John Hopfield

Nykymaailmassa John Hopfield:stä on tullut monia ihmisiä kiinnostava aihe. Perustamisestaan ​​lähtien John Hopfield on kiinnittänyt kaiken ikäisten ja -taustaisten ihmisten huomion ja synnyttänyt keskusteluja, keskusteluja ja pohdiskeluja sen vaikutuksista yhteiskuntaan. Sen läsnäolo on tullut ilmeiseksi eri aloilla populaarikulttuurista politiikkaan, tieteen, teknologian ja taiteen kautta. John Hopfield on onnistunut ylittämään esteet ja rajat, ja siitä on tullut elementti, joka on läsnä miljoonien ihmisten jokapäiväisessä elämässä ympäri maailmaa. John Hopfield on asettanut itsensä relevantiksi aiheeksi, jolla on merkittäviä vaikutuksia maailmanlaajuisesti, ja se ansaitsee analysoinnin ja keskustelun eri näkökulmista. Tässä artikkelissa tutkimme John Hopfield:een liittyviä eri näkökohtia, analysoimme sen vaikutuksia, sen haasteita ja mahdollisia ratkaisuja sen asettamiin haasteisiin.

John Hopfield
John Hopfield vuonna 2016
John Hopfield vuonna 2016
Henkilötiedot
Syntynyt15. heinäkuuta 1933
Chicago, Illinois, Yhdysvallat
Koulutus ja ura
Tutkinnot Swarthmore College
Cornellin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Albert Overhauser
Instituutti Bell Laboratories
Berkeleyn yliopisto
Princetonin yliopisto
Caltech
Tutkimusalue tiiviin aineen fysiikka
neurobiologia
biofysiikka
Tunnetut työt Hopfieldin verkko
Palkinnot Nobelin fysiikan palkinto (2024)

John J. Hopfield (s. 15. heinäkuuta 1933 Chicago, Illinois, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen fyysikko, joka sai 2024 Nobelin fysiikan palkinnon Geoffrey Hintonin kanssa. Hän aloitti uransa tiiviin aineen fysiikan parissa, mutta suuntautui 1970-luvulla neurobiologiaan ja neuroverkkoihin.

Nuoruus ja opiskelu

John Hopfield syntyi vuonna 1933 Chicagossa. Hänen isänsä John J. Hopfield oli saanut sieltä vuoden viran Chicagon maailmannäyttelyn fysiikan näyttelyn pystyttämisessä. John ja Helen Hopfield olivat tavanneet yliopistossa opiskellessaan fysiikkaa. Helen tutki urallaan ilmakehän sähkömagneettista säteilyä.[1][2]

Hopfield opiskeli ensin Swarthmore Collegessa, mistä hän suoritti 1954 alemman korkeakoulututkinnon. Hän jatkoi väitöstutkimuksen pariin Cornellin yliopistoon ja erikoistui teoreettiseen tiiviin aineen fysiikkaan. Hän valmistui 1958 tohtoriksi.[3]

Ura

Hopfield sai valmistuttuaan paikan Bell Laboratoriesista, jossa hän työskenteli vuoteen 1960. Sen jälkeen hän toimi vuoteen 1964 Berkeleyn yliopiston fysiikan apulaisprofessorina. Hopfield oli vuosina 1964–1980 Princetonin yliopiston fysiikan professorina.[4]

Hopfieldin ura sai uutta suuntaa 1970-luvulla, kun hän huomasi, että häntä kiinnostaneet tiiviin aineen fysiikan kysymykset alkoivat jo ratketa. Alan hohto alkoi siksi karista.[5] Hän siirtyi fysiikasta biologiaan hemoglobiinitutkimuksen kautta. Hopfield tutki Bellillä usean vuoden ajan hemoglobiinin rakennetta. Hän innostui biologiasta syvemmin 1970-luvun lopulla osallistuttuaan Bostonissa neurotieteen seminaarisarjaan, jossa käsiteltiin mielen ja aivojen yhteyttä.[1]

Hopfieldin näkemyksen mukaan aivojen laadullinen tutkimus ei onnistuisi ratkaisemaan neurotieteen ongelmia, vaan niihin tarvittaisiin matemaattisia menetelmiä.[1] Hopfield sai vuonna 1980 paikan Caltechin kemian ja biologian professorina ja suuntasi tutkimuksensa neurobiologiaan.[3]

Hopfield loi 1980-luvun alussa neuroverkkomallin, jonka tarkoitus on selittää, miten aivot muistavat muistoja. Mallilla Hopfield pystyi selittämään sen, miten neuronit luovat vakaan muiston ja miten neuronaalinen järjestelmä täydentää muistoja osittaisen informaation pohjalta.[6] Hopfield julkaisi 1982 artikkelin ”Neural networks and physical systems with emergent collective computational abilities”, josta tuli hänen viitatuin tutkimuksensa. Se on teoreettisen fysiikan, neurobiologian ja tietojenkäsittelytieteen rajamaastossa ja johti Caltechin monitieteisen tohtoriohjelman perustamiseen.[3] Tutkimuksen perustalta luotiin myöhemmin neuroverkko, joka tunnetaan Hopfieldin verkkona.[1]

Hopfield palasi vuonna 1997 Princetonin yliopistoon, jossa hän otti vastaan molekyylibiologian professorin viran. Hän toimi professorina vuoteen 2008, jolloin hänestä tuli emeritusprofessori.[7]

Tunnustukset

Hopfield sai vuonna 2024 Nobelin fysiikan palkinnon, jonka hän jakoi Geoffrey Hintonin kanssa. Heidät palkittiin työstään neuroverkkojen parissa. Hopfield on saanut urallaan myös muun muassa Benjamin Franklin -mitalin.[8]

Lähteet

  1. ↑ a b c d Grace Lindsay: Models of the Mind. London: Bloomsbury Sigma, 2021. ISBN 978-1-4729-6642-1 Google-kirjat Viitattu 8.10.2024. (englanniksi)
  2. ↑ APS Members Elect Hopfield as New Vice President in 2004 General Election 1.11.2004. American Physical Society. Viitattu 8.10.2024. (englanniksi)
  3. ↑ a b c John J. Hopfield The John Simon Guggenheim Memorial Foundation. Viitattu 8.10.2024. (englanniksi)
  4. ↑ John J. Hopfield American Institute of Physics. Viitattu 8.10.2024. (englanniksi)
  5. ↑ Amanda Whitbred & Elizabeth Slocum: Creator of Worlds Swarthmore College Bulletin. Swarthmore College. Viitattu 8.10.2024. (englanniksi)
  6. ↑ John J. Hopfield The Franklin Institute. Viitattu 8.10.2024. (englanniksi)
  7. ↑ 10 faculty members transfer to emeritus status Princeton Weekly Bulletin. 16.5.2008. The Trustees of Princeton University. Viitattu 8.10.2024. (englanniksi)
  8. ↑ Beth Saulnier: John Hopfield, Ph.D. ’58, wins Nobel Prize in physics Cornell Chronicle. 8.10.2024. Viitattu 8.10.2024. (englanniksi)