Rooma (antiikin kaupunki)

Rooma
Roma
Forum Romanumin arkeologista aluetta.
Sijainti
Rooma
Koordinaatit	41°53′30″N, 12°29′10″E
Valtio	Italia
Paikkakunta	Rooma, Latium
Historia
Tyyppi	kaupunki
Ajanjakso	21. huhtikuuta 753 eaa. –
Kulttuuri	antiikki
Valtakunta	Rooman valtakunta Länsi-Rooman valtakunta
Alue	Latium, Regio I Latium et Campania, Italia
Infobox OKNimi-testi OK

Rooma (lat. Roma, m.kreik. Ῥώμη, Rhōmē) oli antiikin aikana merkittävä kaupunki Latiumissa Italiassa. Se kehittyi kaupunkivaltiosta laajan Rooman valtakunnan keskuskaupungiksi. Sittemmin se on kehittynyt nykyiseksi Rooman kaupungiksi.^[1][2][3][4]

Rooma sijaitsi Tiberis (nyk. Tiber) -joen varrella. Sen kerrotaan saaneen alkunsa asutuksesta, joka sijaitsi Palatium-kukkulalla. Perimätiedon mukaan Rooma perustettiin vuonna 753 eaa. Rooman kaupunkivaltio oli alun perin kuningaskunta ja myöhemmin tasavalta. Vuosisatojen aikana Rooma kasvoi maailman ensimmäiseksi miljoonakaupungiksi. Erityisesti keisarikaudella sitä rakennettiin suurellisesti valtakunnan keskukseksi. Kaupunki taantui myöhäisantiikin ja varhaiskeskiajan aikana, mutta nousi jälleen merkittäväksi kaupungiksi paavinistuimen ansiosta. Nykyinen Rooma on Italian pääkaupunki.

Antiikin Rooman kaupungista on säilynyt huomattavia muinaisjäänteitä osana kaupungin pitkää historiallista rakennusjatkumoa. Tunnetuimpiin lukeutuvat Forum Romanumin alue, Colosseum, keisariforumit, Palatium-kukkulan keisarinpalatsien jäänteet ja Circus maximus sekä muun muassa Pantheon ja Via Appian hyvin säilynyt osuus kaupungin kaakkoispuolella.

Rooma sijaitsi Tiber (lat. Tiberis) -joen varrella pääosin ja alun perin kokonaan sen itäpuolella noin 15 roomalaista mailia eli noin 22 kilometriä sisämaahan joen suusta. Kaupunki oli rakennettu laajalle tasangolle, joka on nykyaikana tunnettu nimellä Campagna. Tasanko ulottui noin 90 mailin eli 133 kilometrin matkan Castrum novumin niemeltä (nyk. Capo Linaro) Circejin niemelle (nyk. Capo Circeo). Leveyssuunnassa tasankoa rajasivat koillisessa vuoret ja luoteessa Tyrrhenanmeri. Suurin leveys oli noin 27 mailia eli 40 kilometriä. Tasanko oli täynnä aaltoilevia harjanteita. Se oli laajasti viljelty, ja siellä oli paljon suurempia ja pienempiä kaupunkeja.^[2]

Roomasta itään katsottuna taivaanrannassa näkyi koko matkalta vuoria, jotka olivat noin 10–20 mailin eli 15–30 kilometrin päässä. Kaupungista pohjoiseen sijaitsi Soracte-vuori. Sitä seurasivat sabiinilaiset Apenniinit, joista erottui Lucretilis (nyk. Monte Zappi, Monte Gennaro) -vuori. Tiburin ja Praenesten jälkeen vuorijonossa oli aukko, jonka jälkeen kohosi Apenniineista erillinen Albanus-vuori (nyk. Monte Cavo), joka on sammunut tulivuori. Sen ympärillä sijaitsivat Alba Longa, Bovillae, Tusculum, Velitrae, Lanuvium ja Aricia. Albanus-vuoren etelä- ja lounaispuolella oli pelkkää tasankoa merenrantaan saakka. Kaupungin länsipuolella kohosivat Janiculum (nyk. Gianicolo) ja Vaticanus-kukkulat, jotka olivat kaupunkialueen kukkuloita korkeampia.^[2]

Mainittujen vuorten rajaamalla alueella virtasi kaksi suurempaa jokea, Tiber ja Anio (nyk. Aniene). Tiber, joka tunnettiin alun perin nimellä Albula ja myöhemmin nimillä Tiberis ja Tibris, virtasi tasangolle Soracte- ja sabiinilaisvuorten välistä. Anio laski siihen idästä päin noin kolme mailia eli 4,5 kilometriä ennen Roomaa. Tämän jälkeen Tiber virtasi Rooman läpi tehden ensin mutkan lounaaseen, sitten kaakkoon ja sitten takaisin lounaaseen, kulkien kaupungin alueella noin kahden mailin eli kolmen kilometrin verran. Viimeisen eli itäisimmän joenmutkan kohdalla sijaitsi Tiberin saari (Insula Tiberina, nyk. Isola Tiberina). Lopulta Tiber laski Tyrrhenanmereen Rooman satamakaupungin Ostian kohdalla. Tiber toimi Latiumin ja Etrurian rajana. Tiberin ja Anion väliin jäänyt kolmiomainen alue oli sabiinien aluetta, kun taas Tiberin ja Anion eteläpuolinen alue oli Latiumia.^[2]

Sijainti Tiberin varrella oli Roomalle huomattavan edullinen. Joki oli purjehduskelpoinen kaupungille saakka ja vielä siitä ylöspäinkin aina Umbriaan saakka, ja tarjosi näin yhdeyden sekä merelle että sisämaahan. Toisaalta kaupunki oli tarpeeksi kaukana merestä, niin ettei se ollut suoraan altis mereltä tulleille hyökkäyksille. Näin Roomalla oli rannikkokaupungin edut ilman haittoja. Samalla kaupunki sijaitsi paikassa, jossa merkittävät tiet ylittivät joen, sillä Tiberin saaren kohta oli koko lähiseudun paras joenylityspaikka jo ennen ensimmäisen sillan Pons subliciuksen rakentamista. Näin se kehittyi luonnostaan merkittäväksi kauppapaikaksi.^[5]

Pääartikkeli: Rooman seitsemän kukkulaa

Rooma oli rakennettu seitsemälle Tiberjoen itäpuoliselle kukkulalle ja niiden välisiin laaksoihin. Lukumäärä seitsemän oli vakiintunut perinteessä, mutta itse kukkuloista esiintyy roomalaisissa lähteissä erilaisia luetteloita. Yleensä Rooman seitsemäksi kukkulaksi luetaan seuraavat:^[2][6]

• Capitolium eli Capitolinus (Capitolinus mons), alun perin Saturnius (Saturnius mons) – Kukkuloista pienin mutta kuuluisin. Sijaitsi Tiberin lähellä suunnilleen Tiberin saaren kohdalla.^[2] Se oli kooltaan vain noin 480 × 200 metriä, ja koostui kahdesta huipusta, joista pohjoisempi oli Arx eli kaupungin linnavuori, jonka korkeus on 48 metriä merenpinnasta laskettuna; ja eteläisempi muodosti varsinaisen Capitoliumin, jonka korkeus on 45 metriä merenpinnasta laskettuna. Niiden välissä oli painauma, joka teki kukkulasta satulanmuotoisen. Antiikin lähteissä koko kukkulasta käytetään usein sekä Arxin että Capitoliumin nimeä.^[7]
• Palatium eli Palatinus (Palatinus mons) – Kukkula, jolle Rooma alun perin perustettiin, sijaitsi muiden kukkuloiden keskellä, kaakkoon Capitoliumista. Kukkulan korkeus on 51 metriä merenpinnasta laskettuna, ja sen ympärysmitta on noin 2,25 kilometriä.^[8]
• Aventinus (Aventinus mons) – Kukkuloista eteläisin ja toiseksi suurin. Sijaitsi Palatiumin lounaispuolella lähellä Tiberin rantaa. Sen ja Palatiumin väliin jäi Vallis Murcian laakso, josta tuli Circus maximuksen paikka.^[2]
• Quirinalis (Quirinalis collis) – Kukkuloista pohjoisin sijaitsi heti Capitoliumin koillispuolella. Se oli muodoltaan hieman koukun muotoinen suuntautuen ensin lounaaseen ja kääntyen sitten etelään. Alun perin se lähes kosketti Capitoliumia, mutta osa siitä kaivettiin pois Trajanuksen forumin rakentamisen yhteydessä.^[2]
• Viminalis (Viminalis collis) – Sijaitsi Quirinaliksen kaakkoispuolella.^[2]
• Esquilinus (Esquilinus mons) – Kukkuloista itäisin sijaitsi Viminaliksen eteläpuolella. Se koostui kahdesta kielekkeestä, jotka luettiin alun perin omiksi kukkuloikseen. Ne olivat suurempi eteläinen kieleke, joka tunnettiin nimellä Oppius (Oppius mons), ja pienempi pohjoinen kieleke, joka tunnettiin nimellä Cispius (Cispius mons).^[2]
• Caelius (Caelius mons) – Kukkuloista suurin. Sijaitsi Esquilinuksen eteläpuolella länteen Palatiumista.^[2]

Tarkkaan ottaen Quirinalis, Viminalis ja Esquilinus eivät olleet erillisiä kukkuloita, vaan saman harjanteen ulokkeita, jotka suuntautuivat Roomaa kohti. Latinan kielessä Quirinaliksesta ja Viminaliksesta käytetään sanaa collis, ’kukkula’, kun taas muista kukkuloista käytetään sanaa mons, ’vuori’, ilman erityisesti syytä erolle; ainakaan se ei ole johtunut korkeuseroista.^[2]

Kaupungin muita kukkuloita olivat:

• Velia – Pieni kukkula, joka sijaitsi Palatiumin ja Esquilinuksen välillä, ja erotti toisistaan kaksi laaksoa, joista lännenpuoleisesta tuli Forum Romanumin alue ja idänpuoleisesta Colosseumin paikka.
• Pincius (Pincius mons, nyk. Pincio) eli Collis Hortulorum (”Puutarhojen kukkula”) – Kaupungin pohjoispuolella. Se oli alkuperäisen kaupunkialueen ulkopuolella, mutta osa siitä jäi Aurelianuksen muurin sisäpuolelle.^[2]
• Vaticanus (Vaticanus mons) – Tiberin länsipuolella, Pinciuksesta nähden joen toisella puolella mutta kauempana joesta. Vuoren ja joen väliin jäänyt tasanko tunnettiin nimillä Vaticanus ager ja Vaticanus campus.^[2]
• Janiculum (Janiculum mons, nyk. Gianicolo) – Tiberin länsipuolella Vaticanuksesta etelään. Suuntautui harjanteena etelään päin, kunnes laskeutui tasangolle vastapäätä Aventinusta.

Antiikin aikana kukkulat olivat ympäristöönsä nähden korkeampia kuin nykyisin, sillä maanpinta on noussut erityisesti laaksojen alueella useita metrejä antiikin aikaisesta. Myös monien kukkuloiden rinteet olivat alun perin nykyistä paljon jyrkempiä.^[2]

Pääartikkeli: Augustuksen Rooman alueet

Vanhastaan Rooma oli jaettu neljään alueeseen (regiones quattuor), jotka olivat Suburana, Esquilina, Collina ja Palatina.^[9] Keisari Augustus jakoi kaupungin 14 alueeseen (regio), jotka olivat:^[10]

• Regio I Porta Capena – Kaupungin kaakkoisosassa. Sai nimensä Porta Capenasta, jonka kautta Via Appia kulki, ja käsitti tien ja Caeliuksen välisen alueen aina myöhemmille Aurelianuksen muurille saakka.
• Regio II Caelimontium – Kaupungin kaakkoisosassa. Sai nimensä Caelius-kukkulasta, ja käsitti Colosseumin kaakkoispuolisen alueen.
• Regio III Isis et Serapis – Kaupungin itäosassa Esquilinus-kukkulalla ja sen ympäristössä Colosseumin länsi- ja koillispuolella. Sai nimensä Via Praenestinan varrella olleesta Isiksen ja Serapiksen temppelistä.
• Regio IV Templum Pacis – Kaupungin keskiosissa. Sai nimensä Rauhan temppelistä ja käsitti alueen Colosseumin luoteispuolella.
• Regio V Esquiliae – Käsitti kaupungin itäisimmän osan Esquilinus-kukkulalla.
• Regio VI Alta semita – Käsitti kaupungin koillisosan. Sai nimensä sen läpi kulkeneesta Alta semita -kadusta.
• Regio VII Via lata – Kaupungin pohjoisosassa, käsitti sille nimen antaneen Via latan eli Via Flaminian alun muodostaneen kadun itäpuolen.
• Regio VIII Forum Romanum – Kaupungin keskiosissa. Käsitti Forum Romanumin ja keisariforumien alueet.
• Regio IX Circus Flaminius – Kaupungin luoteisosassa. Sai nimensä Circus Flaminiuksesta, ja käsitti sen lisäksi koko Campus Martiuksen alueen Via latan länsipuolella sen ja Tiberin välissä.
• Regio X Palatium – Kaupungin keskiosissa. Käsitti Palatium-kukkulan alueen.
• Regio XI Circus maximus – Kaupungin eteläisissä keskisosissa. Käsitti Circus maximuksen ja Forum boariumin alue Palatiumin etelä- ja lounaispuolella.
• Regio XII Piscina publica – Kaupungin eteläosassa.
• Regio XIII Aventinus – Kaupungin eteläosassa, käsitti sille nimen antaneen Aventinus-kukkulan alueen.
• Regio XIV Transtiberim – Tiberin länsipuolinen tai alueen nimen mukaisesti ”toispuolinen” osa kaupungista.

Antiikin aikaisten kuvausten perusteella Rooman ilmasto vaikuttaa olleen tuolloin kylmempi kuin nykyisin. Useat kuvaukset kertovat ankarista talvista, Tiberin jäätymisestä ja suuristakin määristä lunta, joka pysyi maassa pitkään.^[2][11] Vaikka tällaiset tapaukset ovat mitä ilmeisimmin olleet harvinaisia, koska ne on kirjattu ylös niin tarkkaan, ne vaikuttavat kuitenkin olleen selvästi yleisempiä kuin nykyisin, jolloin lunta sataa vain harvoin eikä se tuolloinkaan pysy maassa kovin kauaa. Ilmaston muuttuminen selittyy muun muassa sillä, että antiikin aikana Latiumissa, Etruriassa ja Apenniineilla oli paljon nykyistä enemmän metsää, mikä lisäsi sateita, jokien virtausta ja yleistä kosteutta alavilla mailla. Lisäksi Alppien jäätiköt olivat tuohon aikaan nykyistä laajemmat, mikä vaikutti ilmastoon Roomassa saakka. Loppukesästä ja alkusyksystä kaupungissa oli kuumaa kuten nykyisinkin. Malaria vaivasi Latiumin soisia alueita, mutta ei ollut yhtä suuri ongelma itse kaupungissa.^[2]

Rooman paikka on ollut asuttu jo esihistoriallisella ajalla. Vanhimmat kaupunkia edeltävät asutuslöydät ajoittuvat 1500–1400-luvuille eaa. Ne on tehty nykyiseltä Sant’Omobonon alueelta Tiberin itärannalta läheltä Tiberin saarta.^[1] Rooman kukkuloilla on arkeologisten löydösten perusteella ollut useita asutuksia ennen varsinaisen kaupungin syntyä.^[12] Esimerkiksi Capitolium-kukkula on ollut asuttu myöhäisellä pronssikaudella 1300–1200-luvuilla eaa. sekä rautakaudella viimeistään 800-luvulla eaa.^[7] Myös Palatium on ollut asuttu viimeistään 800–700-luvulla eaa.^[13][12]

Rooman kaupungin itsensä synty on historian hämärän peitossa. Tutkijat katsovat, että ajan kuluessa Rooman kukkuloiden alueella olleet kylät yhdistyivät poliittisesti ja ottivat osaa latinalaiskaupunkien yhteisiin kultteihin. Myyttihistorian mukaan Alba Longalla olisi ollut kaupunkien joukossa alun perin etusija. Rooman tuhottua Alban siitä tuli latinalaiskaupungeista merkittävin.^[12]

Pääartikkeli: Rooman perustamistarina

Antiikin aikana, kun Rooma oli kasvanut suureksi ja merkittäväksi, heräsi kiinnostus kaupungin alkuvaiheita kohtaan. Alkuperäislähteitä ei kuitenkaan enää tuohon aikaan ollut saatavilla, vaan kaupungin varhaishistoria oli peittynyt myytteihin ja legendoihin. Siksi kirjailijat kehittivät erilaisia perustamistarinoita, joita tunnetaan yhteensä ainakin 25, vaikkakin monet niistä ovat samojen tarujen muunnelmia.^[2]

Päälähteitä Rooman perustamistaruihin ovat Dionysios Halikarnassoslainen, Plutarkhos, Servius ja Festus.^[2][14] Tarut voidaan jakaa kolmeen päätyyppiin: 1) Rooma perustettiin jo ennen Troijan sotaa, 2) kaupungin perusti Aineias tai joku muu pian Troijan kukistumisen jälkeen, ja 3) kaupungin perusti Romulus, Alba Longan kuninkaan Numitorin pojanpoika, useita vuosisatoja Troijan sodan jälkeen.^[2]

Monet, jotka jakoivat ensimmäisen näkemyksen, pitivät Rooman perustajina pelasgeja, ja johtivat sen nimen alkuperän heidän käsiensä voimaan (m.kreik. ῥώμη, rhōmē).^[2][15][16] Toiset taas katsoivat, että kaupungin perusti joku alkuperäinen itaalinen heimo, joka antoi sille nimen Valentia, mikä viittaa myös ruumiinvoimiin ja käännettiin kreikaksi Rhomeksi, kun Arkadiasta tullut Euandros ja muut kreikkalaiset asuttivat paikan.^[2][17] Yleisempi näkemys kuitenkin oli, että Euandros olisi ensimmäisenä perustanut kaupungin noin 60 vuotta ennen Troijan sotaa. Myös ne, jotka sijoittivat Rooman varsinaisen perustamisen paljon myöhempään aikaan, hyväksyivät joskus sen näkemyksen, että Euandros olisi jo tätä ennen asettunut Palatium-kukkulalle. Useiden Rooman paikkojen katsottiin saaneen tästä nimensä. Palatiumin itsensä katsottiin saaneen nimensä Euandroksen kotikaupungista Pallantionista tai joidenkin mukaan Euandroksen pojasta tai pojanpojasta Pallaksesta.^[2][18] Porta Carmentalis -portti taas sai nimensä läheisestä Carmentalle tai Carmentikselle, Euandroksen äidille, omistetusta alttarista.^[2][18][19] Tämän version täytyy olla hyvin vanha, sillä roomalaiset uhrasivat vielä paljon myöhempinäkin aikoina Carmentalle ja Euandrokselle. Lisäksi roomalaiset katsoivat yleisesti, että Euandros olisi antanut heille kirjallisen ja muun kulttuurin, ja tämän näkemyksen mainitsevat jopa historioitsijat Livius ja Tacitus.^[2][20]

Useimmat, joiden mukaan kaupunki oli perustettu pian Troijan sodan jälkeen, pitivät sen perustajana Aineiasta tai jotakuta hänen suorista jälkeläisistään. Tämä näkemys esiintyy erityisesti kreikkalaisilla kirjailijoilla. Joskus perustajiksi esitettiin vain troijalaiset, kun taas joskus heidän katsottiin perustaneen kaupungin yhdessä paikallisten heimojen kanssa. Joskus troijalaisten tilalla esiintyvät taruissa kreikkalaiset itse, ja kaupungin perustajaksi mainitaan Odysseuksen ja Kirken poika. Eräässä versiossa Aineiaan esitetään tulleen Italiaan Odysseuksen matkassa. Vaikka tällaiset näkemykset olivat pääosin kreikkalaista alkuperää, myös jotkut roomalaiset kirjailijat, kuten Sallustius ja Propertius, omaksuivat ne, vaikka toisaalta Propertius viittaa myös Euandroksen asettumiseen Palatiumille.^[21] Erään version mukaan Rome-niminen matroona tai naisorja olisi polttanut troijalaisten laivat heidän rantauduttuaan. Tämä pakotti heidät jäämään. Kun heidän kaupungistaan tuli kukoistava, he nimesivät kaupungin sen naisen mukaan, joka oli ollut syynä kaupungin perustamiselle.^[2][22]

Kolmas tarumuoto, jossa Rooman perustaminen laitettiin Romuluksen nimiin, oli kaikkein yleisin roomalaisten itsensä parissa ja muodosti eräänlaisen kansallismyytin.^[2] Sen mukaan albalongalaista sukua olleet kaksospojat Romulus ja Remus kasvoivat Palatinuksen juurella ensin naarassuden imettäminä ja sitten heidät löytäneen Faustuluksen ja hänen vaimonsa Acca Larentian kasvattamina. Vartuttuaan he kisasivat kaupungin perustamisesta kukkulan huipulle. Romulus vei kisassa voiton, ja niin kaupunki sai nimen hänen mukaansa. Romulus on tulkittu pidemmäksi versioksi nimestä ”Romus”, ja näin hän on myytissä ikään kuin roomalaisten itsensä henkilöitymä.^[13][23]

Taru oli selvästi roomalaista alkuperää, sillä monet sen yksityiskohdat selittävät roomalaisten rituaalien ja tapojen alkuperää, esimerkkeinä Vestan kultti, Lupercalia-, Larentalia- ja Lemuralia-juhlat sekä arvaaliveljet. Myytti oli hyvin vanha, joskin hävisi tässä joillekin kreikkalaisperäisille versioille. Sen nykyisin tunnettu muoto on peräisin Fabius Pictorilta, joka oli yksi varhaisimpia roomalaisia annalisteja, ja monet muut historioitsijat omaksuivat sen.^[2][24] Liviuksen todistuksen perusteella myytti oli kuitenkin alkuperältään paljon varhaisempi, sillä hän kertoo, että kuruuliset ediilit pystyttivät naarassutta ja Romulusta ja Remusta esittäneen veistoksen Ficus Ruminaliksen lähelle vuonna 296 eaa.^[2][25]

Eri versiot sovitettiin yhteen niin, että Aineias olisi perustanut Laviniumin, ja hänen poikansa Askanios kolmekymmentä vuotta myöhemmin Alba Longan. Alba Longan kuninkaat hallitsivat sitten satoja vuosia, kunnes kuningas Numitorin pojanpoika Romulus perusti Rooman. Tämä mahdollisti sen, että myös Aineias voitiin nähdä roomalaisten myyttisenä esi-isänä.^[2]

Romuluksen suorittama Rooman perustaminen ajoitettiin yleensä vuoteen 753 eaa., Numitorin toiseen hallitusvuoteen ja seitsemännen olympiadin ensimmäiseen vuoteen, ja tarkemmin 21. huhtikuuta kyseisenä vuonna. Tämä oli peräisin Varrolta. Muut kirjailijat sijoittivat sen myöhemmäksi: Cato vanhempi vuoteen 751 eaa., Polybios vuoteen 750 eaa. ja Fabius Pictor vuoteen 747 eaa. Antiikin lähteet laskevat Aineiaan kuolleen seitsemäntenä vuonna Troijan valtaamisen jälkeen hallittuaan Italiassa viisi vuotta. Kun tähän lisätään Alba Longan kuninkaille annetut hallitusajat, saadaan yhteensä 432 vuotta.^[2][26] Tämä täsmää varsin hyvin yhteen sen kanssa, että kaupunki olisi perustettu vuonna 753 eaa.: kun käytetään Eratostheneen ajoitusta Troijan sodan päättymiselle, 1184 eaa., väliin jää 431 vuotta. On todennäköistä, että Alba Longan kuninkaat ja heidän hallitusvuotensa on keksitty myöhemmin, jotta kronologia täsmäisi. Esimerkiksi Vergilius katsoi albalaiskuninkaiden ajan kestäneen vain 300 vuotta, ja myös Livius katsoi Alba Longan olleen olemassa yhteensä vain 400 vuotta, josta 300 ennen Rooman syntyä.^[2][27] Timaios vaikuttaa olleen ensimmäinen kreikkalainen kirjailija, joka omaksui näkemyksen Romuluksesta Rooman perustajana.^[2]

Kaupungin nimen alkuperää pohdittiin jo antiikin aikana. Etymologisesti on pidetty mahdottomana, että kaupunki olisi saanut nimensä Romuluksesta. Sen sijaan vaikuttaa ilmeiseltä, että Romulus sai nimensä kaupungista. Antiikin aikana oli yleisintä johtaa kaupungin nimi kreikan kielen sanasta rhōmē (ῥώμη, "voima"), mutta tämä vaikuttaa olevan lähinnä oppineiden keksintöä. Muita kreikasta johtavia hypoteeseja ovat yhteydet sanaan rheō (ῥέω, ”virrata”) tai Strymon-joen nimeen, mutta myös nämä on hylätty.^[28]

Nykyaikana on esitetty useita muita hypoteeseja. Yksi niistä liittyy Tiber-joen muinaiseen nimeen Rūmōn, jolloin rōmānus olisi tarkoittanut ”jokea”. Toinen hypoteesi viittaa nimeen Rūma, joka tarkoitti ”rintaa”, ja jota käytettiin muinoin Palatium-kukkulasta. Wilhelm Schulze esitti vuonna 1904, että kaupungin nimi juontuisi etruskilaisesta ylimyssuvusta Ruma, jonka nimi muistuttaa Tiberin muinaista nimeä. Nykyisin tämä on yleisimmin hyväksytty teoria.^[28]

Antiikin aikaiset lähteet viittaavat siihen, että kaupungilla oli myös toinen, salainen nimi, jota käytettiin tietyissä rituaaleissa.^[28]

Pääartikkeli: Romuluksen Rooma

Roomalaiset historioitsijat olivat yksimielisiä siitä, että Rooman kaupunki koostui alun perin Romuluksen Palatium-kukkulalle perustamasta kaupungista.^[2][29] Näin mytologia ja historiankirjoitus yhdistivät Palatiumilla historiallisestikin olleen asutuksen Romulukseen.^[12] Varhaisemmat asutukset, jotka antiikin lähteiden mukaan olisivat sijainneet Rooman paikalla, kuten Euandroksen perustamana pidetty kaupunki sekä Capitoliumilla ollut kaupunki nimeltä Saturnia, tai Janiculumilla ollut kaupunki nimeltä Aenea tai Antipolis, olisivat lakanneet olemasta Rooman perustamiseen mennessä, jos edes koskaan olivat olemassa.^[2][30]

Varhainen niin kutsuttu ”Romuluksen kaupunki” oli ympäröity pomeriumilla, joka oli merkitty kyntövaolla ja säännöllisten välimatkojen päähän asetetuilla cippuksilla eli rajakivillä. Vaon myötäisesti kulki kaupunginmuuri, ja pomerium tarkoitti tarkkaan ottaen sen ja vaon välistä aluetta. Tacituksen mukaan kyntövako olisi alkanut Forum boariumilta Palatiumin lounaispuolelta, ja kulkenut sieltä kukkulan juurta Consuksen alttarille (Ara Consi) Palatiumin ja Aventinuksen välillä, ja edelleen vanhalle Curialle (Curiae veteres), Laarien temppelille (Aedes/Sacellum Larum) ja lopuksi Forumille.^[2][31] Todennäköisesti hän kuvaa kuitenkin lähinnä oman aikansa luperci-pappien reittiä.^[32] Etruskilaisen tavan mukaan kaupungissa oli oletettavasti kolme porttia, joiden kohdalla kyntövaossa oli katkos.^[2][32] Erään antiikin aikaisen näkemyksen mukaan Palautiumille perustettu kaupunki olisi ollut alunperin muodoltaan nelikulmainen, ja tästä olisi tullut myöhemmin käytetty nimitys Roma quadrata. Termille on kuitenkin myös muita selityksiä.^[33]

Katso myös: Rooman kuningaskunta

Rooman kuningasaika ajoitetaan perinteisesti kaupungin perustamisesta vuonna 753 eaa. vuoteen 509 eaa. Kyseisestä ajasta, ja vielä seuranneesta tasavallankin ajasta aina gallien hyökkäykseen vuonna 390 eaa. saakka, kaupungin historiasta ei ole luotettavia lähteitä joitakin yksittäistapauksia lukuun ottamatta. Myyttihistorian mukaan kaupungilla oli seitsemän kuningasta, Romuluksen jälkeen Numa Pompilius, Tullus Hostilius, Ancus Marcius, Tarquinius Priscus, Servius Tullius ja Tarquinius Superbus. Kuninkaita koskevissa tiedoissa saattaa olla jonkin verran historiallista totuutta, mutta sellaisenaan näistä annettu kuva on paljon myöhempää alkuperää, ja kuninkaiden lukumäärää, järjestystä ja tietoja näiden tekemisistä muuteltiin paljon järkevän kuuloisen kronologian muodostamiseksi.^[12][28]

Rooman varhaishistorian kuninkaat, erityisesti Romulus ja myös Numa Pompilius, ovat luonteeltaan legendaarisia hahmoja; toisiin, kuten Servius Tulliukseen, on liitetty suuria poliittisia ja sotilaallisia uudistuksia sekä kaupunkiin liittyviä järjestelyjä, jotka tehtiin kuitenkin todellisuudessa myöhemmällä ajalla. Yleisesti ottaen Rooman kuningasaika voidaan jakaa kahteen vaiheeseen: ensimmäinen vaihe oli latinalaisen (mutta myös sabiinilaisen) elementin hallitsema, ja toinen taas oli etruskilaisen vaikutuksen vaihe. Jälkimmäiseen vaiheeseen liittyvät kuninkaat Tarquinius Priscus, Servius Tullius (jota perimätieto kutsuu etruskiksi nimellä Mastarna) ja Tarquinius Superbus. Arkeologiset ja kielelliset todisteet sekä tiedot etruskien vallan laajenemisesta 600- ja 500-luvuilla eaa. Keski- ja Etelä-Italiassa näyttävät vahvistavan, että 500-luvulla eaa. Roomaa hallitsi etruskidynastia.^[12]

Etruskilaisena aikana Rooma vakiintui suurkaupungiksi, jonka muurit olivat Välimeren länsiosan merkittävimpiä. Sen ylivalta latinalaisiin nähden selittyy samoilla tekijöillä, joiden perusteella etruskeilla ylipäätään oli tuohon aikaan valta-asema sekä maalla että merellä. Rooman kuningasajan yhteiskunnallinen ja poliittinen rakenne perustui perimätiedon mukaan kaupungin jakamiseen kolmeen heimoon (tribus), jotka olivat Ramnes eli Ramnenses, Tities eli Titienses ja Luceres; curiakuntiin, joita oli kymmenen jokaista heimoa kohden; sekä sukuihin (gens, mon. gentes). Näiden kaikkien tehtävät eivät ole täysin selviä, sillä ne muuttuivat varhaisessa vaiheessa huomattavasti. Näyttää siltä, että heimot muodostivat alun perin, ennen centuria-järjestelmää, Rooman armeijan rekrytoinnin perustan. Curiakunnat taas edustivat ehkä niiden yhteisöjen, jotka liittyivät yhteen muodostaakseen Rooman, alkuperäistä itsehallintoa.^[12]

Gens-suvut, jotka olivat Rooman yhteiskunnallisen rakenteen perusyksikkö, koostuivat perheistä, joita yhdisti esi-isien yhteinen kultti. Nämä suvut olivat taloudellisesti ja perinteiltään merkittäviä, perustuen pääasiassa asemaan maataloudessa, ja muodostivat senaatin, kun sukujen patres-päämiehen eli patriisit kokoontuivat yhteen. Gentes-sukujen vastakohtana oli plebeijien luokka: Rooman kansanjoukot, joilla ei ollut poliittisia, uskonnollisia tai sosiaalisia etuoikeuksia. Plebeijit muodostivat pitkään patriisien vastavoiman ja pyrkivät vuosisataisen taistelun kautta saavuttamaan täyden tasa-arvon kaupungin elämässä.^[12]

Vaikuttaa siltä, että viimeiset etruskikuninkaat heikensivät patriisien valta-asemaa tunnustamalla uusia plebeijiperäisiä sukuja, mistä johtuu myöhempi jako major- ja minor-sukujen välillä, ottamalla käyttöön sotilaallisen centuria-järjestelmän ja omaksumalla itselleen monia uskonnollisia ja poliittisia tehtäviä ja etuoikeuksia. Nämä uudistukset voidaan tietyssä mielessä nähdä demokraattisina. Patriisiluokka kuitenkin reagoi näihin uudistuksiin, ja kuningasvallan kaatuminen ja uusi tasavaltalainen järjestelmä, jossa tiukat luokkaerot palautettiin ja elinikäinen kuninkuus korvattiin kahden patriiseille varatun vuotuisen konsulin hallinnolla, voidaan nähdä patriisiluokan aseman ja etuoikeuksien vahvistamisena uudelleen plebeijien aseman heikentämiseksi.^[12]

Ajan kuluessa Rooman aluetta laajennettiin niin, että sen alueeseen tuli lopulta seitsemän kukkulaa. Antiikin lähteiden mukaan jo Romulus olisi lisännyt alkuperäiseen Palatiumilla olleeseen kaupunkiinsa myös Capitoliumin, joka silloin tunnettiin nimellä Saturnius, sekä Caeliuksen, joka tunnettiin nimellä Querquetulanus, ja Aventinuksen. Tavassa, jossa ne lisättiin osaksi kaupunkia, oli kuitenkin ero. Dionysoksen mukaan Romulus ympäröi Capitoliumin ja Aventinuksen kaivannon ja aitauksen muodostamalla linnoituksella, jonka tarkoitus oli lähinnä suojata paimenia ja näiden laumoja, mutta niitä ei ympäröity Palatiumin tavoin muurilla.^[2][34] Toisaalta Romuluksen kerrotaan valinneen Capitoliumin kaupunkinsa linnavuoreksi, ja kertomus sabiinien hyökkäyksestä Capitoliumille osoittaa, että sillä on ollut omat linnoituksensa ja porttinsa.^[2][35]

Voitettuaan Caeninan Romulus vei sotasaaliinsa Capitoliumille ja pystytti sinne Juppiter Feretriuksen temppelin. Livius sanoo sen olleen Rooman ensimmäinen temppeli, mutta tämä tarkoittaa ilmeisesti ensimmäistä temppeliä, joka rakennettiin niiden temppeleiden jälkeen, jotka oli tavan mukaan rakennettu heti kaupungin perustamisen yhteydessä. Se, että Capitolium oli Romuluksen aikana paljon Aventinusta ja Caeliusta merkittävämpi, näkyy myös siinä, että hän perusti sinne turvapaikan orjille ja pakolaisille, lisätäkseen kaupunkinsa väkilukua. Tämä turvapaikka, Asylum, sijaitsi Capitoliumin kahden huipun välisessä painanteessa, ja paikka säilytti pitkälle myöhäiselle ajalle nimityksen inter duos lucos.^[2][35][36] Tacituksen aikana oli käsitys, että Capitoliumin (samoin kuin Forumin) alue liitettiin kaupunkialueeseen vasta Titus Tatiuksen eikä vielä Romuluksen aikana.^[2][37]

Capitolium vaikuttaa olleen ensimmäinen todellinen lisäys Romuluksen kaupunkiin, mutta Aventinus vaikuttaa pysyneen Ancus Marciuksen aikaan saakka vain melko alkeellisesti linnoitettuna alueena paimenten suojaamiseksi. Aventinuksen nimelle keksittiin useita erilaisia selityksiä, mutta ne todistavat lähinnä sen, ettei kukkulan nimen alkuperästä tiedetty mitään varmaa.^[2] Serviuksen mukaan Romulus antoi kukkulan sabiineille.^[2][38]

Antiikin lähteiden perusteella myös Caelius olisi asutettu jo Romuluksen aikana. Sen sanotaan saaneen nimensä etruskipäällikkö Caelius Vibennasta, joka asettui sinne kukkulalle joukkoineen.^[2][39] Siitä, milloin kukkula tuli osaksi kaupunkialuetta, oli kuitenkin jälleen erilaisia näkemyksiä. Joidenkin mukaan sen otti osaksi kaupunkia Tullus Hostilius^[40] ja joidenkin mukaan Ancus Marcius,^[41] kun taas jotkut katsoivat etruskien asettuneen sinne vasta Tarquinius Priscuksen aikana.^[42] Todennäköisesti Vibenna saapui Romuluksen aikana. Tämä etruskiasutus ei kuitenkaan vaikuta olleen pysyvä. Heidän johtajansa kuoleman jälkeen osa hänen seuraajistaan herätti roomalaisten epäluuloja ja heidät siirrettiin kukkulalta vähemmän puolustettavalle alueelle tasangolle, ilmeisesti Palatiumin ja Capitoliumin välille, jossa heistä sai nimensä Vicus Tuscus.^[2][43]

Servius Tullius jakoi kaupungin neljään poliittiseen alueeseen, jotka eivät yhteenlaskettuna kuitenkaan vastanneet täysin kaupunkialuetta. Alueiden lukumäärä vaikutttaa vastanneen kaupungin tribuksien eli heimojen määrää, mutta niihin liittyy paljon epäselvyyttä. Tiedot alueita koskien ovat pääosin peräisin Varrolta, jonka mukaan ne olivat:^[2][9][44]

• Suburana – Käsitti Caelius-kukkulan, Colosseumin laakson, osan Sacra viasta, Esquilinus-kukkulan eteläkärjen eli Oppiuksen länsiosan, joka tunnettiin nimellä Carinae, sekä Ceroliensiksen, joka vaikuttaa olleen Esquilinuksen ja Caeliuksen välinen laakso tai osa siitä, ja Suburan.^[2]
• Esquilina tai Esquiliae – Käsitti Esquilinuksen pienemmän eli pohjoisemman kärjen eli Cispiuksen ja sen itäpuolen Serviuksen muurille saakka, ja mahdollisesti myös Oppiuksen itäosan.^[2]
• Collina – Käsitti Quirinalis- ja Viminalis-kukkulat ja niiden väliset laaksot, ja sai nimensä siitä, että näitä kahta kukkulaa kutsuttiin nimillä collis, siinä missä muita kutsuttiin nimellä mons.^[2]
• Palatina tai Palatium – Käsitti Palatium-kukkulan ja sen haaraumat Velian ja Cermaluksen.^[2]

Aluejaossa herättää heti huomiota se, ettei se käsitä Capitoliumia, sen itäpuolella ollutta Forumin aluetta, eikä sen eteläpuolista Velabrumin ja Forum boariumin aluetta, eikä myöskään Aventinusta. Varron perusteella vaikuttaa siltä, että aluejako perustui kokonaan Numa Pompiliuksen perustamien 27 Argei-pyhäkön sijanteihin eri puolilla kaupunkia, vaikkakaan hän ei selitä syytä tähän. Hän myös kuvaa pyhäköiden lukumäärän epätäsmällisesti, toisaalta sanoen sen olleen 27, mutta toisaalta sanoen, että jokaisella alueella oli kuusi pyhäkköä, mikä tekisi niiden yhteismääräksi 24.^[2][45] Pyhäköt ja niihin liittyneet olkinuket muistivat argoslaisia päälliköitä ja ihmisuhrien lakkauttamista.^[2]

Serviuksen aluejakoon ja Argei-pyhäkköihin liittyi jossakin määrin myös käsite Septimontium. Sanalla oli kaksi merkitystä: se tarkoitti toisaalta kaupungin seitsemän kukkulan kokonaisuutta, ja toisaalta juhlaa (Septimontiale sacrum), jossa muistettiin kukkuloihin liittyneitä perinteitä.^[2][46] Antistius Labeo luettelee paikat, joissa juhlaa vietettiin: ne ovat Palatium, Velia, Oppius, Cispius, Caelius, Fagutal, Cermalus ja Subura. Näistä viisi ensimmäistä olivat kukkuloita, ja luettiin Rooman seitsemän kukkulan joukkoon myöhemminkin. Nimiä on kahdeksan, ja Subura pudotetaan yleensä joukosta, koska se ei ollut kukkula. Fagutal oli oikeastaan Esquilinuksen harjanne ja Cermalus Palatiumin haarauma.^[2][47] Kaikki mainitut paikat olivat paikkoja, joissa oli Argei-pyhäkköjä. Toisaalta luettelosta puuttuvat jälleen Capitolium ja Aventinus, samoin kuin Serviuksen aluejaosta.^[2][47]

Septimontium-juhlan perusti oletettavasti Numa. Juhlaan liittyi hämärä perinne, josta on säilynyt tietoa Varrolla^[48] ja Festuksella.^[49] Heidän mukaansa Reaten alueelta kotoisin olleet sacranit (Sacrani) karkottivat liguurit ja sikulit Septimontiumin alueelta. Lisäksi Serviukselta löytyy kohta,^[50] jossa todetaan, että sikulit asuttivat aikoinaan Rooman aluetta, kunnes liguurit karkottivat heidät, ja sacranit puolestaan karkottivat liguurit. Kun Numa perusti juhlan, hän perusti sen muistamaan näitä perinteitä.^[2][51]

Serviuksen muurit sulkivat sisäänsä erilaisen seitsemän kukkulan joukon, jota ajan kuluessa alettiin pitää todellisena Septimontiumina. Siihen kuluivat jo aiemmin mainitut Quirinalis, Viminalis, Esquilinus, Caelius, Aventinus, Capitolium ja Palatium.^[2]

Rooman viimeinen kuningas Tarquinius Superbus vaikuttaa rakentaneen kaupunkia vain vähän, lukuun ottamatta edeltäjiensä töiden loppuunsaattaminen ja parantelu. Näistä merkittävin oli Capitoliumin Juppiter Optimus Maximuksen temppeli. Tarquiniusten karkottamisen myötä vuonna 510 eaa. Campus Martiuksen alue, joka oli ilmeisesti varhaisimmista ajoista lähtien ollut pyhitetty Marsille, palautettiin kansalle, siinä missä Tarquiniukset olivat ottaneet sen itselleen ja käyttäneet sitä maanviljelyyn. Vilja leikattiin ja heitettiin Tiberiin, ja legendan mukaan sitä oli niin paljon, että se synnytti Tiberin saaren eli Aesculapiuksen saaren.^[2][52] Etruskeista saatu voitto laajensi jälleen Rooman väkilukua, sillä heidät otettiin mukaan kansalaisuuteen.^[2]

Kuningasajan jälkeen Rooman kaupunkivaltiosta tuli tasavalta. Antiikin lähteet antavat vain vähän tietoa kaupungin vaiheista ennen gallien hyökkäystä Brennuksen johdolla vuonna 390 eaa. Allian taistelussa kärsimänsä tappion jälkeen monet roomalaiset hylkäsivät kaupunkinsa, sen vanhempi väestö mukaan lukien, hyökkääjien armoille. Monet siirtyivät Vejiin tai muihin naapurikaupunkeihin. Vestan neitsyet pakenivat Caereen. Osa sotakuntoisesta väestä miehitti Capitoliumin ja valmistautui puolustamaan sitä.^[2][53] Gallit valtasivat muun osan kaupungista ilman vastustusta tullen sisään avoimesta Porta Collinasta.^[2][54] Heidän sanotaan pitäneen kaupungin hallussaan joko kuusi tai kahdeksan kuukautta.^[2][55] He tuhosivat kaupunkia ja sytyttivät sen tuleen, mutta se ei välttämättä tuhoutunut aivan kokonaan, niin kuin Livius ja muut lähteet kuvaavat.^[2][56] Liviuksen omasta kertomuksestakin käy ilmi, että ainakin Curia Hostilia säästyi, ja on oletettavaa, että gallit säästivät osan taloista omaan käyttöönsä.^[2][57]

Tuho oli joka tapauksessa suurta, koska muutoin roomalaiset eivät olisi keskustelleet kaupungin siirrosta Vejiin. Camilluksen neuvosta he kuitenkin jäivät. Rooma rakennettiin tämän jälkeen nopeasti uudelleen ilman suunnittelua ja asemakaavaa, mikä teki siitä ulkoisesti sekavan ja epäsäännöllisen. Rakentamisessa käytettiin tiiltä sekä lukuisista tulipaloista päätellen myös paljon puuta. Uusi kaupunki oli valmis vuoden sisällä, ja kooltaan suurempana kuin ennen tuhoa, sillä se sai paljon uusia asukkaita tuhotuista Vejistä, Capenasta ja Faleriista. Vejiin muuttaneet roomalaiset pakotettiin takaisin ankaralla lailla.^[2][58][59] Kaupungin muurit vaikuttavat säilyneen pystyssä, koska niiden kunnostamista ei mainita tuossa yhteydessä, ainoastaan myöhemmin vuosina 351 eaa. sekä 217 eaa. Trasimenusjärven taistelussa kärsityn tappion jälkeen.^[2][60] Uudelleenrakentamisen intoa kuvaa se, että vuoden kestäneen jälleenrakentamisen aikana Capitolium tuettiin niin vahvoilla kiviperustuksilla, että niiden mittaluokka herätti hämmästystä vielä vuosisatoja myöhemmin.^[2][61]

Appius Claudius Caecuksen kensorikausi vuonna 312 eaa. merkitsi edistysaskelta Roomalle. Hänen toimestaan kaupunki sai ensimmäisen akveduktinsa Aqua Appian ja ensimmäisen huolella tehdyn roomalaisen tiensä Via Appian.^[2][62] Tämän jälkeen kehitystä hidastivat ensin Pyrrhosta vastaan käyty sota ja sitten Karthagoa vastaa käydyt ensimmäinen ja toinen puunilaissota. Toisen akveduktin Aqua Anio vetuksen rakentaminen Curius Dentatuksen ja Papirius Cursorin kensorikaudella 272 eaa. kuitenkin osoittaa, että kaupungin väkiluku oli kasvussa. Vuonna 220 eaa. kensori Gaius Flaminius rakennutti Via Flaminian ja Circus Flaminiuksen.^[2]

Roomalaiset alkoivat päästä arkkitehtonisen suurellisuuden makuun vasta valloitettuaan Etelä-Italian ja Sisilian kreikkalaisalueet ja lopulta Kreikan 200–100-lukujen eaa. kuluessa. Ensimmäinen basilika rakennettiin Roomaan vuonna 184 eaa., ja pian niitä rakennettiin lisää. Kaupungin kadut kivettiin kymmenen vuotta myöhemmin Fulvius Flaccuksen ja Postumius Albinuksen kensorikaudella. He myös kivesivät teitä, rakennuttivat siltoja ja suorittivat muita julkisia töitä sekä kaupungissa että sen ympäristössä.^[2][63] Roomalaisten yksityisasunnot olivat kuitenkin vaatimattomia vielä Sullan ajalle ensimmäiselle vuosisadalle eaa. saakka. Vuoden 165 eaa. konsuli Gnaeus Octaviuksen Palatiumilla olleen talon sanotaan olleen kaupungin ensimmäinen, joka edusti hienoa yksityistaloarkkitehtuuria.^[2][64] Keisariaikaa lähestyttäessä johtavien roomalaisten kodit alkoivat kehittyä yhä suurellisemmiksi, ja niissä alettiin esimerkiksi käyttää pylväitä ja Kreikasta tai muualta tuotua marmoria. Rooman yksityistalojen ylellisyys vaikuttaa saaneen huippunsa Sallustiuksen ja Luculluksen taloissa, joihin kumpaankin kuului suuret puutarhat.^[2]

Monet tasavallan loppuajan johtomiehet tavoittelivat kuitenkin mieluummin kansansuosiota rakennuttamalla hienoja julkisia rakennuksia sen sijaan, että olisivat käyttäneet varansa vain omiin taloihinsa. Esimerkiksi Pompeius asui perityssä talossa, jota kyllä laajensi ja kaunisti, mutta joka silti oli kaukana edellämainittujen tasosta. Sen sijaan hän rakennutti muun muassa Pompeiuksen teatterin, kuurian ja useita temppeleitä.^[2][65] Samoin Julius Caesar asui suhteellisen vaatimattomasti, mutta suunnitteli suuria rakennushankkeita kaupungin kaunistukseksi. Niihin lukeutui muun muassa uusi forum Caesarin forum sekä siihen kytkeytynyt Curia Julia. Monet hankkeet jäivät kesken hänen hallitusaikansa lyhyyden vuoksi. Muun muassa hänen suunnittelemastaan suuresta teatterista tuli myöhemmin Marcelluksen teatteri.^[2][66]

Augustus (hallitsi 31 eaa.–14 jaa.) kykeni toteuttamaan osan Caesarin suunnitelmista sekä myös omia suunnitelmiaan pitkän hallitusaikansa ja käytettävissä olleiden laajojen resurssien ansiosta. Näin hänen kautensa oli yksi kaupungin kehityksen keskeisiä aikakausia. Vanhalla iällään hän kehui ottaneensa vastaan tiilistä rakennetun kaupungin ja jättäneensä sen jälkeensä marmorista rakennettuna. Augustus sekä rakennutti uusia temppeleitä ja muita julkisia rakennuksia että kunnostutti vanhoja. Hän rakennutti muun muassa oman keisariforumin Augustuksen forumin, mukaan lukien sen Mars Ultorin temppeli, sekä Palatiumin Apollo Palatinuksen temppelin ja Capitoliumin Juppiter Tonansin temppelin.^[2][67] Näissä töissä häntä avusti hänen luotettunsa Agrippa, joka rakennutti muun muassa Rooman ensimmäiset suuret julkiset termit, Agrippan kylpylät.^[2][68]

Strabon, joka vieraili kaupungissa Augustuksen aikana ja oleskeli siellä myös Tiberiuksen kaudella, on jättänyt eloisan kuvauksen tuon ajan kaupungista. Hän kuvaa roomalaisten lisänneen kreikkalaisten kaupunginrakennustaitoon taidokkaan insinöörityön, kuten teiden, akveduktien ja viemäröintien rakentamisen; osa-alueet, jotka kreikkalaiset olivat laiminlyöneet. Hän ylistää kaupungin julkisia rakennuksia, temppeleitä, teattereita, amfiteattereita, basilikoja ja portiikkeja sekä kauniita luonnonmaisemia. Erityistä huomiota Augustuksen aikalaiset olivat kiinnittäneet Campus Martiuksen rakennuttamiseen. Strabon kertoo myös Augustuksen perustaneen kaupunkiin palokunnan sekä pyrkineen vähentämään rakennusten sortumisten aiheuttamia ongelmia.^[2][69]

Tästä maalailevasta kuvauksesta huolimatta, sekä sen keskittymisestä Campus Martiuksen alueeseen, voidaan päätellä, ettei kaupungin vanhempi osa Capitoliumin ja Forumin aluetta lukuun ottamatta ollut erityisen huomionarvoinen. Kadut olivat kapeita ja reiteiltään epäsäännöllisiä, koska kaupunki oli rakennettu nopeasti uudelleen sen jälkeen, kun gallit olivat tuhonneet sen, ja tämä rumensi kaupunkia edelleen Augustuksen aikana. Tilanteeseen tuli muutos vastaa Neron ajan suuren Rooman palon myötä. Siitä alkoi kaupungissa uusi aikakausi.^[2]

Vaikka Rooma oli kasvanut ulos Servius Tulliuksen sille määrittelemistä rajoista, hänen tekemänsä kaupungin aluejako säilyi käytössä aina Augustuksen ajalle saakka. Augustus teki uuden aluejaon, joka käytti vanhempaa mallinaan sikäli kun muuttuneet olosuhteet sen mahdollistivat. Servius oli tehnyt vicuksista (mon. vici) uskonnollisia yhteisöjä, jotka vastasivat tavallaan nykyajan seurakuntia, ja joiden tehtävänä oli vastata laarien kultista ja compitalia-juhlista. Tasavallan aikana niistä kehittyi eräänlaisia poliittisia seuroja. Augustus säilytti vicusten uskonnolliset tehtävät, ja siksi teiden risteyksiin pystytettiin pyhäkköjä ja jumalpatsaita.^[2][70]

Termi vicus viittasi kortteliin eli joukkoon taloja, joita erottivat kadut kaikilla puolilla. Tästä termi tuli merkitsemään myös itse katuja. Varhaisina aikoina vicuksen rinnakkaisnimityksenä esiintyy compitum (mon. compita), joka tarkoitti oikeastaan poikkikatua tai risteystä. Siksi Plinius vanhempi kuvaa Rooman jakautuneen laarien compitumeihin (compita Larum) vicusten sijasta. Vicukset ja compitumit olivat katuina kapeampia kuin via- ja platea-kadut (mon. viae, plateae). Ne saivat nimensä temppeleistä ja muista kohteista.^[2][71]

Vicukset koostuivat kahdesta talotyypistä, insuloista eli vuokrakasarmeista ja domuksista eli yksityistaloista. Augustus sääti, että kutakin vicusta johtivat sen asukkaiden valitsemat virkamiehet (magistri vicorum, curates vicorum, magistri Larum). Heidän määränsä vaihteli vicuksittain kahdesta neljään. Basis Capitolinassa kussakin vicuksessa on neljä virkamiestä, mutta Notitia urbis Romaen ja Curiosum urbis Romae regionum XIV:n mukaan kaupungin kullakin alueella olisi ollut yhteensä 48 magister vicorumia. Heidän tehtävänsä liittyivät muun muassa laarien kulttiin sekä tulipaloilta suojelleiden Stata Materin ja Vulcanus Quietuksen kultteihin. Näille oli pyhäkköjä katujen varsilla.^[2]

Joukko vicuksia, Notitian ja Curiosumin mukaan 7–78 väliltä, muodosti alueen (regio). Augustus jakoi Rooman 14 alueeseen. Niistä kuusi ensimmäistä seurasivat neljää Serviuksen aluetta. Alueiden rajat määriteltiin maanmittauksella jalan tarkkuudella ja merkittiin julkisilla rakennuksilla ennemmin kuin rajakivillä. Alueet pitivät sisällään myös pomoeriumin ulkopuolisia esikaupunkialueita. Alueisiin viitattiin alun perin ilmeisesti vain numeroilla. Myöhemmin ne saivat myös nimet, mutta ne eivät ilmeisesti koskaan olleet virallisia. Niihin viitataan numeroilla vielä Basis Capitolinassa, joka on Hadrianuksen ajalta. Alueiden rajoja ei tunneta tarkasti.^[2]

Kutakin aluetta johtivat virkamiehet, jotka valittiin vuosittain arvalla.^[2][72] Alueiden hallinto ei ollut vicusten hallinnon tavoin korporatiivista vaan administratiivista. Osaa alueista hallinnoi yksittäinen ediilien, tribuunien tai preettorien joukosta valittu virkamies. Ylintä hallintoa johti kuitenkin kaupunginprefekti (praefectus urbi). Ajan kuluessa kehittyi väliportaan hallintoa kaupunginprefektin ja alueiden välille. Basis Capitolina mainitsee alueiden virkamiehet virkanimikkeiltään curator ja denunciator. Myöhemmin viimeksi mainittu virka ilmeisesti lakkautettiin, ja Notitiassa ja Curiosumissa kullakin alueella on kaksi curatoria. Erilaisia julkisia tehtäviä hoitivat vapautetut ja valtion orjat.^[2]

Augustuksen eräänä päämääränä alueiden perustamisessa vaikuttaa olleen poliisitoimen uudistaminen. Tätä varten hän perusti seitsemän vigiles-kohorttia (cohortes vigilum). Näiden asemapaikat oli sijoitettu niin, että kukin pystyi palvelemaan kahta aluetta. Kutakin kohorttia johti tribuuni, ja koko järjestelmää prefekti (praefectus vigilum).^[2][73] Koska asemapaikat olivat lähellä alueiden rajoja, ne mainitaan usein Notitiassa ja Curiosumissa. Ne vaikuttavat olleen jonkinlaisia parakkeja. Seitsemän pääaseman lisäksi mainitaan 14 apuasemaa (excubitoria), jotka vaikuttavat sijainneen kunkin alueen keskellä. Kohorttien tehtävänä oli yövartiointi tulipalojen, varkaiden yms. varalta. Vastaavaa tehtävää olivat aiemmin hoitaneet tietyt triumvirit, joita kutsuttiin siksi nimityksellä nocturni ja joita auttoivat portteja ja muureja vartioineet valtion orjat. Joskus tehtävää hoitivat puolestaan ediilit tai kansantribuunit. Joukkojen kokonaismäärä oli noin 7 000 miestä, 1 000 kussakin kohortissa.^[2]

Augustus perusti myös pretoriaanikaartin (cohortes praetoriae) eli keisarillisen henkivartiokaartin, joka koostui 12 kohortista. Niistä kolme oli kaupungissa (cohortes urbanae) ja yhdeksän kaupungin lähistöllä. Kaupungissa olleet olivat kaupunginprefektin johdossa. Tiberius perusti Sejanuksen neuvosta pysyvän pretoriaanileirin, Castra praetorian, Roomaan, ja asetti sen komentajaksi pretoriaaniprefektin (praefectus praetorio).^[2][2][74]

Augustus sääteli myös rakentamista. Muun muassa kadun varsilla olleiden talojen enimmäiskorkeudeksi määriteltiin 70 jalkaa tulipaloturvallisuuden ja romahtamisvaaran vuoksi. Trajanus laski sen 60 jalkaan.^[2][75]

Pääartikkeli: Rooman palo

Rooman palo tapahtui keisari Neron aikana vuonna 64 jaa. Se oli kahdeksan päivää kestänyt suurpalo, joka tuhosi noin kaksi kolmasosaa kaupungista. Roomassa oli ollut jo Tiberiuksen aikana tuhoisa tulipalo, joka tuhosi kaikki Caelius-kukkulan rakennukset.^[2][76] Se oli kuitenkin pientä Neron ajan jättipalon rinnalla. Palo sai alkunsa Circus maximuksen itäpäästä, jossa se oli lähimpänä Palatiumia ja Caeliusta, joistakin myymälöistä, joissa oli palavaa materiaalia. Sieltä se levisi circuksen koko pituudelta Forum boariumille ja edelleen pohjoiseen yli koko Palatiumin, kunnes se pysäytettiin Esquilinuksen juurelle. Katujen kapeus ja kortteleiden epäsäännöllisyys teki sammutustyöstä hankalaa.^[2]

Nero oli palon syttymisen aikaan Antiumissa ja palasi Roomaan vasta kun liekit uhkasivat hänen omaa palatsiaan. Kyseinen palatsi oli Domus transitoria, jonka alueen hän oli laajentanut Palatiumilta Maecenaan puutarhoihin Esquilinukselle. Suetonius syytti palosta suoraan Neroa, joka inhosi sitä, että kaupungin kadut olivat kapeita ja mutkaisia. Hän kuvaa keisarin seuranneen paloa ilolla Maecenaan puutarhoissa sijainneesta tornista, ja muuttaneen tapahtumat eräänlaiseksi draamalliseksi spektaakkeliksi laulamalla palon raivotessa Troijan tuhosta.^[2][77] Tacituskaan ei kokonaan hylkää syytöksiä.^[2][78] Neroa epäiltiin palon sytyttäjäksi erityisesti siksi, että palo syttyi uudelleen hänen käskyläisensä Tigellinuksen mailla.^[2] Nero itse syytti palosta kristittyjä, ja palon jälkeen puhkesivat kristittyjen vainot.

Palo saatiin hallintaan kuuden päivän ja seitsemän yön jälkeen. Kaupungin neljästätoista alueesta kolme tuhoutui kokonaan ja seitsemän lähes kokonaan, ja ainoastaan kolme säilyi kokonaan vahingoittumattomina. Kokonaan tuhoutuneiden alueiden täytyy olla alueet Regio IV Templum Pacis, Regio X Palatium ja Regio XI Circus maximus. Forumin on täytynyt kärsiä palosta suuresti, mutta Capitolium vaikuttaa säästyneen, sillä sen Sullan aikana viimeksi tuhoutunut ja uudelleenrakennettu Juppiterin temppeli oli olemassa vielä siihen saakka, kunnes tuhoutui Vitelliuksen ja Vespasianuksen kannattajien sodassa vuonna 69.^[2]

Palo aiheutti korvaamatonta tuhoa tuhoamalla hyvin vanhoja temppeleitä ja monia kreikkalaisen taiteen mestariteoksia. Palossa tuhoutuivat muun muassa Servius Tulliuksen rakennuttama Lunan temppeli, Romuluksen perustama Juppiter Statorin temppeli, Vestan temppeli, Penaattien temppeli sekä Numan Regia. Toisaalta palo mahdollisti kaupungin parantamisen paremmalla kaupunkisuunnittelulla. Nero rakennutti kaupungin uudelleen säännöllisellä asemakaavalla, jossa oli leveämmät kadut ja aukioita, ja jossa talot olivat matalampia. Rakennusten välillä tuli olla enemmän etäisyyttä, ja tietty osa jokaisesta talosta rakennettiin kivestä tulipalojen leviämistä vastaan. Nero tuki asuintalojen rakentamista ja määräsi, mihin mennessä niiden tuli valmistua.^[2][79]

Näin kaupunki nousi jo toisen kerran tuhkasta ja nyt tyylillä, joka oli edellisiä loisteliaampi. Itselleen Nero rakennutti suurikokoisen palatsin, Domus aurean. Sen pylväskäytävät olivat 1 000 jalkaa eli noin 300 metriä pitkät, ja sen vestibyylissä oli 30-metrinen korkea Neron patsas, Neron kolossi. Palatsiin kuului suuria puutarhoja, joissa oli villieläimiä, ja suurikokoinen tekolampi, jonka paikalle Colosseum myöhemmin rakennettiin.^[2][80]

Neron kaksi edeltäjää, Caligula ja Claudius, jättivät vain vähän jälkiä kaupunkiin. Caligula toteutti kuitenkin joitakin Tiberiuksen suunnitelmista. Claudiuksen aikana rakennettiin kaksi akveduktia ja useita lähdekaivoja.^[2][81] Neron seuraajien Galban, Othon ja Vitelliuksen lyhyet kaudet tuottivat enemmän tuhoa kuin edistystä, ja muun muassa Othon ja Vitelliuksen kannattajien välinen kamppailu johti Capitoliumin ja sen Juppiterin temppelin polttamiseen.^[2]

Vespasianus pyrki jälleen kehittämään kaupunkia. Hän myös palautti Neron omaan käyttöönsä takavarikoiman suuren maa-alueen kaupungin keskustasta takaisin kansalle. Keisarillisen palatsin alue rajattiin jälleen vain Palatiumille. Domus aurean tekolammen paikalle rakennettiin Colosseum eli Flaviusten amfiteatteri. Vespasianus rakennutti myös Rauhan temppelin sekä Caeliuksella olleen Claudiuksen temppelin.^[2]

Titus rakennutti Esquilinuksen keisarillisille maille julkiset kylpylät, Tituksen kylpylät. Hänen aikanaan Roomassa raivosi jälleen tuhoisa tulipalo kolme päivää ja yötä.^[2][82] Domitianus jälleenrakennutti Capitoliumin Juppiterin temppelin, joka oli jälleen kerran poltettu, ja hänen kerrotaan käyttäneen pelkästään sen julkisivun kultaukseen 12 000 talenttia. Hän myös rakennutti uuden forumin, joka saatettiin kuitenkin loppuun vasta Nervan aikana, niin että siitä tuli Nervan forum.^[2][83]

Trajanus rakennutti viimeisen keisariforumin, Trajanuksen forumin, joka liittyi yhteen Basilica Ulpian kanssa.^[2][84] Rooma saavutti todennäköisesti arkkitehtoonisen kukoistuksensa huipun Hadrianuksen aikana. Hänen huomattavimpia rakennushankkeitaan kaupungissa olivat Tiberin rannalla sijainnut Hadrianuksen mausoleumi eli nykyinen Castel Sant’Angelo sekä Colosseumin lähellä ollut Venuksen ja Rooman temppeli.^[2][85]

Myöhemmistä keisareista Roomaa rakennuttivat erityisesti Septimius Severus, Caracalla ja Severus Alexander. Tuona aikana alkoivat näkyä ensimmäiset merkit kaupungin taantumisesta ja koko valtakunnan huojumisesta. Barbaarijoukot olivat jo tunkeutuneet Italian alueelle, ja Gallienuksen aikana joukko alemanneja pääsii tunkeutumaan Rooman itseensä. Useiden satojen vuosien jälkeen roomalaiset saivat jälleen pelätä turvallisuutensa puolesta. Aurelianus, joka kävi samaan aikaan sotia Egyptissä ja idässä, joutui vahvistamaan kaupungin puolustusta rakennuttamalla sille uuden kaupunginmuurin, Aurelianuksen muurin. Sen rakentaminen aloitettiin vuonna 271 ja se valmistui Aurelianuksen seuraajan Probuksen (hallitsi 276–282) aikana.^[2][86]

Aurelianuksen jälkeen Rooma alkoi taantua yhä selvemmin. Diocletianuksen ja Maximianuksen (hallitsivat 293–305) triumfi vuonna 303 oli viimeinen kaupungissa vietetty, vaikkakin juhlisti merkittävää voittoa persialaisista.^[2][87] Rooman keisarit olivat jo kauan ennen tätä lakanneet olemasta roomalaista alkuperää, ja esimerkiksi edellämainituista kummatkin olivat dalmatialaisia. Näin mikään sukutausta tai isänmaanrakkaus ei enää sitonut heitä Rooman kaupunkiin, ja heistä tuli ensimmäiset keisarit, jotka siirsivät hallintonsa provinsseihin. Länttä hallinnut Maximianus otti pääkaupungikseen Mediolanumin. Itää hallinnut Diocletianus puolestaan piti pääkaupunkinaan Nikomedeiaa, jota rakennutti suurellisesti. Hän vaikuttaa käyneen Roomassa vain kerran triumfinsa vuoksi. Hän kuitenkin rakennutti kaupunkiin sen suurimmat termit, Quirinaliksella sijainneet Diocletianuksen kylpylät.^[2][88]

Maxentius (hallitsi 307–312) vietti enemmän aikaa Roomassa ja rakennutti sinne muutamia huomattavia rakennuksia. Hän kunnostutti Venuksen ja Rooman temppelin, joka oli vaurioitunut tulipalossa, ja rakennutti Maxentiuksen basilikan.^[2][89] Konstantinus Suuri siirsi pääkaupungin lopullisesti pois Roomasta, Byzantionin paikalle rakennettuun Konstantinopoliin, ja tämä oli suuri isku Roomalle. Hän kuitenkin rakennutti myös Roomaan merkittäviä rakennuksia, kuten Konstantinuksen kylpylät. Hän myös saattoi valmiiksi Maxentiuksen basilikan, jonka vuoksi se tunnetaan myös Konstantinuksen basilikana. Hänen kunniakseen kaupunkiin pystytettiin Konstantinuksen riemukaari.^[2][90]

Tästä ajasta lähtien roomalaiset joutuivat keskittymään enemmän kaupungin säilyttämiseen kuin kehittämiseen ja kaunistamiseen. Constantius II:n (hallltsi 337–361) vieraillessa Roomassa vuonna 357, vasta 20 vuotta hallittuaan, kaupunki oli vielä lähes entisessä loistossaan. Ammianus Marcellinus on jättänyt vierailusta eloisan joskin maalailevan kuvauksen, joka on kuin vastinpari Strabonin kuvaukselle Augustuksen ajan kaupungista. Tuon ajan roomalaiset pitivät kaupugin varhaisempia rakennuksia muinaismuistoina, joita oli enää turha edes yrittää jäljitellä. Kirjailija kertoo, kuinka Konstantinus kierteli kaupungilla ja hämmästeli sen toinen toistaan suurempia ja hienompia rakennuksia. Suurimman vaikutuksen häneen teki Trajanuksen forum. Koska hän katsoi, ettei kyennyt itse toteuttamaan mitään vastaavaa, hän ilmaisi haluavansa itselleen vain samanlaisen ratsastajapatsaan kuin forumilla oli Trajanukselle. Hän myös sanoi, että huhut, jotka yleensä liioittelevat kaikkea, olivat Rooman tapauksessa osoittautuneet todellisuutta mitättömämmiksi, ja antaneet kaupungin ihmeistä vain laimean kuvan. Lopulta Konstantinus päätti, että ainoa tapa, jolla hän kykeni enää lisäämään jotakin kaupungin kaunistukseksi, oli pystyttää obeliski Circus maximukselle.^[2][91]

Ammianus on jättänyt eloisan kuvauksen tuon ajan roomalaisten elämäntavoista. Vaikka barbaarit uhkasivat kaupunkia, sen ylimystö eli suurten provinsseista tuotujen rikkauksien keskellä ja keräsi itselleen ylellisyystavaroita, vaikka heidän taidemakunsa nähdäänkin yleensä jo rappeutuneeksi aikaisempiin kausiin verrattuna, eivätkä he enää voineet toivoa yltävänsä taiteissa edeltäjiensä tasolle. Tavallinen kansa, jonka jäsenistä enää harva oli puhtaasti roomalaista alkuperää, eli köyhyydessä, mutta sai ainakin nauttia viljan, lihan ja joskus viininkin ilmaisesta jakelusta, siinä missä kylpylät ja juhlanäytännöt toivat nautintoja ja iloa elämään.^[2]

Tästä kaikesta huolimatta Rooma taisteli olemassaolonsa puolesta. Honorius (hallitsi 395–423) joutui kunnostuttamaan Aurelianuksen muurin. Hänen aikaansa sijoittuvat myös ensimmäiset esimerkit siitä, että roomalaiset itse ryöstivät ja tuhosivat omia muistomerkkejään. Zosimoksen mukaan Stilicho oli ensimmäinen, joka ryösti Capitoliumin Juppiterin temppelin irrottamalla sitä koristaneet kultalevyt. Niiden alta löytyi kirjoitus: ”Misero regi servantur”, ”Säästetty kurjalle kuninkaalle”.^[2][92] Myöhemmin samaa tapahtui yhä useammin, ja niin roomalaiset itse muodostuivat kaupunkinsa suurimmiksi tuhoajiksi.^[2]

Visigootit piirittivät Roomaa Alarikin johdolla vuosina 408 ja 409, ja onnistuivat lopulta valtaaman kaupungin kolmannella yrityksellään vuonna 410. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten gallien hyökkäyksen, kun kaupunki joutui kokonaan vihollisen käsiin. Vaikka gootit ryöstivätkin kaupungin, se ei vaikuta muutoin kärsineen kovin suuria tuhoja lukuun ottamatta joitakin tulipaloja lähellä Porta Salariaa, josta he olivat tulleet kaupunkiin, ja jotka levisivät jonkin verran. Gootit poistuivat kaupungista jo kuuden päivän jälkeen.^[2][93] Lähes puoli vuosisataa myöhemmin, Maxentiuksen aikana vuonna 455, Rooman valtasivat Geiserikin johtamat vandaalit. Tällä kertaa kaupunkia ryösteltiin kaksi viikkoa, mutta nytkään se rakennuksille ei vaikuta koituneen erityisen suurta tuhoa.^[2][94]

Kristinusko vakiintui Rooman valtauskonnoksi samoihin aikoihin barbaarivalloitusten kanssa. Roomalaiset kuitenkin kunnioittivat pitkään vanhoja temppeleitä, erityisesti Capitoliumin Juppiterin temppeliä. Keisari Majorianuksen (hallitsi 457–461) edikti vuodelta 457 kuitenkin osoittaa, että roomalaiset olivat jo aloittaneet vanhojen rakennusten hävittämisen. Osa temppeleistä säilyi, koska ne muutettiin kirkoiksi. Osa tuhottiin jos ei muutoin niin purkamalla ne rakennusmateriaalin uudelleenkäyttöä varten. Virkamiehet myönsivät tähän lupia auliisti. Majorianuksen edikti kielsi suurten rangaistusten uhalla vanhojen rakennusten purkamisen tai luvan antamisen siihen ilman keisarin tai senaatin erillislupaa.^[2]

Ricimer valtasi Rooman Olybriuksen aikana vuonna 472. Tälläkin kertaa itse kaupungin rakennukset kärsivät vain vähän tuhoa. Ostrogoottien Teoderik vieraili Roomassa vuonna 500 tultuaan Italian hallitsijaksi. Hän ihaili kaupunkia ja piti sitä valtakuntansa kruununjalokivenä, ja pyrki pitämään huolta sen rakennuksista ohjaamalla varoja julkisten rakennusten ja kaupunginmuurien kunnostamiseen, nimittämällä tähän vastuulliset virkamiehet ja kieltämällä kaupunkilaisia tuhoamasta vanhan ajan rakennuksia ja taideteoksia. Barbaarien kerrotaan ihailleen erityisesti Monte Cavallon dioskuurien hevosia, ja he kunnostuttivat Sacra vian pronssiset norsuveistokset. Teoderikin sihteerin Cassiodoruksen kirjeet osoittavat, että Rooma oli kärsinyt vain vähän barbaarivalloituksista. Tuohon aikaan esimerkiksi Circus maximus oli edelleen vahingoittumaton, ja Ludi circenses -juhlaa vietettiin siellä edelleen. Kaupungin termit ja akveduktit toimivat ja olivat edelleen käytössä. Teatterirakennukset olivat vaurioituneet lähinnä kunnostuksen puutteen vuoksi, ja Teoderik kunnostutti ne.^[2][95]

Justinianuksen sotapäällikkö Belisarius valtasi Rooman takaisin keisarilliseen komentoon vuonna 536. Hänen joukkonsa tulivat kaupunkiin Porta Asinariasta. Gootit pakenivat lukuun ottamatta johtajaansa Leuderista, joka päätti jäädä mieluummin vangiksi ja luovutti kaupungin avaimet Belisariukselle. Hänet lähetettiin viemään avaimet Justinianukselle Konstantinopoliin.^[2][96] Ostrogoottien uudeksi kuninkaaksi valittu Vitiges aloitti kuitenkin jo muutaman kuukauden päästä Rooman piirityksen, jota kesti 537–538. Belisarius kunnostutti kaupungin muurit. Myös akvedukteja linnoitettiin ja Tiberin poikki vedettiin ketju, ja Hadrianuksen mausoleumi (nykyinen Castel Sant’Angelo) muutettiin linnoitukseksi. Ainoastaan Porta Flaminian ja Porta Pincianan välinen osa muurista jätettiin ennalleen, koska sekä roomalaiset että gootit katsoivat sen olevan Pyhän Pietarin erityisessä suojeluksessa.^[2][97]

Gootit katkaisivat Rooman akveduktit vesihuollon estämiseksi ja piirittivät kaupunkia kuudella joukko-osastolla Porta Flaminialta Porta Praenestinalle. Seitsemäs joukko oli lähellä Vaticanusta vartioimassa Tiberiä ja Pons Milviusta. Gootit tekivät harhautushyökkäyksen Porta Salarialle, mutta päähyökkäys suuntautui Hadrianuksen mausoleumin linnoitukselle ja Porta Praenestinalle. Roomalaiset käyttivät Hadrianuksen mausoleumilla aseinaan jopa Praksiteleen ja Lysippoksen veistoksia, jotka heitettiin piirittäjien niskaan. Niin kutsuttu Barberinin fauni löydettiin 1600-luvulla Castel Sant’Angelon vallihautaa puhdistettaessa. Goottien piiritys kesti vuoden, mutta epäonnistui, ja he joutuivat vetäytymään.^[2]

Belisariuksen joukkojen poistuttua gootit keräsivät voimansa ja kävivät uuteen hyökkäykseen Totilan johdolla. Belisarius lähetettiin Italiaan uudelleen vuonna 544 korjaamaan Roomaan jätettyjen sotapäälliköiden virheet. Hän kuitenkin epäonnistui piirityksen murtamisessa ja joutui vetäytymään Ostiaan.^[2][98] Joulukuussa 546 jotkut Porta Asinariaa vartioineet isaurialaiset vartiomiehet päästivät gootit petoksellisesti sisään kaupunkiin. Rooma ryöstettiin jälleen, ja vaikuttaa tällä kertaa kärsineen enemmän tuhoja kuin aiemmilla kerroilla. Kolmasaosa kaupungin muureista tuhottiin eri kohdista ja monia taloja poltettiin.^[2][99] Totila uhkasi tuhota kaupungin muinaisjäänteitä ja jopa julisti hävittävänsä koko kaupungin ja muuttavansa sen laidunmaaksi. Belisarius sai hänet kuitenkin muuttamaan mielensä varoittamalla häntä tahraamasta mainettaan sellaisella barbaarisuudella.^[2]

Totilan lähdettyä joukkoineen Lucaniaan Belisarius valtasi Rooman sitä vartioimaan jätetyiltä goottijoukoilta ja korjautti kaupungin muurit hätäisesti. Totila palasi joukkoineen kiireellä takaisin, mutta hänen hyökkäyksensä torjuttiin kolmesti. Justinianus kuitenkin määräsi Belisariuksen etenemään Lucaniaan, ja niin hän jätti kaupunkia vartioimaan 3 000 parasta miestään Diogeneen johdolla. Eräät isaurialaiset pettivät kaupungin jälleen vuonna 549 avaamalla Porta Ostiensiksen Totilan joukoille. Totila, joka katsoi nyt saaneensa Italian tukevasti haltuunsa, näki nyt Rooman valtakuntansa pääkaupunkina, eikä enää ilmaissut haluja sen tuhoamiseksi. Sen sijaan hän jopa järjestytti kilipailut Circuksella.^[2][100]

Justinianuksen toinen sotapäällikkö Narses voitti Totilan Taginaen taistelussa vuonna 552. Tämän jälkeen hän marssi Roomaan ja lähetti jälleen sen avaimet Justinianukselle, jonka kaudella kaupunki oli menetetty ja vallattu takaisin peräti viidesti.^[2]

Tiedot antiikin ajan Rooman kaupungista perustuivat pitkään teokseen Mirabilia urbis Romae. Antiikin Rooman topografian systemaattisen tutkimuksen alku ajoitetaan renessanssihumanismin aikaan 1400-luvun puoliväliin. Se alkoi filologisena tutkimuksena ja pyrkimyksenä yhdistää antiikin aikaisissa teksteissä mainitut paikat oikeisiin kohteisiin itse kaupungissa. Ensimmäinen aihetta käsitellyt teos oli Flavio Biondon teos Roma instaurata (1444–1446). Toinen merkittävä varhainen teos oli Poggio Bracciolinin De fortunae varietate urbis Romae et de ruina eiusdem descriptio (1448), joka selvitti myös topografiaa, vaikka sen päähuomio olikin antiikin aikaisen kaupungin kohtalossa.^[101]

Monet taiteilijat ja arkkitehdit tekivät piirroksia antiikin aikaisista rakennuksista 1500- ja 1600-luvuilla, ja niistä on edelleen paljon hyötyä tutkimukselle erityisesti sittemmin kadoneiden rakennusten osalta. Merkittävimpiin lukeutuvat muun muassa Étienne Dupérac, Pirro Ligorio, Giovanni ja Antonio da Sangallo sekä Andrea Palladio.^[101][102]

Tietämys antiikin kaupungista lisääntyi huomattavasti 1800-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta alkaen Forumin, Palatiumin ja muiden alueiden arkeologisten kaivausten sekä yhdistyneen Italian pääkaupungiksi nousseen Rooman suurissa rakennustöissä tehtyjen sattumalöytöjen myötä. Antiikin ajan uuden arvostuksen seurauksena monista pystyssä säilyneistä antiikin aikaisista rakennelmista purettiin myöhempiä lisäyksiä ja ne saatettiin näin paremmin esille. Vuosien 1922–1943 fasistiajan suurissa rakennustöissä tuhoutui paljon antiikin aikaisten rakennusten jäänteitä, mutta toisaalta ne avasivat mahdollisuuden keisariforumeiden kaivauksille. Tuolloin ihannoitiin erityisesti Augustuksen aikaa, ja sitä suosittiin kaivauksissa niin, että muiden aikakausien jäännöksiä hävitettiin.^[101][103]

Merkittävää työtä arkeologisten löytöjen dokumentoimisessa teki Rodolfo Lanciani, jonka laajat tutkimukset on vedetty yhteen suurikokoisessa Forma urbis Romae -kartassa (1893–1901) sekä teoksessa Storia degli Scavi di Roma (I–IV, 1902–1912). Alkuperäistä keisariaikaista Forma urbis Romae -karttaa tutki erityiseti Guglielmo Gatti, ja sen tutkimus on osoittautunut merkittäväksi monien kaupungin aiemmin huonosti tunnettujen alueiden kannalta.^[101]

Samuel Ball Platner kokosi topografiset tiedot kaupungista aakkosellisesti teokseen A Topographical Dictionary of Ancient Rome (1904, 2. painos 1911). Hänen työnsä saattoi loppuun Thomas Ashby (1929). Platnerin ja Ashbyn työtä päivittää Margareta Steinbyn toimittama Lexicon Topographicum Urbis Romae (6 osaa, 1993–2000).^[101]

Mikään muu antiikin ajan kaupunki ei ole voinut ylpeillä yhtä suurella määrällä ja monimuotoisuudella kauniita tai vaikuttavia rakennuksia kuin Rooma vielä 300-luvun alkupuoliskolla. Tuolta ajalta peräisin olevan luettelon mukaan kaupungissa oli 2 circusta, 2 amfiteatteria, 3 teatteria, 10 basilikaa, 11 suurta kylpylää, 36 marmorista riemukaarta, 2 muistopylvästä, 6 Egyptistä tuotua obeliskia, 423 temppeliä ja 1790 domusta eli laajaa yksityispalatsia varakkaille. Lisäksi kaupungissa oli 46 602 insulaa eli vuokrataloa. Avoimilla paikoilla kaupunkia koristivat 2 jättimäistä patsasta (todennäköisesti Neron ja Augustuksen), 22 suurta hevospatsasta (mukaan lukien todennäköisesti Marcus Aureliuksen ratsastajapatsas Capitoliumilla sekä dioskuurien patsaat Capitoliumilla ja Quirinaliksella), 80 kullattua ja 77 norsunluista jumalpatsasta – ja tämän lisäksi lukematon määrä muita patsaita kaikkialla kaupungissa.^[104]

Rooman varhainen kaupunkikuva ja arkkitehtuurin ilme olivat vielä vaatimattomat. Myös temppelit, jotka rakennettiin etruskien mallien mukaan, olivat matalia ja tehty tavallisista materiaaleista, joita peitti rappaus. Kadut olivat kapeita ja mutkittelevia, ja koska rakentamisessa käytettiin runsaasti puuta, ei ole yllättävää, että vuosien 215 ja 50 eaa. välillä seitsemän suurta tulipaloa riehui Tiberin rannoilla ja Forumin ympäristössä. Lisäksi ajoittaiset joen tulvimiset aiheuttivat suurta tuhoa.^[104]

Vasta tasavallan loppupuolella kunnianhimoiset kansalaiset alkoivat suunnata voimavarojaan näyttävien julkisten rakennusten, kuten Pompeiuksen teatterin, rakentamiseen. Samoihin aikoihin Lucullus ja Aemilius Scaurus panostivat ylellisiin asuinrakennuksiin, joita koristeltiin kalliilla marmoreilla. Cicero piti Roomaa ulkonäöltään ja erityisesti katujensa osalta Capuaa heikompana, ja hän suhtautui halveksivasti sen rakennusmateriaaleihin: ”savitiilistä ja sementistä on kaupunki rakennettu”.^[104][105]

Julius Caesarilla oli suuria suunnitelmia Rooman kaunistamiseksi, mutta hänen elämänsä päättyi kesken niiden toteutuksen. Augustus viimeisteli Caesarin keskeneräiset rakennushankkeet ja aloitti uuden aikakauden, sillä hän ei ainoastaan rakennuttanut uusia rakennuksia, vaan myös kunnostutti aikaisempia rakenteita – hänen palauttamiensa temppeleiden lukumäärä oli 82. Hän käytti hienoja materiaaleja, erityisesti marmoria ja travertiinia (lapis Tiburtinus), ja hänen sanontansa, että hän ”löysi kaupungin tiilestä ja jätti sen marmorista rakennetuksi”, ei ollut pelkkää suurpuheisuutta.^[104][106] Hänen esimerkkiään seurasivat muut keisarit, joista merkittävimmät rakennuttajat olivat Vespasianus, Titus, Trajanus ja Hadrianus. Rakennustyyliltään vaatimattomampia mutta kooltaan suuria (erityisesti kylpylärakennuksia) loivat Caracalla, Diocletianus ja Konstantinus. Rooman kaunistaminen rakennuksilla oli huipussaan Augustuksen ja Hadrianuksen välisenä aikana.^[104]

Pääartikkeli: Serviuksen muuri

Rooman vanha kaupunginmuuri rakennettiin alun perin todennäköisesti 500-luvulla eaa., ja tunnetaan kuningas Servius Tulliuksen mukaan Serviuksen muurina. Se rakennettiin uudelleen tasavallan aikana 300-luvun eaa. alussa. Muurin pituus oli 7½ roomalaista mailia eli noin 11 kilometriä, ja sen sisäpuolelle jäi noin 426 hehtaarin kokoinen alue. Muurin paksuus oli noin neljä metriä, ja sillä oli enimmillään korkeutta noin 10 metriä. Muuria oli paikoin vahvistettu sisäpuolelta maavallituksella ja ulkopuolelta vallihaudalla.^[107]

Muuri kävi liian pieneksi kaupungille jo ensimmäisen vuosisadan eaa. lopulla, ja keisarikauden alkuvuosisatoina merkittävä osa kaupungista sijaitsi muurien ulkopuolella ennen Aurelianuksen muurin rakentamista. Serviuksen muurin parhaiten säilynyt osuus sijaitsee lähellä Rooman päärautatieasemaa eli Terminiä. Toinen säilynyt osuus on nykyisellä Viale Aventinolla Piazza Albanialla.^[107]

Pääartikkeli: Aurelianuksen muuri

Aurelianuksen muuri rakennettiin keisari Aurelianuksen aikana vuosina 271–275. Se sulki sisäänsä huomattavasti Serviuksen muuria laajemman alueen, mukaan lukien alueen Tiberin läntipuolella. Muurin pituus oli 13 mailia eli noin 19 kilometriä, ja sen sisäpuolelle jäi noin 1 372 hehtaarin kokoinen alue. Muurin paksuus oli noin 3,5 metriä ja korkeus noin kahdeksan metriä. Siinä oli neliskulmaiset tornit aina 100 roomalaisen jalan eli 29,6 metrin välein. Yhteensä torneja oli 383.^[107] Muuri rakennettiin nopeasti ja siihen sisällytettiin paljon varhaisempia rakennuksia, kuten Castra praetoria ja Amphitheatrum castrense.^[1]

Muurin rintavarustuksia korotettiin Maxentiuksen aikana. Muurin koko yläosa uusittiin Honoriuksen aikana vuosina 401–403, mikä suunnilleen kaksinkertaisti sen korkeuden. Muuria parannettiin myös 500-luvulla^[107] ja edelleen keskiajalla, ja se säilyi käytössä Rooman puolustusmuurina aina 1800-luvulle saakka. Suuri osa Aurealianuksen muurista on säilynyt nykyaikaan.^[1] Parhaiten säilyneitä osuuksia on neljä: osuus Muro Tortolta Villa Borghesen läheltä Corso d'Italian kautta Castra praetoriaan, osuus Porta San Giovannilta Porta Ardeatinalle, osuus Porta Ostiensikselta (nyk. Porta San Paolo) Tiberille, sekä Porta Aurelia (nyk. Porta San Pancrazio) Janiculumilla.^[107]

Pääartikkeli: Capitolium

Capitolium-kukkulan pohjoispään käsittänyt Arx muodosti Rooman alkuperäisen linnavuoren (arx). Siellä sijaitsivat Juno Monetan temppeli sekä auguurien käyttämä Auguraculum, joka oli paikka, josta oli hyvä näkymä Albanus-vuoren suuntaan.^[7] Arxissa sijaitsivat myös Juppiter Custoksen temppeli, Juppiter Conservatorin temppeli, Isiksen temppeli (Iseum) ja Concordian temppeli. Arxin ja varsinaisen Capitoliumin välissä olleessa painaumassa, inter duos lucos, sijaitsi Asylum.^[2][104][7]

Varsinainen Capitolium kukkulan eteläosassa oli valtiokultin keskus ja triumfikulkueiden päätepiste. Siellä sijaitsi Juppiter Optimus Maximuksen temppeli, joka rakennettiin 500-luvulla eaa. Se oli suurin kaikista roomalaisista temppeleistä.^[7] Capitoliumilla sijaitsivat myös Juppiter Feretriuksen temppeli,^[7] Juppiter Tonansin temppeli, Fideksen temppeli, Mensin temppeli, Opsin temppeli ja Venus Erycinan temppeli sekä Aedes Tensarum -temppeli. Ylös Capitoliumille johti Clivus Capitolinus. Capitoliumin itärinteessä sijaitsi Tabularium eli valtionarkisto, joka rakennettiin 100-luvun eaa. lopulla tai ensimmäisen vuosisadan eaa. alussa,^[2][7] sekä Carcer eli Tullianum, joka on myöhemmin tunnettu Mamertiinien vankilana.^[2][108]

Pääartikkeli: Forum Romanum

Rooman forum eli Forum Romanum sijaitsi tasaisemmalla alueella Capitoliumin kaakkoispuolella, pohjoiseen Palatiumista. Se kehittyi kaupungin poliittisen elämän keskukseksi ja symboliksi 400-luvulle eaa. tultaessa. Siellä järjestettiin poliittiset kokoontumiset ja oikeudenistunnot sekä julkiset uskonnolliset juhlat ja hautajaiset. Alun perin alueen läpi virtasi vesi, mutta virta viemäröitiin Cloaca maximaksi. Aluksi Forumin laidoilla oli lähinnä yksityisiä rakennuksia. 100-luvulta eaa. lähtien sen ympärille alettiin rakentaa yhä lukuisampia temppeleitä ja muita julkisia rakennuksia kreikkalaisen maailman agoroiden esikuvan mukaan. Keisarikaudella Forumista kehittyi eräänlainen Julius Caesarin ja keisarinvallan perusteiden muistomerkki. Forum uusittiin kokonaan vuoden 283 jaa. tulipalon jälkeen.^[109]

Forumin länsipäässä Capitoliumin rinteessä Tabulariumin edessä sijaitsivat Concordian temppeli, Vespasianuksen ja Tituksen temppeli ja ja Porticus Deorum Consentium eli Harmonisten jumalten portiikki. Forumin pohjoislaidalla sijaitsivat Curia Julia ja aiemmin varhaisemmat kokouspaikat Comitium ja Curia Hostilia; sekä Basilica Aemilia/Basilica Paulli, Antoninuksen ja Faustinan temppeli ja Romuluksen temppeli.^[109]

Forumin etelälaidalla sijaitsivat Saturnuksen temppeli, Basilica Julia, Augustuksen temppeli, Castorin ja Polluxin temppeli, Julius Caesarin temppeli ja Augustuksen riemukaari, Regia, Vestan temppeli sekä Vestaalien talo (Atrium Vestae).^[109] Forumin eteläpuolella lähellä Basilica Juliaa sijaitsi aukio nimeltä Graecostadium.^[2][110] Forumin länsipäähän muodostuneella keskusaukiolla sijaitsivat Rostra ja Umbilicus urbis eli "kaupungin napa”, myöhemmin myös Septimius Severuksen riemukaari ja vuodesta 608 myös Fokaan pylväs, joka oli viimeinen Forumille tehty rakennelma.^[2][109]

Nykyisin Forumin alue muodostaa laajan arkeologien puiston yhdessä Palatiumin alueen ja Colosseumin kanssa.^[103] Forumin pohjoispuolella sijaitsi keisariforumien alue. Forumin itäpuolella sijaitsi ensimmäisen vuosisadan lopulta lähtien Colosseum.

Pääartikkelit: Sacra via ja Velia

Palatinuksen pohjoispuolella kulki Sacra via eli ”Pyhä tie", joka oli kaupungin vanhimpia ja tärkeimpiä katuja ja merkittävä uskonnollisten kulkueiden reitti. Laajemmassa merkityksessä siihen luettiin myös Forumin läpi Capitoliumille kulkenut osuus.^[111][112] Tällä kadulla, Velia-kukkulan korkeimmalla kohdalla, sijaitsi Tituksen riemukaari, joka rakennettiin muistoksi hänen voitostaan juutalaisia vastaan vuonna 70 jaa. Sen vihki käyttöön Domitianus vuonna 81. Lähellä tätä kohosi Hadrianuksen rakentama Venuksen ja Rooman temppeli, jossa oli kaksi vastakkaisiin suuntiin avautuvaa suurta apsista. Osa siitä on myöhemmin liitetty Santa Francesca Romanan kirkkoon.^[104] Lähempänä Forumia sijaitsi Maxentiuksen basilika, jonka Konstantinus Suuri saattoi loppuun vuoden 313 jälkeen, ja joka siksi tunnetaan myös Konstantinuksen basilikana.^[90][104] Sacra vian päässä lähellä Colosseumia sijaitsee Konstantinuksen riemukaari.^[104]

Pääartikkeli: Keisariforumit

Rooman kasvaessa vanha forum kävi pieneksi kaupalliseen käyttöön ja oikeuden istunnoille. Sitä pyrittiin jo varhain laajentamaan rakentamalla sen ympärille basilikoja. Keisarikaudella forumia täytyi laajentaa, ja niin sen pohjoispuolelle muodostui ajan kuluessa sarja niin kutsuttuja keisariforumeita.^[2] Ne rakennettiin noin vuosina 54 eaa.–115 jaa.^[113] Politiikka keskittyi tämänkin jälkeen vanhalle forumille, ja uudet forumit toimivat ennen kaikkea oikeusistuimien käytössä. Samalla forumit toimivat ne rakennuttaneiden keisareiden ja keisarivallan suuruuden muistomerkkeinä.^[2]

Keisariforumit ja niiden keskeisimmät rakennukset olivat:^[2][113]

• Caesarin forum (Forum Julium) ja Venus Genetrixin temppeli (54 eaa.)
• Augustuksen forum (Forum Augusti) ja Mars Ultorin temppeli (25–2 eaa.)
• Rauhan temppeli, joskus ”Vespasianuksen forum” (Forum Vespasiani) tai ”Rauhan forum” (Forum Pacis) (71–75 jaa.)
• Nervan forum (Forum Nervae, myös Forum transitorium) ja Minervan temppeli (97 jaa.)
• Trajanuksen forum (Forum Trajani), Trajanuksen tori (Mercatus/Macellum Trajani), Basilica Ulpia eli Trajanuksen basilika ja Trajanuksen pylväs (106–113 jaa.) sekä Hadrianuksen lisäämä Trajanuksen temppeli (120-luku jaa.)

Muodoltaan keisariforumit eivät ole niinkään forumeita, vaan ennemminkin koostuvat kukin temppelistä ja sen ympäröineestä eräänlaisesta temenoksesta; Trajanuksen forum oli ainoa, johon kuului basilika. Tämän piirteen vuoksi jopa Vespasianuksen rakennuttama Rauhan temppeli, jota ei ollut tarkoitettu forumiksi, sai ajan kuluessa Vespasianuksen tai Rauhan forumin nimen.^[2] Nykyisin vain osa keisariforumeiden jäänteistä on näkyvissä, suuren osan jäädessä Via de Fori Imperiali ja Via Alessandrina -katujen alle.^[113]

Pääartikkeli: Palatium

Palatium-kukkulaa pidettiin roomalaisessa perinteessä yleensä sinä paikkana, johon Romulus perusti Rooman.^[13] Siellä oli Romuluksen majana (Casa Romuli) esitelty rakennus ja tälle omistettu pyhäkkö (Aedes Romuli), jota papit olivat pitäneet kunnossa ja joka oli pystyssä vielä myöhemmällä keisarikaudella, joskin toinen samanlainen vaikuttaa olleen Capitoliumilla.^[2] Palatium tuli ajan kuluessa yhä tiheämmin asutetuksi. Tasavallan lopulla erityisti monet poliittisen eliitin jäsenet pyrkivät saamaan talon sieltä, ja suurin osa kukkulasta vaikuttaa tuolloin olleen varattuna varakkaiden asuinnoille.^[13][104]

Palatiumista tuli keisarillisen vallan keskus Augustuksen aikana. Hänen palatsinsa, Augustuksen talo (Domus Augusti), johon hänen seuraajansa tekivät lisäyksiä, muodostui valtavaksi palatsikokonaisuudeksi, jonka loistolle ei ole löytynyt vertaista. Tiberiuksella oli kukkulalla oma palatsinsa, Tiberiuksen palatsi (Domus Tiberiana). Caligula laajensi sitä ja rakensi kattojen ylitse sillan, joka yhdisti Palatiumin ja Capitoliumin. Neron Rooman palon jälkeen rakennuttama Domus aurea eli Kultainen talo ulottui Velialle ja aina Esquilinukselle saakka; yhdessä Palatiumilla olleen Neron palatsin (nk. Domus transitoria) kanssa se saattoi peittää yli neliökilometrin kokoisen alueen, mutta Palatiumin ulkopuoliset osat purettiin myöhempien keisarien toimesta.^[13][104]

Domitianuksen palatsiiin kuuluivat Domus Augustana ja Domus Flavia sekä niin kutsuttu ”Domitianuksen hippodromi” tai ”stadion”, joka oli oikeammin puutarha. Palatsien viimeiseen laajennokseen kuuluivat Septimius Severuksen palatsi (Domus Severiana) ja Septizodiumiksi kutsuttu julkisivu.^[13]

Kukkulan temppeleihin lukeutuivat Apollo Palatinuksen temppeli, Magna Materin temppeli eli Kybelen temppeli, Victorian temppeli, Juppiter Invictuksen temppeli eli Juppiterin Victorin temppeli, Juno Sospitan temppeli, Fortuna Respiciensin temppeli ja Elagabaluksen temppeli eli Elagabalium. Nykyisin kukkulalla on Palatiumin museo, joka esittelee alueelta tehtyjä löytöjä.^[2][13]

Pääartikkelit: Velabrum, Forum boarium ja Circus maximus

Capitoliumin, Palatiumin, Aventinuksen ja Tiberin väliselle tasaisemmalle maalle jäi kaksi aluetta, jotka tunnettiin nimillä Velabrum ja Forum boarium. Palatiumin ja Aventinuksen välisessä laaksossa taas sijaitsi Rooman suurin circus, Circus maximus. Ne muodostivat yhdessä Augustuksen XI alueen.^[2]

Velabrum oli laakso Palatium- ja Capitolium-kukkuloiden välillä; tarkemmin nimi viittaa tämän laakson itäpuoleen. Se yhdisti Forumin ja Forum boariumin. Velabrum oli alun perin soinen kenttä, ja voitiin rakentaa vasta sen jälkeen, kun Cloaca maxima rakennettiin etruskikuninkaiden aikana. Velabrumin rakennelmiin lukeutuvat Arcus argentariorum eli ”Rahanvaihtajien kaari” eli Septimius severuksen kaari (Arcus Septimii Severi) sekä nelisivuinen Januksen kaari (Janus quadrifrons).^[2] Velabrumin läpi kulkivat kadut Vicus jugarius ja Vicus Tuscus.^[114]

Forum boarium (tai bovarium) eli karjatori ulottui Velabrumilta Aventinukselle käsittäen koko alueen Tiberin ja Circus maximuksen välissä.^[2] Siellä sijaitsivat muun muassa Hercules Victorin temppeli eli Hercules Olivariuksen temppeli ja Herculeen suuri alttari (Herculis Invicti Ara Maxima). Forum boariumin pohjoisosassa nykyisellä Sant’Omobonon alueella sijaitsivat Fortunan ja Mater Matutan temppelit. Lähellä Circus maximuksen länsipäätä sijaitsivat Cereen, Liberin ja Liberan temppeli ja Mithraeum.^[2] Tiberin rannassa sijaitsivat kaupungin jokisatama Portus Tiberinus ja sen horreumit. Sataman lähellä oli Portunuksen temppeli (tai Fortuna Viriliksen temppeli).^[115]

Circus maximus perustettiin legendan mukaan jo kuningasaikana.^[1] Sen ensimmäisen pysyvän rakenteen rakennutti Julius Caesar; hänen rakennuksensa oli kolmikerroksinen, joista ensimmäinen oli kivestä ja kaksi ylempää puusta, ja sen pituus oli noin 650 metriä, tarjoten paikat 150 000 katsojalle. Tämä circus paloi useita kertoja, mutta se rakennettiin aina uudelleen ja laajennettiin. Ennen vuotta 79 jaa. siihen mahtui 250 000 katsojaa, ja 300-luvun alussa sen kapasiteetin sanotaan saavuttaneen uskomattoman luvun 485 000.^[104]

Pääartikkelit: Colosseum, Esquilinus ja Caelius

Colosseum on suuri amfiteatteri, joka sai todennäköisesti nimensä sen lähellä seisseestä Neron yli 30 metriä korkeasta kolossipatsaasta, Neron kolossista. Se sijaitsi Velian, Caeliuksen ja Esquilinuksen välisessä laaksossa. Amfiteatteri rakennettiin Vespasianuksen aikana ja vihittiin käyttöön vuonna 80 jaa. Tituksen toimesta, vaikkakin se vaikuttaa valmistuneen täysin vasta myöhemmin. Sen muoto on ellipsi, jonka ympärysmitta on lähes 530 metriä, pääakseli 187 metriä ja pienempi akseli 155 metriä. Neljä kerrosta tarjosivat istumapaikat 87 000 katsojalle.^[104]

Muihin Rooman itäosan suuriin rakennuksiin lukeutui Esquilinuksella sijainneet Tituksen kylpylät, joka rakennettiin vuonna 80 jaa. osittain Domus aurean alueelle.^[104] Caeliuksella sijaitsi Claudiuksen temppeli.^[2]

Pääartikkeli: Aventinus

Aventinuksella kaupungin eteläosassa sijaitsivat muun muassa Bona Dean temppeli, Dianan temppeli, Floran temppeli, Juno Reginan temppeli, Juppiter Dolichenuksen temppeli, Libertaksen temppeli, Lunan temppeli, Mercuriuksen temppeli ja Minervan temppeli. Sen rakennuksiin kuuluivat myös Deciuksen kylpylät ja Trajanuksen talo.^[2] Aventinuksen eteläosassa sijaitsi todenäköisesti Forum pistorum eli leipuritori.^[2][116] Aventinuksen myöhäisantiikkisiin kirkkoihin 300–400-luvuilta lukeutuvat Santa Sabina ja Santa Prisca.

Caeliuksen eteläpuolella sijaitsi suurikokoinen Caracallan kylpylät (Thermae Antoninianae). Sen neliömäinen alue oli sivuiltaan noin 330 metriä, ja se pystyi samanaikaisesti palvelemaan 1 600 kylpijää ja oli vertaansa vailla loistokkuudessaan. Nykyiset rauniot muistuttavat suurta linnoitusta.^[104]

Pääartikkelit: Viminalis, Quirinalis ja Pincius

Quirinaliksella sijaitsivat Konstantinuksen kylpylät, joista on säilynyt vain vähän jälkiä, vaikka rakennusta kunnostettiin vielä vuonna 443. Quirinaliksen ja Viminaliksen välisellä harjanteella sijaitsivat suurikokoiset Diocletianuksen kylpylät, jotka vihittiin käyttöön vuonna 305 jaa., ja joiden osia on myöhemmin hyödynnetty modernien rakennusten perustuksina. Viminaliksella itsellään oli vain vähän merkittäviä rakennuksia. Pinciuksella sijaitsi suuria puutarhoja, kuten Luculluksen puutarhat (Horti Lucullani), ja se tunnettiinkin myös ”Puutarhojen kukkulana” (Hortulorum collis).^[2][104]

Pääartikkelit: Campus Martius ja Circus Flaminius

Campus Martiuksella eli Marskentällä Rooman ydinalueen luoteispuolella oli lukuisia ja merkittäviä julkisia rakennuksia. Siellä sijaitsi Pompeiuksen teatteri, joka valmistui vuonna 55 eaa; siihen liittyivät Pompeiuksen portiikki sekä exedra, jossa seisoi Pompeiuksen patsas, joka mainitaan kertomuksissa Caesarin kuolemasta. Lähempänä Capitoliumia ja Tiberiä olivat Marcelluksen teatteri, jonka ulkoseinän vaikuttava osa on yhä nähtävissä, sekä Balbuksen teatteri, jotka molemmat vihittiin vuonna 11 eaa. Augustuksen hallituskaudella rakennettiin myös Porticus Octaviae ja Porticus Philippi, jotka oli nimetty keisarin sukulaisten mukaan, sekä Agrippan kylpylät ja alkuperäinen Pantheon.^[104]

Nykyisessä muodossaan Pantheon on peräisin Hadrianuksen ajalta, vaikka Agrippan nimi on edelleen kaiverrettuna portiikin etuosaan, ja se on paitsi parhaiten säilynyt antiikin roomalainen rakennus myös yksi arkkitehtuurisesti merkittävimmistä. Sen sisätilan halkaisija on noin 43 metriä, ja sen suorakulmaista portiikkia tukee kuusitoista graniittista korinttilaista pylvästä, jotka ovat 12 metriä korkeita. Tiilirakenteisen pyöreän salin yläpuolella kohoaa massiivinen kupoli, joka nousee noin 43 metrin korkeuteen lattiasta; rakennus saa valonsa kupolin keskellä olevasta lähes yhdeksän metrin läpimittaisesta aukosta.^[104]

Tiberin läheisyydessä, Campus Martiuksen pohjoisosassa, sijaitsi suurikokoinen Augustuksen mausoleumi, jonka kammioita käytettiin keisarillisen perheen jäsenten hautapaikkoina Nervaan asti. Hänen hallituskautensa aikana valmistui myös uusi Saepta, jonka rakentamisen oli aloittanut Julius Caesar; tämä alun perin avoin alue, joka oli tarkoitettu comitia centuriatan äänestyksiä varten, ympäröitiin nyt marmoripylväiköillä ja varustettiin jakoesteillä. Domitianus rakennutti Domitianuksen stadionin kreikkalaisia kilpailuja varten, ja siinä oli istumapaikat 30 000 katsojalle; Circus Flaminius eli Flaminiuksen circus (221 eaa.) oli todennäköisesti vielä suurempi. Campus Martiuksella oli monia temppeleitä eri aikakausilta, kuten Neptunuksen temppeli, josta on jäljellä yksitoista pylvästä, sekä egyptiläinen Isiksen temppeli. Marcus Aureliuksen pylväs, joka on samanlainen kuin Trajanuksen pylväs, on hyvin säilynyt, mutta Campus Martiusta idässä rajanneen Via lata -kadun varrella sijainneet triumfikaaret ovat hävinneet.^[104]

Pääartikkelit: Tiberin saari ja Vaticanus ager

Tiberin saarella sijaitsi Aesculapiuksen temppeli, joka perustettiin vuonna 291 eaa. Joen oikealla rannalla oli circus, jonka suurimmaksi osaksi rakennutti Caligula, mutta joka tunnetaan Neron circuksena. Sen itäpuolelle Hadrianus rakensi massiivisen mausoleuminsa (nykyinen Castel Sant’Angelo), joka oli muodoltaan kivirakenteinen rumpu, jonka halkaisija oli 73 metriä ja joka lepäsi neliömäisellä perustalla, jonka sivut olivat 104 metriä pitkät. Koko rakennus kohosi noin 50 metrin korkeuteen, ja sen huipulla oli keisarin kullattu patsas.^[104] Mausoleumista luoteeseen sijaitsi niin kutsuttu Naumachia Vaticana eli Trajanuksen naumachia, joka tunnetaan virheellisesti myös Hadrianuksen circuksena.^[104][117]

Tiberin ylittäneitä siltoja olivat pohjoisesta etelään eli alajuoksulle päin Pons Mulvius (nyk. Ponte Milvio) kaupungin pohjoispuolella, Pons Aelius (nyk. Ponte Sant’Angelo) Hadrianuksen mausoleumin kohdalla, Pons Neronianus eli Pons Vaticanus hieman edellisestä alajuoksulle, Pons Aurelius (nyk. Ponte Sisto) Navalian ja Tiberin saaren välillä, Pons Fabricius (nyk. Ponte Fabricio) ja Pons Cestius (nyk. Ponte Cestio) Tiberin saaren kohdalla, Pons Aemilius ja Pons sublicius Forum Boarumin kohdalla, sekä Pons Probi eli myöhempi Pons Theodosii Aventinuksen kohdalla.^[118][119]

Rooman tärkeimpiä akvedukteja olivat idästä päin tulleet Aqua Alexandrina, Aqua Anio vetus, Aqua Anio novus, Aqua Appia, Aqua Claudia, Aqua Julia, Aqua Marcia ja Aqua Tepula, sekä pohjoisesta päin tullut Aqua Virgo. Lännestä päin Tiberin länsipuolelle johtivat Aqua Alsietina (Aqua Augusta) ja Aqua Trajana.^[107] Arcus Neroniani eli Aqua Neroniana oli Aqua Claudian tärkeä haarauma.^[120][121]

Insulat eli vuokrakasarmit

Rooman vuokrakasarmeja kutsuttiin termillä insula (mon. insulae, ”saari”). Nimitys tuli siitä, että Kahdentoista taulun laeissa säädettiin, että niiden välillä tuli olla vähintään 2½ jalan mittainen rako, ambitus.^[2][122] Tämä säädös oli tehty tulipalojen ja terveysturvallisuuden vuoksi. Se jäi käytöstä tasavallan aikana, mutta sitä noudatettiin jälleen tiukemmin, kun kaupunki rakennettiin uudelleen Neron ajan palon jälkeen.^[2][123] Näin insuloilla viitattiin siis yksittäisiin, muista erotettuihin taloihin, ei kokonaisiin katujen erottamiin kortteleihin; viimeksi mainittu muodosti vicuksen. Jotkut insulat olivat kuitenkin niin suuria ja rakennettu sillä tavalla, että ne lähes muistuttivat vicusta.^[2]

Insuloita asuttivat keskiluokka ja alemmat luokat. Niitä vuokrattiin yleensä kerroksittain. Nimensä insulat saivat yleensä omistajastaan, joita kutsuttiin nimityksellä domini insularum.^[2][124] Näin tunnetaan muun muassa insulat nimiltä Eucarpiana, Critonia ja Arriana. Vuokrat olivat korkeita^[2][125] ja vuokrakasarmien tuotto omistajilleen suuri. Rakennuksiin liittyi kuitenkin suuria riskejä, eikä vakuutuksia tunnettu. Crassus oli huomattava asuntosijoittaja, ja hänen sanotaan omistaneen lähes puoli Roomaa.^[2][126]

Domukset ja muut yksityistalot

Domukset olivat rikkaiden yksityistaloja ja joskus lähes palatseja, ja näin niitä oli kaupungissa paljon vähemmän, kullakin alueella noin 1⁄25 tai 1⁄30 insuloiden määrästä. Domuksissa oli insuloiden tavoin useita kerroksia, mutta niitä asutti aina yksi perhekunta. Joskus osa domuksesta saattoi kuitenkin olla vuokrattu muille. Myös domusten välillä oli yleensä hieman rakoa insuloiden tavoin, mutta tätä ei säädelty millään lailla.^[2][127] Insuloiden ja domusten lukumäärä kussakin vicuksessa luonnollisesti vaihteli.^[2]

Keisariaikaa lähestyttäessä johtavien roomalaisten kodit alkoivat kehittyä yhä suurellisemmiksi, ja niissä alettiin esimerkiksi käyttää pylväitä ja Kreikasta tai muualta tuotua marmoria. Aikakauden huomattaviksi yksityistaloiksi mainitaan jo aiemmin mainitun Gnaeus Octaviuksen talon lisäksi muun muassa samoin Palatiumilla olleet Scauruksen talo, jonka Clodius myöhemmin hankki 14 800 000 sestertiuksella, vuoden 92 eaa. kensorin, puhuja Crassuksen talo, Quintus Catuluksen talo, ja Marcus Livius Drusuksen talo, jonka myöhemmin osti Marcus Crassus ja sitten Cicero 3 500 000 sestertiuksella; sekä Viminaliksella ollut Gaius Aquiliuksen talo.^[2][128]

Rooman yksityistalojen ylellisyys sai vaikuttaa saaneen huippunsa Sallustiuksen ja Luculluksen taloissa. Ensin mainittuun, joka sijaitsi Quirinaliksella, kuului suuri puutarha, Horti Sallustiani, joka kattoi todennäköisesti Quirinaliksen ja Pinciuksen välisen laakson, sekä vielä osan Pinciuksesta itsestään. Luculluksen talo sijaitsi Pinciuksella, ja myös sitä ympäröivät kauniit puutarhat, Horti Lucullani. Myöhemmin ne olivat Valerius Asiaticuksen omistuksessa. Messalina halusi ne niin kovasti haltuunsa, että juoni hänelle kuolemantuomion. Siitä lähtien ne olivat yksi keisarillisen perheen hienoimpia omistuksia.^[2][129]

• Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
• Claridge, Amanda: Rome. An Oxford Archaeological Guide. (Second edition) Oxford: Oxford University Press, 2010. ISBN 978-0-19-954683-1 (englanniksi)

• Coulston, John & Dodge, Hazel: Ancient Rome: The Archaeology of the Eternal City. (Oxford University School of Archaeology Monographs 54) Oxbow Books, 2000. ISBN 9781782975021 (englanniksi)
• Dolansky, Fanny & Raucci, Stacie: Rome: A Sourcebook on the Ancient City. (Bloomsbury Sources in Ancient History) Bloomsbury Publishing, 2018. ISBN 9780567310316 (englanniksi)
• Dyson, Stephen L.: Rome: A Living Portrait of an Ancient City. (Ancient Society and History) JHU Press, 2010. ISBN 9781421401010 (englanniksi)
• Robinson, O. F.: Ancient Rome: City Planning and Administration. Routledge, 2003. ISBN 9781134844937 (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta antiikin Rooman kaupunki Wikimedia Commonsissa

• Rome in 3D History in 3D. (englanniksi)