Tunturikeulankärki

Tässä artikkelissa tutkimme Tunturikeulankärki:n aihetta perusteellisesti ja analysoimme sen vaikutusta tämän päivän yhteiskuntaan ja sen merkitystä eri yhteyksissä. Ilmestymisestään lähtien Tunturikeulankärki on herättänyt jatkuvaa keskustelua asiantuntijoiden ja suuren väestön keskuudessa, jotka pyrkivät ymmärtämään sen merkitystä jokapäiväisessä elämässä. Vuosien varrella Tunturikeulankärki on kehittynyt ja saanut uusia merkityksiä, mikä on lisännyt tutkijoiden ja tutkijoiden kiinnostusta aihetta kohtaan. Tässä mielessä tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota kattava näkemys Tunturikeulankärki:stä, jossa käsitellään erilaisia ​​lähestymistapoja ja tarjotaan arvokasta tietoa niille, jotka ovat kiinnostuneita laajentamaan tietämystään tästä aiheesta.

Tunturikeulankärki
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Fabales
Heimo: Hernekasvit Fabaceae
Alaheimo: Faboideae
Suku: Keulankärjet Oxytropis
Laji: lapponica
Kaksiosainen nimi

Oxytropis lapponica
(Wahlenb.) J.Gay.

Katso myös

  Tunturikeulankärki Wikispeciesissä
  Tunturikeulankärki Commonsissa

Tunturikeulankärki (Oxytropis lapponica) on Euraasian vuoristoalueilla kasvava hernekasvi. Suomessa laji on rauhoitettu ja sitä tavataan vain yhdellä kasvupaikalla.[1]

Ulkonäkö ja koko

Monivuotinen tunturikeulankärki kasvaa 5–15 senttimetriä korkeaksi. Sen varsi on suikerteleva, tyveltä haarova ja koheneva. Varsi on myötäkarvainen ja varren nivelvälit ovat pitkiä. Lehdet ovat päätöparisia ja parilehdykkäisiä, pareja on 7–10 kappaletta. Lehdykät ovat suikeita. Terttumaisessa kukinnossa on 7–9 violetinsävyistä kukkaa. Palko on mustakarvainen, riippuva ja teräväkärkinen. Tunturikeulankärki kukkii heinä-elokuussa.[2]

Tunturikeulankärki muistuttaa väritykseltään hiukan hiirenvirnaa (Vicia cracca), ja muodoltaan kenttäkeulankärkeä (O. campestris). Sen voi sekoittaa tunturikurjenherneeseen (Astragalus alpinus), mutta ero näkyy kukkien muodossa: keulankärkien venho eli kahden alimman terälehden muodostama osa on suippo, kurjenherneillä tylppä.[3]

Levinneisyys

Tunturikeulankärkeä tavataan vuoristoalueilla Euroopassa ja Aasiassa. Euroopassa sitä kasvaa Albaniassa, Pyreneillä, Alpeilla sekä Ruotsin ja Norjan tunturialueella, mihin esiintymään myös Suomen ainoa kasvusto liittyy. Aasiassa lajia tavataan muun muassa Kaukasuksella, Altailla ja Tiibetissä.[4][5]

Suomessa tunturikeulankärkeä tavataan vain Enontekiön Kilpisjärvellä Käsivarren alueella[6] yhdessä paikassa Mallan luonnonpuistossa.[7]

Elinympäristö

Suomessa tunturikurjenherne kasvaa alapaljakan paisterinteillä paikoilla, joissa maaperä on kulunut esimerkiksi lumen sulamisvesien takia. Laji on kalkinvaatija.[2] Suomen ainutta esiintymää saattaa uhata kasvupaikan umpeenkasvu.[5]

Lähteet

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Väre, Henry: Tunturikeulankärki. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 203.

Viitteet

  1. ↑ Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 19.9.2009.
  2. ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 275.
  3. ↑ Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, s. 338–339. Tammi, 2003. ISBN 951-31-2924-1
  4. ↑ Den virtuella floran: Lappvedel (ruotsiksi) Viitattu 19.9.2009.
  5. ↑ a b Väre 1997, s. 203.
  6. ↑ Kasvimuseo: Putkilokasvilajit ja -alalajit, joita tavataan Suomessa vain Käsivarren alueella (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. ↑ Rautiainen, V.-P., Ryttäri, T., Kurtto, A. & Väre, H. (toim.): Putkilokasvien uhanalaisuuden arviointi – lajikohtaiset perustelut. Helsinki: Suomen ympäristö 593, 2002. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla