Roomalaiset numerot

Nykymaailmassa Roomalaiset numerot:stä on tullut ajankohtainen ja välttämätön aihe nyky-yhteiskunnassa. Sen vaikutusvalta kattaa eri alueita politiikasta ja taloudesta kulttuuriin ja teknologiaan. Roomalaiset numerot on joka päivä keskustelun, analyysin ja pohdinnan kohteena alan asiantuntijat sekä tavalliset kansalaiset, jotka haluavat ymmärtää sen vaikutusta elämäänsä. Tässä artikkelissa tutkimme Roomalaiset numerot:n eri puolia sen alkuperästä sen nykyisiin vaikutuksiin, jotta voimme valaista tätä ilmiötä ja sen merkitystä nykyään.

I = 1
V = 5
X = 10
L = 50
C = 100
D = 500
M = 1 000
Pituusmerkit, huomaa viiva päällä.
I = 1 000
V = 5 000
X = 10 000
L = 50 000
C = 100 000
D = 500 000
M = 1 000 000
Alleviivaus, huomaa viiva alla.
I = 1 000 000
V = 5 000 000
X = 10 000 000
L = 50 000 000
C = 100 000 000
D = 500 000 000
M = 1 000 000 000

Roomalaiset numerot (lat. numeri Romani) on etruskien numeroista muokattu antiikin Roomassa yleistynyt ja pitkään käytetty numerojärjestelmä. Roomalaiset numerot perustuvat kirjaimiin I, V, X, L, C, D ja M, joista jokaista vastaa tietty arvo. Kirjaimia yhdistelemällä voidaan muodostaa lisää lukuja. Roomalaiset numerot ovat edelleen jossain määrin käytössä, tosin niiden merkintätapaa on muunneltu hieman keskiajalla ja sen jälkeen ymmärrettävyyden parantamiseksi. Yleensä roomalaisina numeroina käytetään suuraakkosia, mutta englannin kielessä joskus pienaakkosia varsinkin kirjan sivuja numeroitaessa.

Roomalaisia numeroita käytetään nykyään yleensä vain järjestyslukujen merkitsemiseen. Aikaisemmin Suomessa oli yleistä kirjoittaa päivämäärissä kuukauden järjestysnumero roomalaisilla numeroilla, esim. 1/VII = 1. heinäkuuta. Myös vuosiluvut merkitään joskus roomalaisilla numeroilla esimerkiksi patsaisiin, siltoihin tai muihin rakennelmiin; tällöin esimerkiksi 1997 on MCMXCVII. Hallitsijanimien järjestysnumerot merkitään myös perinteisesti roomalaisin numeroin (esimerkiksi Kaarle XVI Kustaa). Roomalaisia numeroita käytetään myös urheilukilpailuissa (olympialaiset), kellotaulujen tunteina, teossarjojen osissa (esimerkiksi Street Fighter IV, GTA V, Star Wars – Episodi VIII) ja elektroniikassa vaihtoehtojen merkinnöissä (esimerkiksi kytkinasennot 0, I, II). Myös lääkeresepteissä käytetään roomalaisia numeroita.

Historiaa

Luku 12 merkittynä roomalaisin numeroin ja ”tukkimiehen kirjanpidolla”. Käsin kirjoitettaessa roomalaiset numerot on tapana merkitä vaakaviivojen väliin.

Roomalaiset numerot ovat saaneet muotonsa sormien avulla näytetyistä lukumääristä. Roomalaisten savelle ja vahalle kirjoittamat numerot muistuttavatkin pystyssä olevia sormia. Pelkillä samansuuntaisilla viivoilla tehtyjen lukumerkintöjen haittana on ihmisen rajallinen hahmotuskyky: jo pienetkin luvut sekaantuvat toisiinsa helposti. Roomalaiset merkitsivät numeroita neljään asti pystyviivoin ja luvun viisi merkinnässä viiva vedettiin muiden neljän viivan yli (tämä on niin sanottu tukkimiehen kirjanpito). Aikojen saatossa numero viisi yksinkertaistui muotoon V, jonka jälkeen voitiin taas lisätä pystyviivoja merkitsemään seuraavia numeroita.

Alun perin numero kymmenen on ollut VV, mutta merkintä on tiivistynyt muotoon X, jossa voidaan katsoa olevan kaksi päällekkäistä V:tä. Näillä merkeillä pystytään laskemaan jo aika pitkälle ennen kuin vastaan tulee ongelmia. Luku viisikymmentä merkittynä XXXXX on jälleen liian pitkä ja vaikea hahmottaa. Suuremmille luvuille otettiin käyttöön lisää merkkejä: L, C, D ja M.

Keskiajalla roomalaisten numeroiden käyttö väheni, koska arabialaiset numerot sopivat laskemiseen roomalaisia numeroita paremmin. Roomalaisia numeroita käytettiin kuitenkin Euroopassa kaikissa tärkeissä asiakirjoissa vielä 1300-luvulla, koska niitä pidettiin hankalampina väärentää kuin arabialaisia numeroita.[1]

Lukujärjestelmä

Kokonaisluvut

Roomalaisissa numeroissa käytetään seitsemää perusmerkkiä:

Merkki Arvo Nimi
I 1 unus
V 5 quinque
X 10 decem
L 50 quinquaginta
C 100 centum
D 500 quingenti
M 1 000 mille

Näiden lisäksi on eri aikoina käytetty myös muita merkkejä, mutta ne eivät ole yleistyneet; esimerkiksi O merkitsi lukua 11, S merkitsi lukua 70 ja P merkitsi lukua 400.[2]

Samoja merkkejä peräkkäin pistettäessä saadaan yksittäisten merkkien välissä olevia lukuja. Esimerkiksi luku kaksi on roomalaisissa numeroissa II ja kolme on III. Yleisen käytännön mukaan samaa merkkiä ei saa panna kolmea enempää peräkkäin, joten neljä on IV, eli yksi pois viidestä. Viisi on V ja kuusi on VI, yksi lisää viiteen. Perussääntönä oli siten, että pienempi merkki isomman merkin vasemmalla puolella vähennetään isommasta, oikealla puolella oleva lisätään siihen. Roomalaiset itse eivät kuitenkaan seuranneet tätä ohjenuoraa tarkasti ja poikkeavia muotoja, kuten IIII (4) ja jopa IIX (8), esiintyy runsaasti. Muoto IIII esiintyy nykyäänkin yleisesti kellotauluissa lähde?. Oheinen taulukko kymmenestä ensimmäisestä luvusta helpottaa hahmottamaan perusidean:

  • I: yksi
  • II: kaksi
  • III: kolme
  • IV: neljä
  • V: viisi
  • VI: kuusi
  • VII: seitsemän
  • VIII: kahdeksan
  • IX: yhdeksän
  • X: kymmenen

Näillä roomalaisten numeroiden perusmerkeillä merkittynä suurin mahdollinen luku on MMMCMXCIX (3999), koska neljätuhatta olisi tuhat pois viidestätuhannesta eikä viidelletuhannelle ole omaa perusmerkkiä. Suuremmat merkit (viisituhatta ja suuremmat) muodostetaan siten, että käytetään perusmerkkiä, jonka päälle on laitettu yläviiva eli makroni. Tämä viiva osoittaa, että kyseinen luku pitää kertoa tuhannella. Merkintätapa ei ollut selkeä, koska makronia käytettiin myös satunnaisesti tekstissä erottamaan numerot tavallisista kirjaimista. Esimerkiksi kymmenen on X, joten 10 000 on X. Lukua tuhat voidaan merkitä joko yleisemmällä merkillä M tai harvinaisemmalla I.

Suuremmille luvuille ei ole yhtenäistä järjestelmää, vaan yleensä käytetään jompaakumpaa kahdesta seuraavasta. Joko järjestelmä lähtee alusta kymmenestä miljoonasta eteenpäin, jolloin asiayhteydestä selviää, onko X kymmenen vai kymmenen miljoonaa, tai perusmerkin päälle asetetaan kaksi yläviivaa, jolloin luku pitää kertoa 1000²:lla eli 1 000 000:lla. Tällöin kymmenen miljoonaa on . Monesti kahden viivan sijasta miljoonalla kertomista merkitään luvun alle asetetulla viivalla, eli miljoona on I ja 10 000 000 on X. Näin miljoona voidaan merkitä joko merkillä M tai I.

Nolla

Roomalaisissa numeroissa ei ole omaa merkkiä nollalle. Suomen ja monien muiden kielien nolla-sana juontaa juurensa latinan nullus-sanasta, joka tarkoittaa "ei yhtään" tai "ei mitään." Antiikin kirjallisuudesta löytyy vain yksi tunnettu tapaus, jossa nollaa on merkitty omalla kirjaimella. Varhaiskeskiajalla Dionysius Exiguus käytti vuonna 525 kirjainta N kuvaamaan nollaa pääsiäisen laskukaavassa.[3] Noin 725 jaa. Beda Venerabilis tai joku hänen virkamiehistään samoin käytti kirjainta N, nulla-sanan alkukirjainta, nollan tunnuksena, laskiessaan pääsiäistä, muiden roomalaisten numeroiden rinnalla.

Murtoluvut

Roomalainen "triens"-kolikko. Yksi triens oli arvoltaan eli as-kolikkoa. Huomaa, että kolikossa on arvoa osoittamassa neljä pistettä ••••.
Roomalainen "semis"-kolikko. Yksi semis oli arvoltaan eli as-kolikkoa. Huomaa, että kolikossa on arvoa osoittamassa S-merkki.

Roomalaiset käyttivät ihmisen sormien mukaan kymmenjärjestelmää luonnollisille luvuille, mutta murtoluvuille he käyttivät kaksitoistajärjestelmää. Syyn tähän arvellaan olleen kahdentoista hyvä jaollisuus kymmeneen verrattuna (, mutta ). Tällainen jaollisuus on kätevää käsiteltäessä sellaisia yleisesti tarvittuja murtolukuja kuin tai .

Roomassa monet kolikoiden arvoista olivat as-rahan kahdestoistaosia. Näissä laskujärjestelmä oli samantyylinen kuin kokonaisluvuilla, mutta yksiköt olivat yksi kahdestoistaosa ja kuusi kahdestoistaosaa yhden ja viiden sijasta. Roomalaiset käyttivät pistettä (•) merkitsemään yhtä unssia (lat. uncia). Toisin kuin kokonaisluvuilla murtoluvuissa ei otettu mistään pois, vaan kaksi unssia oli •• ja viisi •••••. Yksi puolikas, tai kuusi kahdestoistaosaa, merkittiin kirjaimella S (merkki tulee semis-kolikosta, joka oli arvoltaan kuusi kahdestoistaosaa). Tästä eteenpäin S-kirjaimen perään liitettiin •-merkkejä ilmaisemaan puolikasta suurempia kahdestoistaosia, eli oli S• ja oli S•••••. Jokaiselle kahdestoistaosalle oli oma nimi.

Murtoluku 1/12 2/12 3/12 4/12 5/12 6/12 7/12 8/12 9/12 10/12 11/12 12/12
Roomalainen numero •• ••• •••• ••••• S S• S•• S••• S•••• S••••• I
Nimi uncia sextans quadrans triens quincunx semis septunx bes dodrans dextans deunx as

Merkitsemistapa

Yleistä

Roomalaisia lukuja 1500-luvulta

Keskiajalla kirjurit käyttivät numeroiden päälle asetettua viivaa ilmaisemaan tuhannella kertomista, mutta tapana oli myös asettaa pystysuorat viivat numeromerkin molemmille puolille ilmaisemaan sadalla kertomista, eli:

  • I on 1 000
  • V on 5 000
  • |I| on 100 000
  • |V| on 500 000

Lukumerkin yläpuolella olevaa viivaa käytettiin myös erottamaan lukumerkit tavallisista kirjaimista. Joskus käytettiin sekä ylä- että alaviivaa, kuten MCMLXVII. Jotkut kirjasinleikkaukset, kuten Times New Roman, näyttävät jäljittelevän tuota yli- ja alleviivausta isoja kirjaimia peräkkäin kirjoitettaessa (MCMLXVII). Monet piirtävätkin roomalaisten numeroiden päälle ja alle viivan kirjoittaessaan niitä käsin. Koneella kirjoitettaessa voidaan myös roomalaiset numerot lihavoida, jotta ne erottuisivat hyvin muusta tekstistä. Tätä keinoa on käytetty myös tässä artikkelissa.

Toisinaan luku 500 (D) saatettiin merkitä I:llä, jota seurasi käänteistä C-kirjainta muistuttava symboli (Ɔ), ja tuhat (M) voitiin merkitä lisäämällä toinen symboli (C) merkinnän eteen CIƆ. Tämän peruslukua kapseloivan (C ja Ɔ voidaan mieltää sulkeiksi) merkintätavan uskotaan periytyvän suoraan etruskeilta. Kapseloinnin laskentatapa ei ole aivan yksinkertainen: ensimmäinen suljepari kertoo perusluvun tuhannella ja seuraavat suljeparit kertovat tämän edelleen kymmenellä, ensimmäinen irrallinen Ɔ lisää peruslukuun 500 ja sitä seuraavat kertovat tämän aina kymmenellä. Oheinen taulukko valaissee asiaa:

Perusluku I = 1 CIƆ = 1 000 CCIƆƆ = 10 000 CCCIƆƆƆ = 100 000
yksi Ɔ IƆ = 500 CIƆƆ = 1 500 CCIƆƆƆ = 10 500 CCCIƆƆƆƆ = 100 500
kaksi Ɔ:tä IƆƆ = 5 000   CCIƆƆƆƆ = 15 000 CCCIƆƆƆƆƆ = 105 000
kolme Ɔ:tä IƆƆƆ = 50 000     CCCIƆƆƆƆƆƆ = 150 000

Joskus CIƆ tyyliteltiin lemniskaatan muotoiseksi tuhatta tarkoittavaksi symboliksi. John Wallisin sanotaan saaneen tästä idean makaavan kahdeksikon muotoiseen äärettömyys-symboliinsa , koska tämäntyyppistä tuhatmerkintää käytettiin myös edustamaan yleisesti mielivaltaisen suurta lukua.

Roomalaisten numeroiden merkkien kirjainkokoa ei ole erikseen sovittu, mutta yleensä käytetään suuraakkosia eli ”tikkukirjaimia”. Joskus on myös tapana merkitä merkitä luvun kolme (III) viimeistä kirjainta j-kirjaimella, jotta luvun arvon havaitsisi helpommin. Tästä tavasta uskotaan hollannin kielen ij-diftongin olevan peräisin.lähde?

XCIX vai IC?

Roomalaisissa numeroissa merkin jälkeen ei voi olla suurempaa lukua kuin . Toisin sanoen luvun edessä voi olla mikä tahansa luku, joka on korkeintaan sen kymmenkerta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ennen C:tä ei voi olla I tai V, vaan vasta X tai suurempi (). Toisin sanoen sellaisia ”oikoteitä” luvulle 99, kuten IC, ei hyväksytä, joten sen ainoa oikea merkitsemistapa on XCIX. Tämä ongelma on tullut esille ihmeteltäessä, miksei vuotta 1990 merkitä MXM tai vuotta 1999 MIM.

IV vai IIII?

Kaiverrus Lontoossa sijaitsevassa Admiralty Archissa.
Roomalaisilla numeroilla varustettu kellotaulu

Roomalaisten numeroiden merkitsemistapa on vaihdellut vuosisatojen aikana. Roomalaiset itse suosivat tapaa merkitä nelosen IIII, koska IV tarkoitti Rooman jumalaa Juppiteria (lat. Iuppiter, roomalaiset itse merkitsivät tämän IVPPITER). Niin sanottu "vähennystapa" on yleistynyt vasta nykyaikana. Yhdessä keskiaikaisessa kirjassa saattaa nähdä nelosena merkkiä IIII tai IV ja kahdeksana VIII tai IIX. Keskiajalta on myös löydetty sellaisia roomalaisia numeroita kuin IIIII viitosena, ja VV kymmenenä.

Roomalaisten numeroiden vähennystapa sai alkunsa latinan kielestä. Numero 18 oli latinaksi ”duodeviginti” (kaksi pois kahdestakymmenestä) ja 19 ”undeviginti” (yksi pois kahdestakymmenestä). Tämä vähennystapa vaikeutti roomalaisilla numeroilla laskemista ja omalta osaltaan edisti arabialaisten numeroiden yleistymistä.

Joissain rakennuksissa on merkkejä vanhasta numerointitavasta. Esimerkiksi Lontoossa sijaitsevassa Admiralty Archissa on kaiverrus, jossa lukee MDCCCCX (1910), vaikka oikea numero olisi MCMX, ja Harvardin yliopiston lääketieteelliseen kirjastoon on kaiverrettu MDCCCCIIII (1904, oikea numero olisi MCMIV).

Kun roomalaisia numeroita käytetään kellotauluissa, merkitään 4 säännöllisesti muodossa IIII mutta 9 muodossa IX.lähde?

Taulukko roomalaisista numeroista

Nykyaikaiset eli viktoriaanisen aikakauden jälkeen muodostuneet roomalaiset numerot ovat:

Roomalainen numero Arabialainen numero Latinankielinen nimi Huomioita
ei ole 0 (nullus) Kirjainta N on kerran käytetty nollan merkitsemiseen
I 1 unus  
II 2 duo  
III 3 tres  
IV 4 quattuor IIII käytetään vieläkin joissain kelloissa ja pelikorteissa
V 5 quinque IIIII esiintyi joskus keskiajalla
VI 6 sex  
VII 7 septem  
VIII 8 octo IIX esiintyi joskus keskiajalla
IX 9 novem  
X 10 decem VV esiintyi joskus keskiajalla
XI 11 undecim  
XII 12 duodecim  
XIII 13 tredecim  
XIV 14 quattuordecim  
XV 15 quindecim  
XVI 16 sedecim  
XVII 17 septendecim  
XVIII 18 duodeviginti  
XIX 19 undeviginti  
XX 20 viginti  
XXX 30 triginta  
XL 40 quadraginta  
L 50 quinquaginta  
LX 60 sexaginta  
LXX 70 septuaginta Septuaginnan lyhenne, kristillisellä ajalla 70:tä merkittiin myös merkillä S
LXXX 80 octoginta  
XC 90 nonaginta  
C 100 centum  
CC 200 ducenti  
CCC 300 trecenti  
CD 400 quadringenti kristillisellä ajalla 400:aa merkittiin myös P tai G
D 500 quingenti  
DC 600 sescenti  
DCLXVI 666 sescenti sexaginta sex sisältää kaikki roomalaiset numerot viiteensataan (D) asti kerran ja suuruusjärjestyksessä (”pedon luku”)
DCC 700 septingenti  
DCCC 800 octingenti  
CM 900 nongenti  
M 1000 mille  
MM 2000 duo milia  
MMM 3000 tre milia  
MV 4000 quattuor milia  
V 5000 quinque milia  
VM 6000 sex milia  
VMDCLXVI 6666 sex milia sescenti sexaginta sex sisältää kaikki roomalaiset numerot viiteen tuhanteen (V) asti kerran ja suuruusjärjestyksessä
VMM 7000 septem milia  
VMMM 8000 octo milia  
MX 9000 novem milia  
X 10 000 decem milia  

Käyttö Suomessa

Kuten monissa muissakin kielissä, mutta toisin kuin esimerkiksi saksan kielessä, suomessa roomalaiset numerot ovat itsessään järjestyslukuja, joten järjestysnumeroina niihin ei tule pistettä toisin kuin arabialaisiin numeroihin (ei siis IV. vaan pelkkä IV).

Roomalaisten numeroiden käyttö on nykyaikana rajautunut tiettyihin erityistarkoituksiin. Tärkeimpiä näistä ovat hallitsijoiden järjestysnumerointi, kirjojen ja eräiden lakien lukunumerointi sekä kuukausien numerointi lintukirjoissa ja kasvioissa. Lääkeresepteissä annosmäärä ja tablettien lukumäärä ilmoitetaan yleensä roomalaisin numeroin.[4] Lisäksi pieniä roomalaisia numeroita saatetaan käyttää joissain luokituksissa (esimerkiksi vuosineljännekset ja III-olut). Kirjoitettaessa roomalainen numero käsin on tapana merkitä se vaakaviivojen väliin.[5]

Roomalaisia numeroita on käytetty koululuokkien numerointiin, mutta tapa on hiljalleen väistymässä. 1900-luvun alussa oli tapana myös merkitä päivämäärän kuukausi roomalaisin numeroin erilaisiin leimoihin ja piirtokirjoituksiin (muun muassa hautakivissä ja sormuksissa); esimerkiksi itsenäisyyspäivä 6. joulukuuta 1917 saa tällöin muodon 6/XII 1917, toisinaan myös

.

Suomen puolustusvoimat merkitsi 2000-luvulle saakka sotilasyksiköitä roomalaisen ja arabialaisen numeron yhdistelmin. Armeijakunnat, pataljoonat ja patteristot sekä joukkueet merkittiin roomalaisin numeroin ja ryhmät, komppaniat, rykmentit, prikaatit, divisioonat ja erillisyksiköt merkittiin arabialaisin numeroin. Tällöin esimerkiksi Jalkaväkirykmentti 57:n toisen pataljoonan kolmas komppania merkittiin ”3/II/JR57”.[6] Nykyään kaikki suomalaiset sotilasyksiköt merkitään arabialaisin numeroin. Esimerkiksi 15. jalkaväkiprikaatin toisen pataljoonan kolmas komppania merkitään 3/2/JVPR15.[7]

Lähteet

Viitteet

  1. Ulf Ivar Nilsson: Kaikki mitä luulit tietäväsi onkin väärin!. Helsinki: Helmi Kustannus, 2003. ISBN 951-556-011-X , sivu 17
  2. Internetix (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. https://hsm.stackexchange.com/questions/11312/why-didnt-the-roman-numeral-system-have-a-zero-digit-of-its-own
  4. TIEDÄTKÖ LÄÄKKEISTÄ – lääketietoutta peruskoulujen opetukseen
  5. Korpela, J. Numerot ja luvut-luku. Nykyajan kielenopas Viitattu 27.3.2007
  6. Kopsa, P. Jatkosodan peitelukuhakemisto Viitattu 25.8.2009
  7. Pääesikunta: Sotilasmerkit- ja lyhenteet 2005. § 86.

Aiheesta muualla