanssa 1917.[2] Pontoppidanin romaanit ja novellit antavat realistisen ja yksityiskohtaisen kuvan tanskalaisesta elämänmenosta vuosisadan vaihteessa.
Pontoppidan syntyi pappissukuun ja kasvoi 16-lapsisessa perheessä yhtenä keskimmäisistä lapsista.[2] Hän kapinoi taustaansa vastaan ja aloitti vuonna 1873 Kööpenhaminassa insinööriopinnot. Vuonna 1879 hän kuitenkin keskeytti opinnot ja ryhtyi opettajaksi.[1]
Ensimmäisen kirjansa Pontoppidan julkaisi vuonna 1881.[2] Vuoteen 1890 mennessä hän oli julkaissut toistakymmentä kirjaa, mutta hänen tunnetuimmat teoksensa kuuluvat myöhäistuotantoon.[3]
Teoksissaan Pontoppidan kuvaa aikansa Tanskan yhteiskunnallisia oloja, niin henkisiä kuin taloudellisiakin. Hän pyrkii kuvauksessaan neutraaliuteen, mutta höysteenä on usein terävää ironiaa. Lyhyet kertomukset, kuten Fra hytterne, samoin pienet romaanit Nattevagt (1894) ja Isbjørnen (1887), ovat etenkin luonnonkuvaukseltaan taitavasti kirjoitettuja. Parhaimpiin kuuluu kolmiosainen romaanisarja Det forjsettede land (Muld 1891, suom. Multaa; Det forjættede land, 1892; Dommens dag, 1895), joka kuvaa henkisiä virtauksia ja uskonnollisia kamppailuja maaseudulla, varsinkin grundtvigilaisissa piireissä. Lykke Perissä (1898–1904, suom. Onnen poika) Pontoppidan osoittaa, että ihminen on aina sidoksissa kasvuympäristöönsä.[4]
Henrik Pontoppidanin veli oli pappi ja uskonnollinen kirjailija Morten Pontoppidan.[4]