Keijo

Nykyään Keijo on aihe, joka on kiinnittänyt kaikenikäisten ja -taustaisten ihmisten huomion. Ilmestymisestään lähtien Keijo on herättänyt kasvavaa kiinnostusta ja siitä on tullut keskeinen elementti keskustelussa jokapäiväisen elämän eri näkökohdista. Olipa kyseessä työpaikalla, koulutuksessa, politiikassa tai viihdealalla, Keijo on osoittautunut tärkeäksi ja ajankohtaiseksi aiheeksi, joka ansaitsee syvällisen analysoinnin. Tässä artikkelissa tutkimme erilaisia ​​näkökulmia Keijo:een ja sen vaikutusta nyky-yhteiskuntaan.

Keijo
Nimipäivä  
– suomenkielinen 21. helmikuuta
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 8. tammikuuta
Vastineita eri kielissä Alf
Nimen alkuperä keijukainen

Keijo on suomalainen miehen etunimi. Se on tiettävästi käännös ruotsalaisesta nimestä Alf, joka tarkoittaa keijukaista,[1] skandinaavisessa mytologiassa esiintyvää pientä, ihmishahmoista mutta siivekästä ja lentävää olentoa. Tämän takia suomenkielisessä nimipäiväkalenterissa Keijo on 21. helmikuuta, samana päivänä, jona suomenruotsalaisessa nimipäiväkalenterissa on Alf. Keijo otettiin almanakkaan vuonna 1908.[1] Suomen ortodoksinen kalenteri yhdistää Keijon Gennadiin äänneasun perusteella[2]. Keijon ja Gennadin välillä ei kuitenkaan ole etymologista yhteyttä.

Vuoden 2019 loppuun mennessä nimi Keijo on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan annettu 16 647 miehelle ja noin 20 naiselle. Keijo on tyypillinen 1940–1960-luvulla syntyneiden suomalaismiesten etunimi. Tuolloin se löytyi Suomen 35 suosituimman etunimen joukosta. Sittemmin nimen suosio on huomattavasti laskenut: vuosina 1940–1959 Suomessa nimettiin 8 273 Keijoa ja vuosina 1960–1979 vielä 3 509, mutta vuosina 1980–1999 enää 727, ja uudella vuosituhannella vuoden 2019 loppuun mennessä Keijo-nimi on Suomessa annettu vasta 122 henkilölle. Ennen vuotta 1900 nimi oli annettu seitsemälle henkilölle.[3]

Keijoa on muunneltu muotoihin Kepa, Kepo ja Keppa, Kaakkois-Suomessa Keke, Keki ja Keku.[1]

Tunnettuja Keijoja

Kuvitteellisia Keijoja

Nimen muita merkityksiä

  • Keijo, suomalainen olutmerkki.

Lähteet

Viitteet

  1. a b c Vilkuna Kustaa: Etunimet, Otava 2005, ISBN 951-1-18892-5
  2. Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja, s. 376. (1. p.) Helsinki: WSOY, 2000.
  3. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 21.2.2020.